Lahjoituksilla tuetaan arvokasta työtä tekeviä yhteisöjä. Muun muassa Satakunnan sairaanhoitopiirin lasten- ja naistentalo, sotaveteraanien kuntoutus sekä syrjäytymisuhan alla olevien nuorten työpajatoiminta ovat vuosien saatossa saaneet tukea toimintaansa. Tänä vuonna lahjoitus kohdistetaan ALS-tutkimuksen tuki ry:lle, joka tukee ALS-taudin tutkimustyötä jakamalla apurahoja sairauden tutkijoille ja tutkimushankkeille.

OP:n perustehtävä on luoda kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme. Edellisessä OP Lehdessä toin esiin maakunnan laadukkaan ja monipuolisen koulutuksen ylläpitämisen ja kehittämisen tärkeyttä. Nyt onkin ilo kertoa, että tuon kirjoituksen jälkeen julkaisimme yhdessä muiden satakuntalaisten osuuspankkien kanssa 100 000 euron lahjoituksen Satakunnan Ammattikorkeakoululle.

Lahjoituksella vahvistetaan alueen monipuolista ja laadukasta koulutustarjontaa pitkällä aikavälillä. Haastankin kaikkia satakuntalaisia yrityksiä ja yhteisöjä tekemään lahjoituksia vuoden loppuun asti käynnissä olevaan ammattikorkeakoulujen varainhankintaan. Valtio tukee varainkeruuta vastinrahan muodossa, jonka myötä SAMK voi saada yksityisiltä tahoilta keräämänsä rahamäärän kaksinkertaisena.

Pian alkavan uuden vuoden tiimoilta OP Ryhmä tulee entistä vahvemmin panostamaan omistaja-asiakkaidensa etujen parantamiseen. Sen kunniaksi annan joululahjavinkin, joka tuottaa pitkäjänteistä hyötyä ja tukee kestävää kehitystä. Se vinkki on oman osuuspankkisi omistajajäsenyys. Jäsenyys on arvokas lahja, josta on saajalleen iloa vuosiksi eteenpäin.

Valoisaa loppuvuotta toivottaen

Matti Kiuru, toimitusjohtaja