Pahimman laman aikaan vuonna 1991 talon vanha isäntäpari Sirkka-Liisa ja Markku Koivuniemi perustivat Matkailumaatila Koivuniemen Herran. Aika oli poikkeuksellinen: elettiin keskellä lamaa ja maatilamatkailu ei ollut vielä yhtä trendikästä kuin se tänä päivänä on. Alun perin ajatus oli perustaa lammastila, mutta tehtiinkin kerralla isompi hyppy tuntemattomaan. Sirkkiksen vahva järjestötausta ohjasi jo alusta asti tilan palveluita toiminnalliseen suuntaan: siihen, että pääsee itse tekemään ja kokemaan, eikä vain katsomaan aidan takaa. Tila onkin omistajiensa näköinen: paikka, jossa sattuu ja tapahtuu jatkuvasti. Tunnelma on kuin entisajan maatilalla, mutta modernilla twistillä omintakeista huumoria unohtamatta.

30 vuotta Sirkkis ja Make pyörittivät tilaa ja toiminta laajeni pikkuhiljaa, kunnes 2020 sisarukset Frans ja Miina Koivuniemi päättivät ottaa vetovastuun tilasta ja sen toiminnasta. Ja jälleen elettiin poikkeusaikoja ja uitiin vastavirtaan: keskellä koronapandemiaa lähdettiin laajentamaan toimintaa ja muutettiin suurempiin tiloihin Merikarvian Tuorilaan.
- Kyllä tämä on sellaista hulluutta jo toisessa sukupolvessa, toteaa Frans ja naurahtaa päälle. Fransin tradenomiopinnot ja Miinan agrologikoulutus tekevät sisaruksista toimivan tiimin ja parivaljakon: molemmilla on selkeästi omat vastuualueensa. Miina hoitaa eläinpuolen ja Frans tilan töiden ohella myynnin ja markkinoinnin. Yhdessä tehden tittelit ja roolit kuitenkin sekoittuvat ja kukin tekee omien vahvuuksiensa mukaan kaikkea.
- Haluamme tarjota samaa maalaistunnelmaa ihmisille kuin mitä vanhempiemme aikaan tila on tarjonnut. Eläinten läheisyys ja luonnon rauha ovat asioita, joita kaivataan erityisesti nyt ja sitä me voimme tarjota, Miina kertoo. 

Koivuniemen Herran kaksi sukupolvea

Korona-aika on tuonut omat haasteensa

Matkailumaatila tarjoaa monenmoista palvelua ja elämystä muun muassa yrityksille, lapsiperheille ja koululuokille. Uusissa laajennetuissa tiloissa lounasravintolan ja kahvilan toimintaa on mahdollista mukauttaa vallitsevien ohjeiden ja määräysten mukaan. Mutta ylimääräistä päänvaivaa vaihtuvat ohjeet ja jatkuva muutos on tuonut tullessaan myös tilan toimintaan.

- Keksitään ratkaisuja ja koitetaan löytää sopivia tapoja toteuttaa palveluja. Meitä auttaa se, että meillä asioita tehdään paljon ulkona, Frans pohtii. Tilalla käy paljon leirikouluja ja varauksia tehdään monesti 2-3 vuotta etukäteen. Niitä on nyt peruuntunut tai varauksia on jouduttu siirtämään. - Luonnollisesti tällä on taloudellisia vaikutuksia, mutta enemmän harmittaa lasten puolesta, Miina huolehtii.

Pilke silmäkulmassa

Tilan ja sen omistajien omintakeinen ideologia leimaa kaikkea tekemistä. Yhdessä tekemisestä nautitaan ja töissä saa pitää hauskaa. - Meillä tehdään asiat hiukan päinvastoin: moniin aitauksiin saa kiivetä ja ruokkia eläimiä. Tästä erityisesti lapset pitävät, Miina ja Frans kertovat. - Ihan oikoisemmasta päästä ei mennä, toteaa tilan vanhaemäntä Sirkka-Liisa ja jatkaa: 30-vuotisjuhlien kunniaksi ei pidetä perinteisiä kakkukahveja vaan käpylehmien rakentamiskisat!

Tilalla jokainen päivä on erilainen, mutta tietyt rutiinit tehdään päivästä toiseen. Eläimien hoitaminen on iso osa tilan töistä. Keväällä ”kevätvauvat” tekevät vielä oman lisänsä päiviin. Tilalta löytyy monenlaisia kotieläimiä sekä muun muassa lemmikkikaneja ja chinchilloja. Vahva tarinallisuus leimaa tekemistä ja Merirosvokapteeni Punaluukun eksoottisemmat eläinkaverit ovatkin aivan oma lukunsa tilan tarjonnassa.

- Farmilla on kaikennäköistä toimintaa eikä asioita tyydytä vain katsomaan aidan takaa, vaan meillä pääsee mukaan tilan touhuihin. Perinteisten maatilan töiden lisäksi löytyy vaikka heinähyppelyä, Miina kertoo ja toteaa, että myös yöpyville asiakkaille löytyy sopivia tehtäviä ja hyvin nukutun yön jälkeen aamupalan nautittuaan pääseekin viemään heiniä ja vettä lampaille. Kukonlaulun aikaan ei kuitenkaan tarvitse herätä.

Eläinten kanssa touhutessa ei koskaan voi olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Eräänä vuonna piti syntyä alkukesästä vasikka, mutta loppujen lopuksi uusi tulokas, Ruusu Rusina, putkahti maailmaan vasta MuuMaan viimeisenä aukiolopäivänä syksyllä. Näin se laskettu aika menee välillä eläimilläkin hutiin, Frans tarinoi.

Lypsyllä

Mitä seuraavaksi?

Toiveissa on, että tilalla päästäisiin kohti normaalia arkijärjestystä jo kesän korvalla ja MuuMaa landeteemapuisto saataisiin avattua. Ennen sitä voidaan kuitenkin juhlistaa omannäköisesti viimeisintä uutista eli farmi sai huhtikuun loppupuolella Vuoden 2021 Kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustuksen. Omalla tekemisellään Koivuniemen Herran yrittäjäperhe on osoittanut, että kun asioita tekee täydellä sydämellä ja se pilke silmäkulmassa, niin asiat jotenkin loksahtelevat paikalleen. Koivuniemen Herran farmi on paikka, joka varmasti jää mieleen. Ja pidemmäksikin aikaa voi jäädä: farmin maalaishotelli ja hostelli odottavat perheitä ja aikuisia yöpuulle.

Ja kaikkiin juttuihin kuulu lopuksi Force majourse:
”Hiiri kipiä, ei se esiinny. Trenki laiska, ei se tahkolla eikä kukkokaan käskien laula.”

Tutustu Koivuniemen Herran farmiin

Lisätietoa farmin verkkosivuilta
Eläinten ja tilan touhuja voit seurata sosiaalisesta mediasta
Instagramissa @koivuniemenherraofficial sekä Facebookissa koivuniemenherranmuumaa

Katso OP Länsi-Suomen yhteistyökumppaneiden tarjoamat omistaja-asiakasedut omasta OP-mobiilista tai verkkosivuilta.