Monille nuorille Kesäduuni OP:n piikkiin-kampanja mahdollistaa elämänsä ensimmäisen työpaikan ja jo se, että töitä tekee muualla kuin kotona, on arvokasta oppia tulevaisuuteen. Tulevalle kesälle on helpompi hakea töitä, kun tietää entistä paremmin mistä on kyse.

Millaisia kokemuksia viime kesästä jäi kesätyöntekijöille ja mukana olleille yhdistyksille?

- Kesästä jäi hyvä fiilis ja haluan mennä myös tulevana kesänä töihin. Panelian VPK:n kesäduunissa leikkasin palokunnan mökillä nurmikoita, trimmeröin, vein puita saunaan ja grillikatokseen. Tehtäväni oli pitää pihapiiri siistinä. Loppukesällä oli vielä maalaamista, kertoo Panelian VPK:n kesätyöntekijä Veikko Ruotsalainen.

- Kesätöissä oppii monenlaisia asioita. Olen oppinut tekemään töitä muualla kun kotona ja samalla saanut oma-aloitteisuutta lisää. Suosittelen menemään kesätöihin jo nuorena, vaikka jokin pieni työ, mitä ei tarvi tehdä niin säännöllisesti, Veikko vielä toteaa.

Paneliassa kesäduuniin kuului myös laiturin korjaamista.

- Tosi positiiviset fiilikset ja hyvin ovat työt nuorten toimesta hoituneet. Kesäduuniin olemme rekrytoineet ainoastaan OP:n kesäduunituen kautta. Nurmialueet ja mökkimme yleisilme on pysynyt koko kesän siistinä. Meidän muiden on ollut helppo tulla viettämään aikaa yhdistyksen mökille, toteaa Panelian VPK:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Vartama.

Nuorten tekemä työ yhdistyksissä on tärkeää ja konkreettista. Ja töitä tekemällä oppii lyhyessä ajassa valtavasti, vaikka työ olisikin vain muutaman viikon mittainen pesti.

- Olemme saaneet kampanjan kautta parina kesänä tukea ja haluammekin lähettää terveisiä muille yhdistyksille. Yhdistykset voisivat rekrytoida enemmänkin, vaikka vain lyhyemmäksikin aikaa. Ja nuoria kannustan olemaan aktiivisia ja reippaita, niin pärjäätte kesäduunissa sekä myöhemmässä elämässänne, Jussi lisää.

Kankaanpäässä kampanja on yhdistyksille tuttu jo useamman vuoden ajalta

- En ole aiemmin ollut kesätöissä, mutta viime kesästä jäi todella hyvä fiilis ja kesätyö oli mieluinen. Pidin Rantalavaa kunnossa ja siivosin siellä paikkoja. Olen myös pitänyt Leiskussa treenejä ja leirejä lapsille. Kesäduunissa opin toimimaan oma-aloitteisesti työn teossa ja suunnittelemaan ja vetämään leiskun nuorille treenejä. Kokemukseen olen tyytyväinen ja iloinen siitä, että OP mahdollisti minulle ja monelle muulle nuorelle kesätyöt, Leiskun kesätyöntekijä Elias Sairio kertoo.

Kankaanpään Leiskun kesätöissä pääsi leikkaamaan muun muassa nurmikkoa

- Olemme olleet OP:n Kesäduuni -kampanjassa mukana useana vuonna. Kesäduuni-tuki on hieno juttu, se madaltaa selvästi kynnystä palkata nuoria auttamaan seuran tehtävissä. Olemme useana vuonna pyrkineet palkkaamaan ja palkanneetkin nuoria huolehtimaan tanssilavamme siisteydestä. Viime vuonna haku oli sillä tavalla poikkeuksellinen, että saimme runsaasti hakemuksia. Aiempina vuosina olemme joutuneet enemmän vinkkaamaan tutuillekin nuorille, että hakisivat. Hakemuksia tuli tutuilta ja tuntemattomilta heti ensimmäisestä hakupäivästä lähtien, kertoo Heikki Jaakkola Kankaanpään seudun Leiskusta.

- On myös hienoa, että kampanja ohjaa nuoria hakemaan töitä, tekemään työhakemuksen ja jopa tarvittaessa osallistumaan kevyeen haastatteluun. Tämä on tärkeää oppia tulevia työnhakuja ajatellen. Joskus olen antanutkin vinkkejä nuorille miten jatkossa voi hakemusta parantaa. Hakemukset ovat hyvin erilaisia – jotkut muutaman rivin hakemuksia ja joissakin on jo sellaista oikean työhakemuksen tunnuspiirrettä, jossa kerrotaan enemmän itsestä ja osaamisesta, Heikki toteaa.

- Ja nuoret, hakekaa itse, älkää laittako isää tai äitiä laittamaan hakemusta puolestanne. Meillä Leiskussa on monesti paljon muitakin nuoria kesätöissä. Suurimmalla osalla on taustalla harrastus Leiskussa ja työnä on ohjata lapsia leirillä tai kesän urheilukouluissa. Osalla töitä kertyy enemmän, joillakin vähemmän, mutta pyrimme antamaan mahdollisimman monelle mahdollisuuden saada pientä korvausta seuran eteen tehdystä työstä, Heikki vielä lopuksi vinkkaa.

Töissä oppii monenlaisia taitoja ja niistä on hyötyä myös jatkossa

- En ole ollut kesätöissä aiemmin, viime kesä oli minun ensimmäinen kesätyökokemukseni. Oli tosi mukava olla töissä, että pystyi tienaamaan omaa rahaa ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Opin puhumaan kaikkien kanssa, kommunikoimaan myymälätehtävissä ja hymyilemään, sekä etsimään jokaisesta myytävästä esineestä jotakin hyvää myynnin edistämiseksi. Maailmankatsomukseni on muuttunut paremmaksi, enkä ole enää niin ujo. Kaikesta voi etsiä jotakin hyvää, toteaa Porin Seudun Työttömät ry:ssä kesätyöntekijänä työskennellyt Mohadeseh Sadeqi.

- Työympäristö oli mukava ja asiakkaat käyttäytyivät ystävällisesti. Olen tyytyväinen, kun saa auttaa toisia ihmisiä ruoka-apua tarjoavan ja työttömiä auttavan kesätyön kautta, Mohadeseh vielä lisää.

-Meille Porin Seudun Työttömät ry:lle rekrytointi kesäduuni OP:n piikkiin-kampanjan kautta onnistui erinomaisesti. Yhdistyksemme työllistää eritoten pitkäaikaistyöttömiä, joten meillä on rekry aina päällä. Kesätyöntekijät ovat olleet todella hyödyllisiä avustavissa ja myyntitehtävissä, sillä myytävää, siirrettävää ja huolittavaa tavaraa on todella paljon liikkeellä second-hand toiminnoissamme. He avustivat muun muassa valmistamamme sosiaalialan uuden työvälineen, Fölis-pelin kokoamistehtävissä. Olimme ensimmäistä kertaa mukana tässä kampanjassa ja voimme lämpimästi suositella muille organisaatioille. Toivon, että yhdistykset tarttuisivat tällaisiin tukimahdollisuuksiin ahkerasti ja kuuntelisivat myös nuoren toiveita, kertoo toiminnanjohtaja Kasper Peltonen Porin Seudun Työttömät ry:stä.

Porin Seudun Työttömät ry:n kesäduunissa sai kohdata monenlaisia ihmisiä.

Kesäduuniin OP Länsi-Suomen piikkiin 2022?

Kesäduunin kautta moni nuori on löytänyt itsestään uusia puolia ja itsevarmuutta myös tulevaisuuden työllistymistä ajatellen. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja toteutuu myös tänä vuonna ja yhdistysten hakuaika on helmikuun ajan. Kaiken kaikkiaan 50 yhdistykselle on tarjolla myös tänä vuonna kesäduunitukea 400 euroa, jolla voi työllistää 15-17 -vuotiaan nuoren 2 viikoksi. Nuorille työpaikat tulevat haettavaksi maaliskuun puolivälin jälkeen.

Lisätietoa kampanjasta https://www.op.fi/web/op-lansi-suomi/nuorten_kesatyokampanja