Kaamean epävireinen, mutta hulvaton tarina - omistaja-asiakasetuna kunnon naurut Teatteri Provinssissa
Lisää aiheesta
Kukapa ei ainakin kerran olisi kuvitellut itseään näyttämölle tähtenä laulamaan ihastuksesta hullaantuneen yleisön eteen. Amerikkalainen Florence Forster Jenkins ei osannut laulaa, mutta rahalla hän pystyi ostamaan yleisönsä ja lopulta kuuluisuus tuli myös ansaitusti. Florencen tragikoominen tarina pyörii vielä hetken Teatteri Provinssissa Salossa.
Kun teatteri Provinssissa mietittiin Suurenmoista-näytelmän roolitusta, oli ainoana vaihtoehtona saada päärooliin hyvin musikaalinen näyttelijä.
– Täytyy osata laulaa todella hyvin, että voi laulaa todella väärin, toteaa teatterijohtaja Seppo Suominen.
Suurenmoista-komedia on naurattanut tämän kevään Teatteri Provinssin päänäyttämöllä. Nyt nopeilla on mahdollista saada vielä paikka omistaja-asiakasetuhintaan huhtikuun kolmeen näytökseen.
– Florencen tarina on tosi, tavallaan hyvin surullinen, mutta tietenkin myös hauska. Vaikka Florence aluksi osti yleisönsä, niin loppujen lopuksi hänestä tuli hyvin kuuluisa. Ihmiset halusivat tulla katsomaan kuinka väärin joku voikaan laulaa, Suominen kuvailee.
Elävä kulttuuri houkuttaa
Teatteri Provinssi keräsi vuonna 2018 yhteensä 42 000 katsojaa. Luku pitää sisällään Salon Astrum-keskuksessa nähdyt omat ja vierailevat näytökset sekä Mustion linnan kesäteatterin, Mathildedalin kesäteatterin ja Rikalanäyttämön esitykset.
– Väittäisin, että teatteri ja ylipäätänsä estraditaide vetää hyvin väkeä. Meilläkin esitysten määrä kasvaa koko ajan. Meille tullaan teatterin lisäksi katsomaan konsertteja ja monenlaista viihdettä, Seppo Suominen kertoo.
– Elävää viihdettä on myös tarjolla koko ajan enemmän ja enemmän. Meille tarjotaan paljon esityksiä ulkomailta asti.
Teatteri Provinssin oma tuotanto Astrum-keskuksessa jatkuu ensi syksynä suurmusikaali Tohtori Zivagolla. Kesällä Mustion linnan kesäteatterissa nähdään näytelmä Mustion linnan patruunasta (esityskieli ruotsi) ja komedia Vadelmavenepakolainen. Mathildedalin kesäteatterissa nauretaan komedialle Tankki täyteen.
Teatteri Provinssi Salossa tarjoaa OP Lounaismaan omistaja-asiakkaille Suurenmoista-komediaan peruslipun etuhintaan 20 e (norm. 26 e). Etu koskee kolmea esitystä: pe 5.4., ke 10.4. ja pe 12.4. klo 19. Lippuvaraukset suoraan teatterista, etu kassalla (ei nettikaupassa). Katso lipunmyynti ja aukiolotiedot www.teatteriprovinssi.fi
Kaikki huhtikuun paikalliset omistaja-asiakkaan edut https://www.op.fi/web/op-lounaismaa/omistaja-asiakkaan-paikalliset-edut