Pallot hallussa – myös padelkentällä
Lisää aiheesta
Salon urheilupuistossa voi harrastaa vaikka mitä. Ulkoilla, pelata jalkapalloa, golfata, skeitata ja kesästä lähtien siellä on voinut pelata myös padelia. Sosiaalinen padel on pallopeli, joka innostaa liikkumaan.
Lempeä elokuun aurinko säteilee Padel Salo OP Lounaismaan heinäkuussa avatuille kentille. Kolme lasiseinien ympäröimää kenttää on vielä puolilta päivin tyhjillään, mutta illaksi on luvassa vilskettä.
Valkoinen auto kaartaa parkkipaikalle ja kuljettajan paikalta loikkaa ulos urheilullinen Teemu Rannikko. Teemu on pitkän uran pelannut ammattilaiskoripalloilija, jonka 25. ja samalla viimeinen kausi on käynnistymässä Salon Vilppaan riveissä. Tänään ei kuitenkaan suunnata koripallokentälle vaan Teemu on luvannut tutustuttaa meidät mielenkiintoisen padelin saloihin.
– Pallo on mielestäni maailman hienoin keksintö ja pallopelit ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Halusin mahdollistaa salolaisille parhaat puitteet pelata padelia, Teemu kertoo.
Padel on mailapeli, jonka suosio on kasvanut huimaa vauhtia niin Suomessa kuin maailmallakin. Tämä sosiaalinen nelinpeli on lähtöisin Meksikosta ja on sieltä rantautunut Espanjan ja Etelä-Euroopan kautta tänne pohjoiseen.
Säännöt ja pelikenttä ovat sekoitus tennistä ja squashia. Kenttä muistuttaa pientä tenniskenttää verkkoineen, mutta uloimpien rajaviivojen sijasta kenttää rajaavat kiiltävät lasiseinät. Myös pistelasku tapahtuu samoin kuin tenniksessä, mutta laji itsessään on rennompi.
Monipuolisessa padelissa lyöntivaihtoehtoja on paljon. Pallo saa muun muassa pompata tietyin rajoituksin kentän ja kenttää ympäröivien lasiseinien pinnasta. Vaikka padel on virallisesti nelinpeli, sitä voi harjoittelumielessä pelata myös kaksin.
Liikunnan iloa matalalla kynnyksellä
Pelin yksinkertaisia sääntöjä kerratessa Teemun silmissä palaa innostus. Kaikesta huomaa, että intohimo pallopeleihin on aitoa ja ylitsepursuavaa. Teemun peliotteissa näkyy rakkaus lajiin ja liikuntaan kokonaisvaltaisesti.
– Parasta on, että tämän lajin kokeilemiseen tarvitset mukaan vain ulkoliikuntaan soveltuvat vaatteet ja jalkineet. Ja iloisen pelimielen tietysti. Padel on matalan kynnyksen laji ja helppo myös aloittelijalle.
Mailan ja pallon voi vuokrata helposti QR-koodin avulla pelikentän lukituista laatikoista. Kenttä varataan ja maksetaan nettisivustolta löytyvän varausjärjestelmän kautta.
Salossa päässee pelaamaan säiden salliessa maaliskuulta lokakuun loppuun kello 6 ja 24 välillä. Syysiltojen hämärtyessä kentät valaistaan tehokkailla ledheittimillä, jolla taataan turvalliset ja mukavat pelit.
– Haluan kannustaa myös lapsia ja nuoria kentälle, vaikka kaveriporukan tai perheen kanssa. Padelissa on mahdollisuus liikkua kuntoa kasvattaen rivakastikin, mutta ilman suorittamista.
– Padel on ennen kaikkea hauska sosiaalinen pallopeli, jossa pelikavereiden kanssa jutustelu on osa pelikokemusta.
Kilpakentillä kelpaa pelata
On hetkittäin vaikea muistaa, että nyt ollaan Salon urheilupuistossa, eikä Espanjan aurinkorannikolla. Aurinko lämmittää ja pelaajien paidan selkämykset kostuvat hiestä. Kentältä korviin kantautuu iloiset huudahdukset ja tasaisesti napsahtavat lyöntiäänet pallon osuessa mailaan.
Padelmaila on lyhytvartinen ja helposti käsiteltävä. Siinä ei ole verkkoa, vaan kennomainen rei´itetty pinta. Pelatessa mailan ja pallon välinen koordinaatio kehittyy nopeasti.
– Padelissa ei vaadita niinkään lyöntivoimaa vaan tekniikka ja peliäly on tärkeämmässä roolissa. Tässä lajissa pallottelu on se juttu ja hyvinkin eritasoiset pelaajat voivat saada keskenään aikaan hyvän pelin.
Padel Salo OP Lounaismaan kentät ovat erittäin laadukkaat ja ne on rakennettu täyttämään kilpatason määräykset ja kriteerit.
– Kentältä pitää päästä juoksemaan kenttien välissä olevalle alueelle. Nämä välialueet kuuluvat pelialueeseen eli sieltä saa käydä pallon lyömässä ja peli jatkuu.
Kilpatason kriteerien täyttäminen mahdollistaa lähivuosina myös isompien kansainvälisten kilpailujen järjestämisen Salossa.
Teemu kannustaa kaikkia kiinnostuneita kokeilemaan rohkeasti padelia. Lajiin pääsee nopeasti sisään ja se tarjoaa varsinkin aloittelijoille onnistumisen tunteita heti alusta asti.
– Padelissa tärkeintä on hyvä meininki, mukava yhdessäolo ja hauskanpito.
Nyt kipin kapin padelia pelaamaan! Salon urheilupuistossa on juuri avattu padelkenttä, jonne saat OP Lounaismaan omistaja-asiakkaana maila- ja pallovuokran veloituksetta. Edut ovat henkilökohtaisia ja saatavilla OP-mobiilin kautta. Edut ovat voimassa 21.9.2020 asti.