Minun tarinani kertoo uusista aluista, Mohammad aloitti. Muutin lapsena perheeni kanssa pakolaisleiriltä Suomeen ja Kuopioon. 
Myöhemmin oli edessä muutto Turkuun; tällä hetkellä Mohammad asuu perheineen pääkaupunkiseudulla.

Mohammad Al-Emara on valittu useamman kerran vuoden jalkapallotuomariksi Suomessa.


Mohammad on syntynyt Saudi-Arabiassa pakolaisleirillä, jossa hänen perheensä asui neljä vuotta paettuaan sotaa Irakista.
- Tuolla leirillä jokainen aikuinen tiesi tasan tarkkaan saaneensa uuden mahdollisuuden elämään. 
Suomessa ja Kuopiossa Mohammad vanhempineen ja sisaruksineen oli yksi ensimmäisistä maahanmuuttajaperheistä.
- Meidät otettiin Kuopiossa hyvin vastaan ja arki alkoi rullaamaan. Siitä huolimatta oivalsin aika nopeasti, että jollakin tavalla erotumme muista ja herätämme uteliaisuutta. Jouduimme kuulemaa myös huutelua.
Viisivuotiaana alkanut jalkapalloharrastus toi kavereita ja kun taitoa tuli lisää, myös menestystä alkoi tulla.
- Nousin Kuopion palloseuran ikäluokkani edustusjoukkueeseen. Samaan aikaan äiti ja isä pitivät huolen sitä, että kävin koulun kunnolla. Ja myöhemmin, että lähdin opiskelemaan.

Oppilaan ja opettajat kuuntelivat Hermannin koulun juhlasalissa keskittyneesti Mohammad Al-Emaran tarinaa.

Mohammad nauratti kuulijoita kertomalla, kuinka muutto Kuopiosta Turkuun oli hänelle isompi shokki kuin muutto aavikolta Kuopioon.
- Kun kävelin ensimmäistä kertaa kouluun, päätin olla reipas ja esittäytyä. Sillä tavalla saisin kavereita. Mutta jengi nauroi, kun puhuin savon murretta.  
Mohammad kertoi päättäneensä, ettei koskaan enää puhu mitään murretta. Mutta edelleen aikuisenakin parikymmentä minuuttia Kuopiossa riittää siihen, että tuttu murre meinaa nousta esiin. Turussa Mohammad asui perheineen Varissuolla, jossa vaikuttaa paljon erilaisista kulttuureista tulleita ihmisiä. Siellä erilaisuus kuuluu elämään.

Mohammadin viesti nuorille on rasismin vastustaminen ja omien unelmien tavoittelu

Hän kertoo kokeneensa jo lapsena rasistista huutelua kotikaupungissaan ja jalkapallokentällä ja myös ihmetelleensä, miksi aikuiset eivät puutu asiaan.Hän kertoo olleensa hankala pelaaja tuomareille, mutta muistaa lukeneensa jostain, että vaikeista pelaajista voi tulla hyviä erotuomareita.

- Kun muutin Helsinkiin, aloin viheltämään alasarjan pelejä ja etenin aika nopeasti Ykkösdivisioonaan. 

Tänään Mohammad tunnetaan erotuomarina, joka ensimmäisenä oikeudenjakajana keskeytti ottelun yleisöstä tulleen rasistisen huutelun takia. Täysi Hermannin juhlasalillinen oppilaita kuunteli hievahtamatta, kun Mohammad kertoi tuomariuransa isosta päätöksestä.

- Valkeakoskella viitisen vuotta sitten yleisöstä kuului rasistista huutelua. Tarkistin asian avustavalta tuomarilta pelikatkolla ja kerroin, että jos huudot jatkuvat, peli keskeytetään. Koska näin tapahtui, pelaajat ja tuomarit siirtyivät pukukoppiin.

- Mietin otanko pelipallon mukaan, mutta jätin sen kuitenkin keskiympyrään. Jalkapalloahan yleisö oli tullut katsomaan, Mohammad sanoi.

Hän kertoo halunneensa antaa viestin, että rasistista käytöstä ei hyväksytä.

Mohammad on arvostettu jalkapallotuomari. Liigan pelaajat ovat äänestäneet hänet viisi kertaa Veikkausliigan parhaaksi erotuomariksi.

- Olen aiemmin ollut arka esiintymään muualla kuin kentällä. Nämä Dreams-vierailut kouluihin ovat olleet minulle antoisia, koska olen oppinut nauttimaan tarinani kertomisesta. Hän sanoo, että jokainen voi osaltaan vaikuttaa rasismin vähentämiseen yhteiskunnasta. Samalla tavalla jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja omiin unelmiinsa. Kukin toki omista lähtökohdistaan.

"Haluan rohkaista teitä unelmoimaan ja tarttumaan mahdollisuuksiin. Unelmat voivat toteutua tavalla, jota ei vielä itsekään tiedä."

Myös Mohammad Al-Emara sanoo nuorten olevan aidosti kiinnostuneita vierailuista. Kahdeksasluokkalainen Ronja Simola ja yhdeksäsluokkalainen Topias Kuusisto saivat keskustella Mohammadin kanssa esityksen  jälkeen.
- Oli tosi inspiroivaa kuulla maahanmuuttajataustaisen menestyjän tarina ja mitä kaikkea siellä on taustalla, Ronja sanoo. Myös Topias kertoi saaneensa paljon uutta ymmärrystä erilaisuuden kohtaamisesta.

Topias Kuusisto ja Ronja Simola pitivät Dreams-vierailun antia hyvänä.


- Esitys liikutti aika monella tapaa. Vaikka pakolaisuudesta ja rasismista puhutaan paljon, ei aina oikeasti ymmärrä, millaista se voi olla.

Topias kertoo tekevänsä lähes kaikki ratkaisut koulussa ja vapaa-ajalla tavoitteellisesti. Kuntosalia harrastava nuori mies sanoo harjoittelevansa tosissaan ja siksi myös ravinto ja riittävä lepo ovat tärkeitä asioita.

- Yksi tavoite on päästä ensin lukioon ja sen jälkeen yliopistoon. Teen töitä niiden tavoitteiden eteen joka päivä.

Ratsastusta, laulamista ja tennistä harrastava Ronja tavoittelee unelmiaan musiikin parista.
- Haaveena on musiikkiura ja harjoittelen sitä varten koulussa ja kotona; etenkin laulamista.

Englannin kielen lehtori Miika Katajamäki kertoo koulun kannustavan nuoria uskomaan itseensä ja omiin valintoihinsa.
- Lähtökohdat voivat olla erilaisia, mutta itseensä uskominen ja vaikka hassuistakin asioista unelmoiminen tuottaa positiivisia kokemuksia.
Koulussa kasvatetaan nuoria maailmaan. Opettajan mukaan mediaa seuraamalla saa helposti vaikutelman, että asiat yhteiskunnassa ovat aina menossa huonompaan.

Miika Katajamäki, Ronja Simola, Topias Kuusisto ja Mohammad Al-Emara kävivät hyvän keskustelun esityksen jälkeen.


- Koulussa meidän tehtävänä on luoda positiivista henkeä ja kannustaa nuoria uskomaan itseensä. Katajamäki kertoo omien unelmiensa ja toiveidensa kohdistuvat kohta viisivuotiaaseen tyttäreen ja hänen kasvamiseensa. 

- Vähitellen olen siirtänyt omia haaveitani hänen hyvinvointiinsa ja siis seuraavaan sukupolveen. Toki itsellänikin on vielä elämässä haaveita.

Myös Lasten ja Nuorten Säätiön Dreams-ohjelma liputtaa unelmoinnin puolesta

Viestintäpäällikkö Taina Tyrväinen kertoo, että Dreams tavoittaa vuosittain kymmenituhansia nuoria eri puolilta Suomea.

Nuorille tutut Dreams-lähettiläät vierailevat yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa kertomassa oman kasvutarinansa. Tarinoiden avulla Dreams-lähettiläät rohkaisevat nuoria unelmoimaan sekä pohtimaan vahvuuksiaan ja oman polkunsa suuntaa.

Kampanjaa tukevat Pohjola Vakuutus ja Lounaismaan Osuuspankin tavoin useat Osuuspankit ympäri maan. 

- Lasten ja nuorten säätiö vahvistaa tulevaisuususkoa. Dreams-kouluvierailut ovat hyvin toivottuja ja unelmointiin liittyvät kysymykset ovat aina ajankohtaisia.

Dreamsia on tehty jo yli 20 vuotta. Salossa vierailuja on tehty nyt seitsemään kouluun.

- Nuorten palautteesta välittyy myös se, että vierailut todella innostavat unelmoimaan. Suuri kiitos onnistuneista Dreams-vierailuista kuuluu tietenkin meidän motivoituneille Dreams-lähettiläille, jotka haluavat jakaa nuorten kanssa oman kasvutarinansa.  Lasten ja Nuorten Säätiön mukaan lähettiläät kiittelevät toistuvasti nuorten keskittymistä vierailujen aikana ja hyviä kysymyksiä. 

OP Lounaismaan markkinointipäällikkö Emmi Palomäki kertoo, että Dreams-hanke sopii erinomaisesti osaksi pankin vastuullisuustyötä.
- Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Haluamme olla mukana luomassa tulevaisuudenuskoa ja kannustamassa oppilaita eteenpäin kohti omia unelmiaan.

Mohammad Al-Emara vieraili Hermannin koulun lisäksi Armfeltissa ja Salon seudun ammattiopistossa. Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson on vieraillut Dreams-ohjelman puitteissa Moision koulussa, näyttelijä Pamela Tola Armfeltissa ja tanssija Johannes ”Hatsolo” Hattunen jo aiemmin Hermannissa.