Eva toteaa, että äitikin on jumissa Tukholmassa ja suree siellä, että mitä jos tämä on hänen viimeinen joulunsa. Äiti on aina tullut tänne Suomeen viettämään joulua.

Eva Salmisen joulu on tänä vuonna niin erilainen, että ei oikein tiedä, mistä sitä lähtisi purkamaan. Kaikki entinen, se mihin on viimeisten parikymmenen vuoden aikana tottunut, on nyt toisin.

Heinäkuussa Eva muutti perheensä isosta hirsitalosta Jokioisilta rivitalokaksioon Forssaan. Perheen 10-, 13-, ja 18-vuotiaat pojat asuvat isänsä luona joka toinen viikko. Evasta tuli osittain etävanhempi.

– Kyllä me olemme vähän tehneet kuopuksen kanssa joulua. Pipareiden paistaminen onnistuu myös tässä pienessä keittiössä. Ei siihen isoa saareketta tarvita. Piparkakkumuotit piti tosin käydä ensin ostamassa, kun kaikki jäi vanhaan kotiin.

Joulu yksin Lontoossa

Ajatellaan, että joulu on uudessa elämäntilanteessa olevalle pahinta aikaa. Jouluun kun ladataan paljon toivoa ja kaamoksen keskelle.  Se on myös aika, jolloin perheet ja suvut kokoontuvat yhteen.

– Minulle joulu ei ole koskaan ollut mikään elämää suurempi juhla. Toki meillä on ollut niitä omia joulutraditioita, mutta se on sekoitus montaa eri kulttuuria ja tapaa. Suomalaista laatikko ja kinkku -joulua meillä ei ole juhlittu. En ole myöskään opettanut lapsiani yltäkylläiseen kaupalliseen jouluun, jossa lahjapaketit pursuavat ikkunoista ja ovista.

– Mutta onhan se nyt aika erilaista viettää joulua isossa hirsitalossa perheen kanssa, kuin yksin pienessä asunnossa. Olen kokenut myös joulun täysin yksin Lontoossa ja monen monta joulua olen paiskinut töitä ravintolassa tai risteilijällä.

Kaikista elämän jouluista, juuri yksinäinen joulu Lontoossa on jäänyt elävästi Evan mieleen. Ravintola, jossa Eva työskenteli, suljettiin jouluksi ja kaikki työkaverit karkasivat sukulaistensa luo. Eva jäi muukalaisena täysin yksin.

– Minä kuuntelin joululauluja, join viiniä ja olin surullinen. Saatoin paistaa itselleni myös pihvin. Minä olen pihvin ystävä ja ruotsalaisesta joulustakin kaipaan eniten paahtopaistia ja perunasalaattia.

– Senkin olen tässä ymmärtänyt ja oppinut, että yksinäisyys ja yksin oleminen ovat eri asia. Silloin vuosikymmeniä sitten Lontoossa tunsin itseni yksinäiseksi, nyt en tunne, vaikka olenkin paljon yksin.

Yksin on itse asiassa paljon helpompi olla. Ei ole odotuksia toisia kohtaan eikä sitten tule myöskään niitä pettymyksiä.

Moderni nomadi

Kun Eva pakkasi heinäkuussa muuttokuormansa, se kävi vanhasta rutiinista. Ruotsissa suomalaisperheeseen syntynyt Eva on asunut elämänsä aikana Ruotsin lisäksi Lontoossa, tehnyt töitä vuosikausia risteilijöillä, asunut Suomessa Ahvenanmaalla, Pirkkalassa, Jokioisilla ja nyt siis Forssassa.

– Kai minä olen sellainen moderni nomadi, täysin juureton. Ruotsissa olin finn jävel, suomalaispiru. Täällä Suomessa varmaankin sitten hurri. En kuulu minnekään, mutta toisaalta minulle koti on ollut aina ollut siellä, missä minä olen kulloinkin ollut.

Parhaat joulunsa Eva sanoo viettäneensä ruotsinlaivoilla työskennellessään.

–  Ensimmäinen laivani oli Silja Symphony vuonna 1995. Se oli unelmieni työpaikka. Paiskimme töitä ja juhlimme vapaa-ajat. Työporukka oli aivan huippu, vähän kuin perhe.

Vuonna 1997 Eva vietti viimeisen joulunsa laivalla ja muutti Lontooseen. Sitä seurasi työpaikka Karibian loistoristeilijällä, jossa Eva raivasi tiensä alimpien kerrosten hyttisiivoojasta ylimmän kerroksen baarimikoksi.

Sitten vuonna 2002 Eva tapasi miehensä ja muutti Ahvenanmaalle, jonne pariskunta rakensi unelmiensa talon.

– Siihen aikaan Ahvenanmaalla ei ollut talvisin yhtään mitään. Ei turisteja, ei tekemistä. Ainoastaan se kylmä avomereltä puhaltava tuuli. Piti päästä pois ja löysimme itsemme Pirkkalasta.

– Tampereen seutu oli Ahvenmaan jälkeen kuin taivas kaikkine palveluineen, mutta asuminen oli kallista ja ahdas rivitaloelämä ei maistunut omakotitalossa asuttujen vuosin jälkeen. Lähdin netistä etsimään sopivaa taloa ja päädyimme Jokioisille vuonna 2008.

Aikaa itselle

Kesästä lähtien Eva on viettänyt joka toisen viikon yksin uudessa asunnossaan. Se on iso muutos viiden hengen perhe-elämän jälkeen.

– Minulla ei ole huono omatunto, mutta surku on. Surku sitä kaikkea, mitä oli ja minkä menetti. Pahimpia ovat ne hetket, jolloin ymmärtää, että elämä ei sitten mennytkään niin kuin ajatteli.

– Oikeastaan nautin tästä hiljaisuudesta ja siitä, että ei tarvitse kokoa ajan olla passaamassa tai korjaamassa toisten jälkiä. Hiljaisuus ja rauha antaa mahdollisuuden etsiä itseään. Kuka minä olen ja mikä minut määrittää? Ja ennen kaikkea, mikä minut tekee onnelliseksi. Ei kuka, vaan mikä.

Voimia on antanut myös uusi työ Forssan Yrityskehityksen isännöitsijänä. Työpaikka vaihtui täysin samaan aikaan kuin kotiosoitekin.

– Uusi työ toi uudenlaista säännöllisyyttä elämään. Nyt on iltaisin oikeasti aikaa itselle. Olen lukenut paljon, kävellyt satoja kertoja tuota viereistä pururataa ympäri ystävien kanssa tai yksin, saunonut ja mennyt aikaisin nukkumaan.

Ystävät ovat tärkeitä. Välillä vaan pelkään, että he kyllästyvät kuuntelemaan tätä rikkinäistä levyä, joka jankkaa samoja asioita lenkistä toiseen.

Joulu tulee kaikesta huolimatta

Ystävät ovat olleet Evan joulusta huolissaan ja kutsuja joulunviettoon on sadellut.

– En tiedä vielä mitä teen, luultavasti ainakin osa pojista tulee tänne viettämään aattoa kanssani. Syödään pihviä ja kermaperunoita ja tietenkin riisipuuroa. Se on kuopuksen ehdoton lempiruoka.

– Ja sitten pelataan ruotsalaista Monopolia tukholmalaisilla kaduilla ja omilla säännöillä. Meillä on aina ollut omat säännöt, koska muuten peli olisi liian pitkävetinen. Hotelleja saa rakentaa alusta asti, jos vain rahat riittävät.

Kun Eva kertoo Monopolin pelaamisesta, ymmärtää, että siinähän on tiivistettynä rohkean naisen koko tarina kaikkine käänteineen. Tällä hetkellä Eva on symbolisesti vankilassa odottamassa vapaudu vankilasta korttia.

– Jos sen kortin saan nyt heti, niin annan sen ehkä pois. Nyt tuntuu hyvältä olla yksin ja hiljaa. Tämä ei ole paha paikka, vaan hetkellinen turva kaikelta ylimääräiseltä hälinältä ja jännitykseltä.