Päivi Käpylän keittiönpöydälle on levitetty vanhoja valokuva-albumeja. Ne kuljettavat hetkessä vuosien taakse ja kertovat naisen elämästä enemmän, kuin yhden haastattelun aikana olisi muuten mahdollista saada selville.

– Katselimme teiniaikaisia valokuvia ystäväni kanssa pari viikkoa sitten ja millainen nostalgiamatka siitä syntyikään. Mieleen heräsi lukuisia muistoja, jotka luulin jo unohtaneeni, Päivi sanoo.

Suurin osa valokuvista on Päivin itsensä ottamia, sillä hän sai ensimmäisen kameransa jo hieman yli 10-vuotiaana.

– Muistan toivoneeni omaa kameraa useamman vuoden ajan. Kun vanhempani lopulta ostivat minulle kameran, kannoin sitä mukanani lähes kaikkialle.

Päivi Käpylä

Matkapuhelinten kehittyessä kameralla kuvaaminen jäi taka-alalle, kunnes Päivi innostui investoimaan kunnolliseen järjestelmäkameraan.

– Puhelimella on helppo napata nopeita tilannekuvia, mutta kuvien laatu ei ole kuitenkaan sama. Järjestelmäkameralla otettuja kuvia voi myös viimeistellä erilaisten kuvankäsittelyohjelmien avulla aivan eri tavalla.

Rohkeasti omalle polulle

Valokuvaaminen vei Päivin jo nuorella iällä mennessään, mutta hän ei koskaan osannut kuvitella siitä ammattia itselleen.

– En muista, että minulla olisi lapsena ollut varsinaista haaveammattia. En peruskoulun jälkeenkään tiennyt, miksi haluan isona. Tiesin kuitenkin, että en halua lukioon, Päivi kertoo.

Toisin kuin kaikki ystävänsä, Päivi jatkoi yläasteen jälkeen ammattikouluun opiskelemaan merkonomiksi.

– Kaupallinen ala kiinnosti itseäni eniten ja ajattelin, että se antaa valmiudet moneen ammattiin. Uskon, että minun sukupolvestani enää harva tulee tekemään pitkää työuraa yhden työnantajan palveluksessa. Olen itsekin opiskellut aikuisiällä oppisopimuksella lääketeknikoksi ja vaihtanut urani suuntaa.

Päivi Käpylä

Ammattikoulun aloittaminen luonnollisesti jännitti teini-ikäistä Päiviä, mutta turhaan.

– Sain jo parissa päivässä uusia ystäviä. Se oli ensimmäinen konkreettinen osoitus siitä, että kannattaa seurata rohkeasti omaa sydäntään.

 Valokuva vangitsee hetken

Ammattikoulussa Päivi huomasi nauttivansa ihmisten kohtaamisesta. Ei ole siis ihme, että hän on työskennellyt koko uransa erilaisissa asiakaspalvelun tehtävissä.

– Olen työskennellyt suurimman osan urastani apteekissa ja nautin työstäni edelleen joka päivä. En siis varsinaisesti etsinyt itselleni uutta ammattia, vaan valokuvaaminen tuli kuvioihin kuin huomaamatta, Päivi kertoo. 

Valokuvaamisessa Päiviä kiehtoo mahdollisuus ikuistaa elämän hyviä hetkiä.

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Hyvä valokuva tempaa katsojan mukaansa sen tunnelmaan, valoihin, tapahtumiin, väreihin ja liikkeeseen. Oikein ajoitettu valokuva ikään kuin pysäyttää ajan hetkeksi.

Kehittääkseen kuvaamiseen liittyviä teknisiä taitojaan Päivi ilmoittautui viisi vuotta sitten valokuvauskurssille.

–  Sen päätyttyä jatkoin seuraavalle kurssille ja lopulta ryhdyin suorittamaan media-alan tutkintoa oppisopimuksella nykyiseen työpaikkaani. Samalla valokuvauskalustoni on paisunut kuin huomaamatta, Päivi naurahtaa.

Enemmän kuin harrastus

Valokuvaus on tuonut Päivin elämään myös uusia ystäviä sekä yllättäviä mahdollisuuksia. 

– Olen tehnyt kuvauksia esimerkiksi kankaanpainantaan erikoistuneelle Rykkerille. Samalla pääsin suunnittelemaan myös oman kuosin ja toimimaan mallina heidän muotinäytöksessään.

Päivi Käpylä ja koirat

Valokuvausharrastuksen kautta löytyneen ystävän kautta Päivi kuuli myös mahdollisuudesta ryhtyä OP Koti Forssan asuntokuvaajaksi.

– Ajattelin ensin, että elämässäni on täysin väärä hetki yrityksen perustamiseen, sillä en ole valmistunut vielä edes koulusta. Päätin kuitenkin kuunnella sydäntäni ja ystävieni kannustusta. Asuntokuvaajan työssä yhdistyvät rakkauteni valokuvaamiseen ja sisustamiseen, joten en voinut olla kokeilematta tätä tilaisuutta.

– Nautin myös todella paljon OP Kodin muiden valokuvaajien tuesta ja kannustuksesta. Koen, että heidän avullaan minun on mahdollista kehittyä entistä paremmaksi kuvaajaksi.   

Askel kerrallaan kohti yrittäjyyttä

Tällä hetkellä Päivi työskentelee kolme päivää viikossa apteekissa ja loppuajan hän kiertää kuvaamassa Forssan seudulla myytäviä asuntoja oman yrityksensä kautta.

– Ratkaisu on täydellinen, sillä voin panostaa valokuvaukseen, mutta minun ei ole tarvinnut luopua apteekin ihanasta työyhteisöstä. Osapäiväisenä yrittäjänä voin myös opetella yrityksen pyörittämiseen liittyviä käytännön asioita rauhassa sekä suorittaa samalla opintoja, Päivi sanoo.

Päivi Käpylä ja drone

Uudessa työssä Päiviä ei jännittänyt eniten oman yrityksen perustaminen, vaan ilmakuvauksen opettelu.

– Olin harjoitellut yrittämistä kevytyrittäjyyden kautta, mutta dronekuvauksesta minulla ei ollut mitään kokemusta. Mutta kuten aina, harjoituksen kautta hommaan on alkanut tulla enemmän varmuutta.

Jos Päivi saisi nyt antaa neuvon 15-vuotiaalle itselleen, hän kehottaisi elämään enemmän hetkessä.

Elämässä on paljon asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Asiat ovat kuitenkin harvoin lopullisia, vaan uusia mahdollisuuksia tulee koko ajan. Niihin täytyy vain olla valmis tarttumaan.