On helmikuun viides päivä ja salolaisen Muruset-eritysleipomon yrittäjät Marjut Similä ja Siru Ranta urakoivat Runebergintorttujen parissa. Suosio on yllättänyt leipurit ja myös lähikaupat niin, että karvasmanteli on loppu joka paikasta. Se korvataan nyt likööritilkalla.

Similä ja Ranta ovat pyörittäneet erityisleipomoaan viime kesästä asti. Similän harrastuksena alkanut gluteenittomien ja laktoosittomien tai maidottomien leipien ja leivonnaisten kysyntä kasvoi yrityksen kokoiseksi.

– Erityisruokavaliot yleistyvät koko ajan. Me haluamme tarjota varmasti turvalliset tuotteet asiakkaille, joille gluteiini ei sovi. Täällä leivotaan ainoastaan gluteenittomista raaka-aineista.

Murusetiin löytää keliakikoiden lisäksi tiensä esimerkiksi sellainen asiakas, jolle on tulossa gluteeniton vieras tai suvussa on joku sellainen, joka tarvitsee omat erityisleipänsä. Paljon myös asiakkaita, jotka haluavat vaihtelua teollisiin leivonnaisiin ja arvostavat lähellä leivottua tuoretta leipää.

– Oma leipomiseni alkoi juuri siitä, että halusin tarjota viljatonta ja maidonta ruokavaliota noudattavalle ystävälle muutakin kuin riisikakkua. Myöhemmin huomasimme, että miehen ja pojan erilaiset oireet ja sairastelut paranivat, kun jätimme kotimaiset viljat kokonaan pois, kertoo Marjut Similä.

Asiakkaat mukana tuotekehityksessä

Muruset-leipomossa on tehty se, mitä suuriin yrityksiin vasta yritetään istuttaa. Nimittäin nopeaa tuotekehitystä ja erityisesti asiakkaiden ottamista mukaan tuotteiden kehitykseen.

– Meillä on muutama vakioasiakas, jotka toimivat myös meidän makutuomareina ja tuotekehittäjinä. Meille on luonnollista kysyä mielipiteitä juuri heiltä, jotka tuotteitamme ostavatkin.

Murusetin perusvalikoimassa on leipiä, riisipiirakoita, pikkuleipiä ja sesongin mukaan vaihtuvia leivonnaisia.

– Gluteeniton ja maidoton leipominen on jatkuvaa tuotekehitystä. Suuri osa ideoista tulee juuri asiakkailta, kun he tilaavat jotain uusia tuotteita, kuten nyt viimeksi pizzapohjia ja hotdogsämpylöitä.

Uskottava suunnitelma

Lounaismaan Osuuspankki on ollut mukana erityisleipomon matkassa alusta asti.

– He uskoivat meihin ja suunnitelmiimme ja lähtivät rahoittamaan yritystämme. Me olemme iloisia, että kumppanimme on juuri Osuuspankki, sillä paikallisuus on tärkeä arvo.

Yrityssalon avustuksella hiottu liiketoimintasuunnitelma oli vakuuttava ja eritysleipomolle oli selvä tilaus markkinassa.

– Yrittäjänä toimiminen ja leipomon pyörittäminen tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että työpäivät ovat pitkiä. Myös meidän tuotteemme vaativat enemmän aikaa, sillä puolivalmisteet eivät tule kysymykseen.

– Mutta me teemme tässä nyt yhtä unelmaamme todeksi, hymyilee Siru Ranta, joka yrittäjyyden ohella opiskelee parhaillaan kondiittoriksi.

Vaativa pulla

Pulla on yksi haastavimpia leivottavia gluteenittomana, sillä perinteisen pullan rakenne ja koostumus perustuu vehnäjauhosta tulevaan sitkoon.

– Pullien kanssa saa tehdä paljon töitä, että niistä saisi vehnäpullaa muistuttavia. Haluamme tarjota asiakkaillemme niitä tuttuja sesonkiherkkuja, joita muutkin syövät, mutta toisaalta on vaikea tehdä samaa tuotetta eri aineksilla. Useimmiten täytyy kehitellä täysin oma tuote, Similä sanoo.

Murusetin laskiaispulla on leivottu hirssistä, tattarista, tapiokasta, maissista ja riisistä. Jotta siihen saadaan pullamainen muoto, se paistetaan muotissa.

Mutta miten sitten se ikuisuuskysymys täytteestä? Kumpi on parempi, hillo vai mantelimassa?

– Mantelimassa, vastaavat molemmat leipurit epäröimättä. Mutta hillopullaa myydään eniten.