TV:stä tuttu Niina Ahonen rakastaa tilojen suunnittelua, mutta omaa elämäänsä hän ei halua suunnitella liikaa etukäteen
Salolainen Niina Ahonen on monille tuttu kasvo muun muassa Kotoisa- ja Pientä pintaremonttia -televisio-ohjelmista. Julkisuudessa Niina tunnetaankin taitavana sisustussuunnittelijana, asuntojen stailaajana ja luennoitsijana. Kameroiden sammuessa hän on kuitenkin ennen kaikkea intohimoinen yrittäjä, visionääri, äiti ja puoliso.
Salon Halikossa sijaitsee kaunis vaalea omakotitalo, jonka etuovi on kutsuvasti avoinna. Astumme sisään ja huhuilemme talon omistaja Niina Ahoselle saapumisestamme. Pian iloinen ääni vastaa tervehdykseemme ja Niina toivottaa meidät peremmälle kotiinsa.
– Hei, mukava kun tulitte! Kiva, että haastattelu onnistui näin nopeasti. Pidän siitä, että asiat hoituvat, eivätkä jää roikkumaan, Niina sanoo.
Niina pyytää meitä istumaan ja kiirehtii vielä itse asettelemaan ostamiaan eukalyptuksen oksia maljakkoon. Kun koti on saatu järjestykseen, malttaa energinen Niinakin istua hetkeksi alas.
– Pidän siivoamisesta ja järjestyksestä, mutta yritän aina muistuttaa asiakkailleni, että kodin pitäisi ennen kaikkea olla omannäköinen. Siksi olisi hyvä, että itselle merkitykselliset esineet pääsisivät kodissa esille, eikä kaikkea mietittäisi aina täysin sisustus edellä.
Vaikka sisustaminen on Niinan suuri intohimo, myös hänelle koti on ensisijaisesti paikka, jonne tullaan latautumaan ja viettämään aikaa läheisten kanssa.
Työkiireet ovat alkaneet kuljettaa minua yhä enemmän ympäri Suomea, jolloin kodin merkitys korostuu entisestään. Mutta en valita, sillä elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa.
Tarvittiin vain idea
Ulospäin Niinan elämä näyttää kieltämättä upealta. Menestyvän liiketoiminnan lisäksi hänellä on kaksi aikuisuutta lähestyvää lasta, rakastava puoliso sekä upea työtiimi ympärillään. Harva kuitenkaan ymmärtää, miten paljon työtä Niina on tehnyt nykyiseen pisteeseen päästäkseen.
– Näin jälkikäteen naurattaa ja välillä jopa kauhistuttaa, miten tyhjästä aloitin yritystoimintani. Ala ja yrittäjyys olivat minulle täysin uusia, ja jouduin opettelemaan monia asioita täysin alusta, Niina kertoo.
Marssiessaan maistraattiin toiminimeä perustamaan Niinalla ei ollut myöskään ylimääräistä aikaa, sillä päivät täyttyivät kahden taaperoikäisen lapsen hoitamisesta.
– Usein sanotaan, että parhaat ideat syntyvät yön pimeinä tunteina ja minun kohdallani se piti paikkansa. Muistan valvoneeni lasten kanssa ja heidän lopulta nukahdettua päädyin tutkimaan netistä asuntojen stailausta.
Ilmiö oli Suomessa silloin vielä melko tuntematon, mikä lisäsi Niinan kiinnostusta entisestään.
– Työskentelin aiemmin sosiaalialalla ja pidin työstäni, mutta olen aina kokenut paloa erilaisia asumisen ratkaisuja kohtaan. Muistan jo pienenä tutkineeni tarkkaan pohjapiirustuksia, joita rakennusinsinöörinä työskennellyt isäni toi kotiin. Tein niiden pohjalta myös omia luonnoksia ja suunnitelmia.
Hyppy tuntemattomaan
Kun oma juttu tuntui löytyneen, Niina päätti kuunnella rohkeasti sydämensä ääntä ja irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan.
– Kaksi viikkoa yrityksen perustamisen jälkeen sain stailattavakseni ensimmäisen kohteeni. Kyseessä oli omakotitalo, jossa oli seitsemän huonetta ja keittiö. Aikaa oli muutama päivä, eikä minulla ollut yhtään huonekaluja. Tapojeni mukaan en miettinyt asiaa sen enempää, vaan päätin suostua toimeksiantoon, Niina kertoo.
Monia muita tilanne olisi hirvittänyt, mutta Niina ryhtyi määrätietoisesti solmimaan yhteistyökumppanuuksia huonekaluliikkeiden kanssa.
– Hyödynsin alkuaikoina paljon myös perheemme omia huonekaluja ja varastointitilaa. Lapset saattoivat alkuun ihmetellä, minne sohvamme on päivän aikana kadonnut? Tai miksi meillä tänään on kolme sohvaa olohuoneessa?
Omakotitalon stailaus valmistui kuin valmistuikin ajoissa ja sen jälkeen Niinan yritys on säännöllisesti toteuttanut myyntikalustuksia erilaisiin kohteisiin. Vuosien varrella yritystoiminta on laajentunut sisustussuunnittelulla, luennoinnilla sekä koulutustoiminnalla.
– Perustin vuonna 2010 Sisustusakatemian, joka kouluttaa sisustussuunnittelijoita viidellä eri paikkakunnalla sekä verkossa ympäri maailman. Sisustamisen suosio on noussut viime vuosina huimasti ja nykyään kursseiltamme valmistuukin vuosittain noin 200 opiskelijaa.
Stailaajasta esimieheksi
Haastattelun edetessä ei ole vaikea päätellä, mistä Niinan monipuolinen yritystoiminta saa voimansa, sillä naisen päässä syntyy uusia ideoita jatkuvalla syötöllä.
Kaikki ideat eivät tietenkään ota aina tuulta alleen, mutta uskon, että onni suosii rohkeaa. Pitää myös uskoa itseensä ja omaan tekemiseensä.
Niinan onneksi hän on aina saanut nauttia lähipiirinsä horjumattomasta tuesta.
– Lähipiirini on aina jaksanut olla tukenani, sparrata ja käydä läpi yritysideoita kanssani. Olen saanut oppia monia asioita yrittäjyydestä kantapään kautta, mutta yhdessä niistä on aina selvitty.
Yritystoiminnan kasvu on muuttanut myös Niinan työnkuvaa merkittävästi.
– Stailaus työmuotona on fyysistä ja minulla on aina ollut mukavia työkavereita rinnallani. Firman kasvaessa ympärilleni on muodostunut jo 10 hengen tiimi ja tärkein tehtäväni tällä hetkellä on olla omassa yrityksessäni visionääri, suunnan näyttäjä sekä esimies. Luovuuteni ei olisi mahdollista ilman ihanaa henkilökuntaani, joka mahdollistaa sen, että ideani toteutuvat myös käytännössä.
Elämää tässä ja nyt
Lähivuosina Niinalla on edessään uusi vaihe myös henkilökohtaisessa elämässä, kun hänen 18- ja 16-vuotiaat lapsensa aikuistuvat ja lähtevät etsimään omia polkujaan.
– Lasten aikuistuminen on aina haikeaa, mutta tiedän, että he pärjäävät kyllä. Onneksi minulla on kotona ihana puoliso, joka pitää huolen siitä, että myös minä pärjään, Niina naurahtaa.
Jos jotain Niina on halunnut lapsilleen opettaa, niin sen, että elämä on tässä ja nyt.
– En halua suunnitella elämää liikaa, sillä olen jo oppinut, että se ei pidemmän päälle toimi. Monet meistä elävät sitten kun -elämää ja huomaavat, että tilaisuus menikin jo. Siitä lähtien kun itse aloin pyrkiä eroon tästä ajatuksesta, asioita on alkanut tapahtumaan vauhdilla.
Ainoa haave, minkä Niina suostuu itse siirtämään tulevaisuuteen, on tällä hetkellä ulkomaanmatkailu.
– Nautin reissaamisesta ja odotan jo malttamattomana, että pääsemme mieheni kanssa hyppäämään Vespan selkään ja tutkimaan uusia paikkoja. Mutta onneksi myös kotimaassa riittää paljon nähtävää. Rakastan merta ja uskon, että tulemmekin tänä kesänä viettämään paljon aikaa saaristossa.