Ketkä saavat tänä vuonna Taitaja-stipendin?
Lisää aiheesta
Oulun Osuuspankki on palkinnut tieteen, taiteen, kulttuurin ja urheilun huippuosaajia Oulun seudulla vuodesta 2000 alkaen. Tänä vuonna palkitsemme 100-vuotiaan Suomen kunniaksi peräti kaksi paikallista Taitajaa: kumpikin saa 10 000 euron arvoisen stipendin. Sinäkin voit jättää omat ehdotuksesi Taitaja 2017 -stipendin saajiksi!
Taitaja-stipendi on merkittävä pohjoissuomalainen huomionosoitus, joka omalta osaltaan kannustaa positiiviseen yhteisöllisyyteen. Stipendillä on jo pitkät perinteet, sillä se on jaettu yhtäjaksoisesti vuodesta 2000 alkaen. Ensimmäisen stipendin vastaanotti tuolloin uraansa aloitteleva sopraano Helena Juntunen. Sittemmin hän on valloittanut estradeja ympäri maailman ja vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten oopperatähtien joukossa.
Vuosien varrella valitut stipendiaatit ovat edustaneet alkuperäisten periaatteidensa mukaisesti hyvin laajasti kulttuuria, tiedettä, taidetta ja urheilua. Stipendi on auttanut nuoria kykyjä urallaan alkuun ja antanut tunnustusta pitkälle uralle hyvin erilaisilla huippuosaamisen alueilla. Erilaisuudestaan huolimatta näitä osaajia on yhdistänyt ylpeys omaista juuristaan, mikä on luonut positiivista nostetta koko Oulun seudulle.
Monialainen toimikunta päättää stipendien saajat
Stipendin saaja on Oulun seudulta oleva tieteen, taiteen, kulttuurin tai urheilun saralla työskentelevä yksityinen henkilö tai yhteisö, joka on tehnyt työllään ja osaamisellaan kotiseutuaan myönteisellä tavalla tutuksi. Se jaetaan Oulun Osuuspankin hallituksen vuosittain nimittämän monialaisen toimikunnan harkinnan pohjalta – sitä ei voi hakea.
Taitaja-stipenditoimikunnan puheenjohtajana toimii OP Oulun hallintoneuvoston puheenjohtaja Tiina Rajala ja jäseninä Oulun kaupungin tapahtumapäällikkö Samu Forsblom, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki, Oulun kaupungin perusopetus- ja nuorisojohtaja Marjut Nurmivuori, Oulun ammattikorkeakoulun kulttuurin osaston koulutus- ja tki-johtaja Riitta Tötterström, Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Risto Vuoria, OP Oulun hallituksen puheenjohtaja Pertti Tarvainen, OP Oulun toimitusjohtaja Timo Levo sekä toimikunnan sihteerinä OP Oulun viestintäpäällikkö Katja Karjalainen.
Olisiko sinulla idea uusiksi Taitajiksi? Ehdota!
Tänäkin vuonna Taitaja-työryhmä kerää ehdotuksia stipendin saajaksi sähköisten kanavien kautta, mm. OP Oulun Facebook-sivuilla pyörivän kampanjan avulla 22.6.-6.7.2017. Omat ehdotuksesi voit jättää myös suoraan tähän osoitteeseen täyttämällä molemmista omat lomakkeet.
Viime vuonna saimme vastaavanlaisen kyselyn kautta lähes parisataa loistavaa ideaa, jotka ehkä muuten olisivat jääneet saamatta. Noiden ideoiden joukosta löytyi vuoden 2016 Taitaja-stipendin saaja tekstiilitaiteilija Susanna Sivosen (kuvassa ylhäällä).
Ketä aiemmin on palkittu?
2000 sopraano Helena Juntunen
2001 käsikirjoittaja-ohjaaja Markku Flink
2002 Oulunsalon kunnan kulttuurisihteeri Kylli Marttila
2003 sisustusarkkitehti, muotoilija Päivi Mikola
2004 OP Oulun 90-vuotisjuhlavuosi: tenori Petrus Schroderus sekä tunnustuspalkinto: matematiikan lehtori Alli Huovinen
2005 arkkitehti Kaarina Niskala
2006 professori, tekniikan tohtori Juha Kostamovaara
2007 kuvataiteilija, galleristi ja runoilija Terttu Jurvakainen
2008 lääketieteellisen biokemian professori Taina Pihlajaniemi
2009 toimittaja, urheilukirjailija Matti Hannus
2010 viulisti, mezzosopraano Virpi Räisänen
2011 akatemiaprofessori Anssi Paasi
2012 kirjailija Riikka Pulkkinen
2013 Qstockin taustavaikuttajat Mikko Forstén ja Pekka Aarikallio
2014 OP Oulun 100-vuotisjuhlavuosi: näyttelijä Martti Suosalo (15 000 euroa)
2015 jääkiekkovalmentaja Kari Jalonen
2016 tekstiilitaiteilija Susanna Sivonen
Vuoden 2017 Taitaja-stipendin saajat julkistetaan marras-joulukuussa.