Suunnistusta, ohjaamista ja oppimista – Rastikarhut mukana OP:n kesäduuni-kampanjassa
Lisää aiheesta
Suunnistusseura Rastikarhut tarjosi nuorille arvokkaita kesätyökokemuksia OP Länsi-Suomen tuella. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan ansiosta useampi nuori pääsi mukaan leiritoimintaan ohjaajina ja suunnittelijoina – oppien samalla työelämätaitoja, vastuullisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja on konkreettinen kädenojennus nuorten ja yhdistysten hyväksi.
Tänä kesänä Rastikarhut työllisti yhteensä viisi nuorta, joista kolme OP:n kesäduunituella. "Ilman tukea työllistäisimme todennäköisesti kaksi tai maksimissaan kolme nuorta", Perttu Heinilä Rastikarhuista kertoo. OP Länsi-Suomen Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja on mahdollistanut useamman nuoren työllistymisen ja samalla rikastuttanut seuran kesätoimintaa.
Työtehtävät leirielämän ytimessä
Nuorten päätehtävänä oli lasten ja nuorten kesäleirin suunnittelu ja toteutus. He vetivät suunnistusharjoituksia, ohjasivat oheisohjelmaa, huolehtivat lämmittelyistä ja tukivat lapsia leirillä. Seuran toimihenkilöt toimivat ohjaajina ja huolehtivat muun muassa kuljetuksista ja ruokahuollosta. "Kesätyöntekijöiden toiminta on ollut mainiota, ja tämä on heille myös kerrottu", Heinilä kiittelee. Myös tähän juttuun ovat nuoret leirillä yhdessä ohjaajien kanssa ottaneet kuvia ja kirjoittaneet vastauksia haastattelukysymyksiin.

Kokemuksia kesäduunista
Nuoret ovat kokeneet työn mielekkääksi ja opettavaiseksi.
Työajat olivat omaan arkeen sopeutettavia eikä se ollut liian kuormittavaa. Työssä pääsi käyttämään erilaisia taitoja, kuten ohjaamista, suunnittelua ja ideointia.
Nuorten mukaan työ opetti erilaisia taitoja, joita pystyy jatkossa hyödyntämään myös oman lajinsa parissa. Samalla pääsi pitämään leiriä, jossa oli mukana vanhoja kavereita sekä sai paljon uusia.
Kesäduuni-tuki luo mahdollisuuksia
Rastikarhujen Heinilä kuvaa kampanjaa "hienoksi kädenojennukseksi sekä nuorille että seuroille". Se tarjoaa selkeät raamit kesätöiden järjestämiseen ja muistuttaa työnteon olennaisista asioista myös kesätöissä. "Kampanja on toteutettu kivalla tavalla positiivisella vireellä ja mitoitettu järkeväksi toteuttaa nähdäksemme monenlaisille organisaatioille", Heinilä pohtii.

Rastikarhut – vastuullista toimintaa Satakunnassa
Rastikarhut on Satakunnan suurin suunnistusseura, joka järjestää vastuullisesti suunnistustoimintaa lapsille ja aikuisille Porissa ja lähialueilla. Seuralla on noin 300 jäsentä, joista noin 100 on alle 20-vuotiaita. Toiminta kattaa ympäri vuoden lasten suunnistustoimintaa, kuntorasteja ja erilaisia tapahtumia.'
Pitkä yhteistyö kantaa ja elää ajassa
Rastikarhut kokee yhteistyön OP Länsi-Suomen kanssa ensiarvoisen tärkeäksi. "Yhteistyömme on aina ollut toimivaa ja siitä on seurannut paitsi perinteitä myös uusia avauksia lasten ja nuorten suunnistustoiminnan järjestämiseen", kertoo Heinilä.
Tänä vuonna järjestetty Hippo-Perheseikkailu Kirjurinluodossa oli onnistunut kevätkauden avaus, joka innosti lapsia liikkumaan. "Jatkamme samalla konseptilla mielellämme ensi vuonnakin!", Heinilä lopuksi toteaa.
Mikä kesäduuni OP:n piikkiin?
Kesäduuni OPn piikkiin -kampanja ei ole vain työllistämistä – se on sijoitus nuorten tulevaisuuteen. Tänä kesänä OP Länsi-Suomen piikkiin työllistettiin eri yhdistyksiin ja seuroihin 200 14-19-vuotiasta nuorta ympäri Satakuntaa. Paikalliset yhdistykset ovat voineet tuen avulla tarjota nuorille merkityksellisiä kokemuksia ja samalla rikastuttaa omaa toimintaansa.
Valtakunnallisesti Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan avulla työllistettiin tänä kesänä noin 2 000 nuorta yleishyödyllisissä yhdistyksissä ympäri Suomen. Kampanjan avulla tuetaan nuorten työllistymistä ja samalla kesätyö opettaa nuorelle myös oman talouden hallintaa. Tänä vuonna oli 12. kesä, jolloin osuuspankit ympäri Suomen tarjosivat nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään.