OP-Vuokratuotto on rahasto sijoittajalle, joka haluaa asuntosijoittamisen hyödyt ilman suurta pääomaa ja asunnon sekä vuokrasuhteen hoidosta aiheutuvaa vaivaa.

Korkotaso on ollut viime vuosina matala, joten vakaata tuottoa etsivät sijoittajat hakevat varoilleen pankkitilejä tuottavampia kohteita. Asuntosijoittaminen on yksi vaihtoehto.

Myyntijohtaja Risto Oja Oulun Osuuspankista sanoo, että vuonna 2013 perustetusta OP-Vuokratuotto-rahastosta on tullut erittäin suosittu. Se tavoittelee sijoittajalle noin 4–5 prosentin vuosittaista kokonaistuottoa kulujen jälkeen ja on onnistunut tavoitteessaan varsin hyvin.

”Rahasto on läpinäkyvä. Asiakas näkee sijoituskohteet taloyhtiön tarkkuudella, ja arvonkehitys raportoidaan neljä kertaa vuodessa.”

Rahastoon pääsee mukaan 5 000 euron minimisijoituksella. Risto Oja muistuttaa, että kuten muutenkin asuntosijoittamisessa, myös rahastoon kannattaa sitoutua pitemmäksi aikaa. Suositus vähimmäissijoitusajaksi on neljä vuotta.

"Asuntosijoittamisessa tuottoa odotetaan sekä asuntojen arvonnoususta että erityisesti maksetuista vuokrista. Rahastomuotoisen asuntosijoittamisen hyötyjä ovat helppous, läpinäkyvyys, monipuolisuus ja ammattimaisuus."

Kohteita kasvukeskuksista

Viime vuoden lopussa OP-Vuokratuotto omisti yhteensä 3 350 asuntoa eri puolilla Suomea, lisäksi rakenteilla on 1 500 asuntoa.

OPn salkunhoitotiimi kokoaa sijoitussalkun ja ostaa siihen uusia asuntoja, uudehkoja hyväkuntoisia asuntoja sekä kauppakeskuksia ja toimitiloja. Toimitilojen osuus salkun kiinteistökannasta on tavoitteen mukaisesti lähes kolmannes.

”Tavallinen sijoittaja ei helposti pääse toimitilamarkkinoille, joissa tuotto on parempi kuin asuntokohteissa. Esimerkiksi Helsingissä rahasto omistaa rautatieaseman vieressä Elielinaukiolla ravintola Vltavan rakennuksen, Oulussa Talenom-yhtiön toimitilan.”

Asuntokohteet rahasto hakee kasvukeskuksista. Oulusta mukana on 200 asuntoa, ja yksi uusi kohde Oulussa on Limingantulliin rakennettava 57 asunnon kerrostalo.

Vuosittain realisoituneesta tuotosta suurin osa eli vähintään kolme neljäsosaa maksetaan sijoittajalle ulos kerran vuodessa, loppu jää kasvattamaan rahasto-osuuden arvoa. Risto Oja muistuttaa, että arvon vaihtelut kuuluvat sijoittamiseen, joten maltti ja hajautus ovat tärkeitä.

”Kaikkia munia ei kannata panna samaan koriin, vaan sijoituksia on hyvä olla muissakin kohteissa kuin asuntomarkkinoilla. Rinnalle nostaisin tärpiksi metsäsijoitukset, joihin OPlla on vastaava helppo ratkaisu.”

Teksti: Pirkko Koivu (Juttu on julkaistu myös OP Oulun Horisontti -asiakaslehden numerossa 1/2017.)