Puolikymmentä potilasta makoilee aulan lattialla ja odottelee rauhassa kutsua lääkärin luo. Potilaat ovat kovin karvaisia ja kaipaavat silloin tällöin rapsutusta vieressään istuvilta ihmisiltä.

Uusia potilaita tulee sisälle, lääkärinsä jo tavanneita lähtee pois. Ollaan Eläinlääkäriasema Kamussa Oulun keskustassa.

Uusi eläinklinikka on toiminut muutaman kuukauden ajan. Eläinlääkäriasema Kamu Oy:n toimitusjohtaja Johanna Lantto-Salovaara on alkuvauhtiin tyytyväinen. Asiakkaat ovat löytäneet Kamun niin tehokkaasti, että se on hetkessä paisunut 21 henkilöä työllistäväksi yritykseksi.

Eläinlääkäreitä on yhdeksän. Muu henkilökunta koostuu pääosin pieneläinhoitajista. Ainoa varsinainen hallinnon työntekijä on toimitusjohtaja itse.

"Isommaksi emme halua, emmekä näissä tiloissa edes voi kasvaa, sillä kaikki paikat ovat jo ihan täynnä. Tärkeämpää meille on olla tällä alalla edelläkävijä", hän sanoo.

Lantto-Salovaara perusti Kamun yhdessä eläinlääkäri Kaisa Wickströmin kanssa. Molemmilla on taustallaan vankka kokemus eläinlääkäriasemien pyörittämisestä.

Pääosa potilaista koiria

Kamu on erikoistunut hoitamaan pieneläimiä. Pääosa potilasta – noin 80 prosenttia – on koiria. Loppu koostuu lähinnä kissoista ja jyrsijöistä, mutta silloin tällöin vastaanotolle tulee hyvinkin eksoottisia otuksia.

Isoja eläimiä kuten hevosia tai tuotantoeläimiä ei Kamu hoida. Sairaalatoimintaa, joka edellyttää eläinten pitämistä yön yli, ei asemalla myöskään harjoiteta.

"Me tarjoamme kattavat perusterveydenhuollon palvelut ja paljon sen päälle. Hoidamme hyvinkin vakavia ja pitkäaikaisia sairauksia. Lääkäreillämme on vankkaa osaamista muun muassa silmä- ja sydänsairauksissa, sisätaudeissa, vaativissa hammashoidoissa, neurologiassa ja ortopedisissa sairauksissa. Teemme täällä kirurgisia toimenpiteitä, hammashoitoja sekä ultraääni-, tähystys- ja röntgentutkimuksia", luettelee Lantto-Salovaara.

Kamun vauhdikkaan startin tärkein tekijä on Johanna Lantto-Salovaaran mielestä asiantunteva ja kokenut henkilökunta. Asiakkaat tuovat mielellään lemmikkinsä tutun eläinlääkärin hoitoon – ja Kamussa työskentelee paljon sellaisia lääkäreitä, jotka ovat aikaisemmin jo luoneet pitkiä hoitosuhteita.

"Saimme paljon hurraa-huutoja heti kertoessamme, että perustamme uuden eläinklinikan. Asiakkaat selvästi arvostavat yksityistä asemaa, joka on helposti lähestyttävä ja antaa työntekijöilleen kasvot", hän arvioi.

Eläinlääkinnän markkinat ovat tätä nykyä kovin erilaiset kuin aikaisemmin. Kilpailu asemien välillä on kovaa ja alalle on tullut useita isoja ketjuja. Potilaat – tai tarkemmin sanottuna näiden emännät ja isännät – ovat myös aikaisempaa vaativampia. Ihmiset ovat myös valmiita uhraamaan paljon aikaa, vaivaa ja rahaa lemmikkiensä hoitamiseen.

"Lemmikkejä pidetään perheenjäseninä", huomauttaa Lantto-Salovaara.

Oulun Osuuspankista iso apu

Toimitusjohtaja Lantto-Salovaara antaa Oulun Osuuspankille isot kiitokset avusta uuden eläinlääkäriaseman pystyttämisessä.

"Ilman osuuspankkia emme olisi tässä. Olemme investoineet paljon 400 neliömetrin kokoisten tilojen remonttiin ja kalliisiin laitteisiin, jotta voisimme tarjota mahdollisimman korkeatasoista hoitoa. Ilman pankin apua nämä panostukset eivät olisi olleet mahdollisia", hän toteaa.

Oulun Osuuspankki on rahoittanut Kamun investointeja ja on myös sen kumppani päivittäisissä raha-asioissa. Lisäksi Kamu on keskittänyt kaikki vakuutuksensa OP Vakuutukseen ja työterveyshuoltonsa OP Ryhmään kuuluvaan Pohjola Terveyteen.

"Asiointi Oulun Osuuspankin ja koko OP Ryhmän kanssa on ollut helppoa ja joustavaa. Haluamme myös, että tietyt ihmiset pankissa hoitavat meidän asioitamme ja näin tapahtuukin", korostaa Lantto-Salovaara.

Kiinnostuitko OP Oulu Yrityspalveluista?

Ota yhteyttä suoraan OP Oulun asiantuntijaan!

Juttu on julkaistu myös OP Oulun Yrityslehden numerossa 1/2018.