”Tekemistä kyllä riittää” – Näin muotoilet nuorelle mieluisen kesäduunin
Lisää aiheesta
Kysyimme kahdelta kesätyön tarjoajalta, mitä nuorten työtehtävät ovat ja miten ne ideoidaan. Ota vinkistä vaari ja työllistä nuori OP Länsi-Suomen piikkiin.
Millaista tekemistä nuorelle voisi keksiä seura- tai yhdistystoiminnassa? Charlotta Nordling ja Mirja Mattila kertovat omat kokemuksensa, miten kesätyöntekijöille muodostetaan tehtäviä ja mitä onnistuneen kesätyökokemuksen luominen työnantajalta vaatii.
Pitkis-Sport-liikuntaleiristä monenlaista oppia tulevaisuuden työtehtäviin
Charlotta Nordling, Pitkis-Sport-tapahtumavastaava, LiikU
”Kaikki kesätyöntekijöiden työtehtävät liittyvät Pitkis-Sport-liikuntaleirin järjestämiseen. Nuoret ovat suurena apuna lukuisissa hommissa: he kokoavat lajiohjaajille kansiot, oikolukevat painoon meneviä leirimateriaaleja, laminoivat kylttejä ja käyvät läpi leirille tulevia liikuntavälineitä.
Viime vuonna nuoret täyttivät lajikasseja leirin neljäänkymmeneen eri lajiin. Kasseissa on ensiapulaukkuja, palloja, kyniä ja muuta tarpeellista. Kokemäen Pitkäjärvelle lähtee paljon tavaraa, joten nuorista on apua roudauksessakin.

Nuoret saavat tehdä myös esimerkiksi markkinointia. Viime vuonna pyysin heitä miettimään, millainen sisältö nuorta yleisöä innostaa ja tekemään videopätkiä leiriltä someen.
Anna rohkeasti vastuuta ja mahdollisuus ainakin yrittää.
Meillä on ollut kesätyöntekijöitä OP Länsi-Suomen tukemana jo noin kymmenenä kesänä. Kesätyöntekijöistä on valtava apu. Tänä vuonna nuorella on mahdollisuus työskennellä leirillä, kun aikaisemmin työt ovat painottuneet leirin valmisteluun.
Kesäduuni OP:n piikkiin -tuen hakemusta täyttäessä on viimeistään hyvä miettiä tehtäviä tarkemmin. Tehtävien sanoittaminen ja kirjaaminen auttaa kesätyöjaksojen suunnittelussa.

Ensi kesänä tarvitsemme maskotin ja se kirjattiin yhdeksi tulevan kesän tehtäväksi. Liikunnan apuohjaaja -tehtävänimikkeen alla pääsee siis toden totta tekemään monipuolista työtä.
Kodisjoen taideyhdistyksessä asiakaspalvelua taiteen parissa
Mirja Mattila, Kodisjoen taideyhdistyksen puheenjohtaja
”Taidekoti Ylén Rauman Kodisjoella tarvitsee joka kesä nuoria opastus- ja asiakaspalvelutehtäviin. Kesätyöntekijän päätyönä on kertoa vierailijoille taidekodista sekä siellä esillä olevasta Väinö Ylénin ITE-taiteesta. Patsaskokoelmaan kuuluu yli 500 betoniteosta.
Kesäisin taidekodilla on vierailevien taiteilijoiden näyttelyitä, joita nuoret myös ohjeistetaan opastamaan. Lisäksi he huolehtivat kahvilan toiminnasta.
Kesätyöntekijöitä on ollut OP Länsi-Suomen tukemana meillä jo noin vuosikymmenen ajan. Työtehtäviä on aina keksitty laidasta laitaan. Vuosien varrella nuoret ovat keränneet tietoa Ylénin historiasta ja avustaneet nettisivujen sisältöjen suunnittelussa.

Kesällä taidekodilla järjestetään myös kahden päivän taideleiri, johon osallistuu parisenkymmentä lasta. Kesätyöntekijät ovat olleet apuna leirin ohjaamisessa. Silloin apukäsiä todella tarvitaan!
Kesätyöjakson aluksi näyttely käydään yhdessä läpi. Tukena ovat lehtiset, joissa on tietoja patsaista. Ensin esitellään työtehtäviä ja neuvotaan tarttumaan ahkerasti toimeen. Me kokeneemmat olemme aina saatavilla, jos apua tarvitaan.
Kannustamme katsomaan ympärille ja näkemään askareita, joissa voisi olla avuksi.
Ajattelen niin, että antaa nuorten tehdä ja on itse taka-alalla, mutta tukena. Aikuisen on hyvä kuitenkin jämäkästi viestiä, että tämä on nyt sinun työsi ja se voi vaatia uudenlaista uskallusta.
Olen itse ollut ITE-taiteilija Väinö Ylénin taidekodin toiminnassa mukana liki 25 vuotta. Koen kesätyöntekijöiden läsnäolon mukavaksi. Rohkeasti vaan työllistämään nuoria.”
Näin haet Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea tai yhdistysten tarjoamia kesätyöpaikkoja
Yhdistys tai seura
Mieti ja laadi tehtävänkuva kesäduunille. Täytä lomake verkossa ja hae tukea viimeistään 14.2.2025
Kesäduunituen hakuun tästä >>>
Nuori työnhakija
Luonnostele valmiiksi oma esittelyteksti hakemusta varten. Kerro hakemuksessa esimerkiksi mitä osaat tai harrastat.
Haku Kesäduuni OP:n piikkiin -työpaikkoihin on avoinna 3.–28.3. 2025. Yhdistysten tarjoamat kesäduunipaikat löytyvät 3.3.2025 alkaen OP Länsi-Suomen verkkosivuilta.
Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja
OP Länsi-Suomi lahjoittaa 100 000 euroa toimialueen nuorten työllistämiseen kesällä 2025. Kampanjan avulla yhdistykset ja seurat voivat työllistää Satakuntalaisia 14–19-vuotiaita nuoria kesätöihin. Nuori saa hyvää oppia niin töiden hakemiseen kuin tekemiseenkin palkan lisäksi ja yhdistys saa nuorista apua kesäksi. Lahjoituksella mahdollistetaan 200 nuoren kesäduuni kahdeksi viikoksi.
Tutustu kampanjaan ja OP Länsi-Suomen vastuullisuusohjelmaan