Perunkirjoitus on joskus ajankohtaista meille jokaiselle. Lakipalvelujohtaja Heidi Widbom kertoo, mitä läheisen kuoltua tulee lain mukaan tehdä.

Mikä on perukirja?

Perukirja on asiakirja, josta ilmenee kuolinpesän osakkaat eli perilliset, testamentinsaajat ja yleensä leski. Osakkaat hallinnoivat kuolinpesää yhdessä.

Perukirja on luettelo vainajan varoista ja veloista kuolinhetkellä. Se on myös veroilmoitus perintöverotusta varten. Kuolinpesän osakkaat ovat velvollisia toimittamaan perukirjaan kaikki tarvittavat tiedot.

Perukirjasta ja sen liitteistä on käytävä luotettavasti ilmi kuolinpesän osakkaat ja mahdolliset muut oikeudenomistajat. Mikäli selvityksessä on aukkoja, ei pankkiasioiden hoito tai esimerkiksi asunnon myynti onnistu. Perukirja on tärkeä asiakirja kuolinpesän asioiden sujuvuuden turvaamiseksi.

  Jos kuolinpesään ilmaantuu uusia varoja tai velkoja perunkirjoituksen jälkeen, on tehtävä täydennysperukirja kuukauden kuluessa.  

Entä mikä on perunkirjoitus?

Se on tilaisuus, jossa käydään läpi perukirjan sisältö ja kuka kuolinpesää hallinnoi. Yleensä leski tai se perillinen, jolla on paras tieto vainajan asioista, toimii pesänilmoittajana. Hän vakuuttaa antamansa tiedot oikeiksi, ja ettei ole jättänyt mitään tahallisesti ilmoittamatta, allekirjoittamalla valaehtoisen vakuutuksen perukirjassa.

Perunkirjoituksessa on oltava lisäksi kaksi uskottua miestä, jotka arvioivat omaisuuden parhaan ymmärryksensä mukaan. Uskotut miehet myös allekirjoittavat perukirjan.

Nainen nojaa tuolin selkänojaan.

Perukirjaan sisällytetään tiedot myös avioehdosta, testamentista, ennakkoperinnöstä ja edellisen liiton osituksesta. 

Perunkirjoitukseen pitää kutsua kaikki kuolinpesän osakkaat ja mahdolliset muut oikeudenomistajat todistetusti, mutta tilaisuuteen ei ole pakko tulla. Perunkirjoitus on perintöverotuksen perusta ja lain mukaan se on pidettävä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta.

Kuolinpesän osakkaita ovat tyypillisesti lapset ja aviopuoliso. Lakimääräiset perilliset käyvät ilmi virkatodistuksesta. 

Yleensä perunkirjoituksessa ei vielä jaeta omaisuutta

Usein osa osakkaista saa vasta perunkirjoituksessa tietoonsa, mitä omaisuutta kuolinpesään ylipäätään kuuluu. Perunkirjoituksen jälkeen laaditaan perinnönjakokirja. Mitään kuolinpesän omaisuutta ei voi jakaa tai myydä, ennen kuin kaikki osakkaat ovat antaneet siihen suostumuksensa. Kuolinpesää hallinnoidaan yhdessä.

Mitä perunkirjoituksen jälkeen tapahtuu?

Kuolinpesä on velvollinen toimittamaan perukirjan verottajalle. Jos perunkirjoitus tehdään pankissa, välittää lakiasiantuntija tiedot verohallintoon. Osakkaat päättävät yhdessä, mitä kuolinpesälle seuraavaksi tapahtuu. Kuolinpesän jakamiseen ei ole määräaikaa. Kuolinpesä voi säilyä myös jakamattoman tai se voidaan jakaa osittain.

Omaisuuden jakoa ei voi tehdä, jos yksikin osakas on siitä eri mieltä. Tällaisessa tilanteessa voidaan käyttää käräjäoikeuden määräämää pesänjakajaa.

Widbom kävelee kannettavan tietokoneen kanssa.

Uusperheitä on yhä enemmän. ”Testamentin teon merkitystä ei voi liikaa korostaa. Se on yksi keino varmistaa, että omaisuus jaetaan toivotulla tavalla. Ei kannata olettaa vaan suosittelen keskustelemaan asiantuntijan kanssa.”

Miksi suosittelet lakiasiantuntijaa?

Perunkirjoitustilanteessa osakkaat saavat asiantuntijan avulla selkeän kuvan kokonaisuudesta. Asiantuntija osaa neuvoa, mitä kuolinpesälle olisi perunkirjoituksen jälkeen järkevää tehdä, esimerkiksi taloudellisesta ja verotuksellisesta näkökulmasta.

Asiantuntijan kustannus tulee usein monikertaisesti katettua, kun nämä asiat huomioidaan. Lisäksi voi itse olla huoletta ja keskittyä surutyöhön ja hautajaisjärjestelyihin. Myös verohallinto suosittelee, että perukirja laaditaan asiantuntevan ammattilaisen toimesta.

Leskelle saattaa tulla yllätyksenä, että perukirjaan on merkittävä avio-oikeuden takia myös hänen varansa ja velkansa. Perukirjaan tarvitaan lisäksi tieto vainajan mahdollisen edellisen avioliiton osituksesta.

Voiko tai kannattaako perukirjan tekoa helpottaa ennakkoon?

On suositeltavaa puhua asioista läheisten kanssa jo etukäteen. Oma kansio tärkeistä dokumenteista olisi hyvä olla olemassa meillä kaikilla.

Kuolinpesän osakas ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vainajan veloista, kunhan huolehtii perunkirjoitukseen liittyvistä velvoitteista. Jos perunkirjoituksen toimittamisen laiminlyö, voi veloista joutua vastuuseen.

Perintöasiat kuntoon

  • Perunkirjoitus onnistuu luotettavasti ja sujuvasti OP Länsi-Suomen ammattilaisten avulla
  • OP Länsi-Suomen lakipalveluissa työskentelee 16 lainopillista asiantuntijaa, osaamisalueena erityisesti perhe- ja jäämistöoikeus
  • Voit olla yhteydessä omaan pankkiisi verkkoviestillä tai soittaa, niin kartoitetaan tilanteesi. Suorat numerot löydät täältä >>>
  • Tutustu lakipalveluihin