Oulun Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Levo eläkkeelle vuoden lopussa
Lisää aiheesta
Uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessi käynnistyy 13.5.2019.
Oulun Osuuspankin toimitusjohtaja, kauppaneuvos Timo Levo saavuttaa eläkeiän ja siirtyy eläkkeelle kuluvan vuoden lopussa. Hän aloitti tehtävässään vuonna 1996.
Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistyy maanantaina 13.5.2019. OP Ryhmän nykyisten periaatteiden mukaan tehtävä avataan vain OP Ryhmän sisällä.
Oulun Osuuspankki on osuuskunta, jonka jäsenet valitsevat edustajiston. Edustajisto puolestaan valitsee hallintoneuvoston.
– Sekä hallituksen että toimitusjohtajan valinta kuuluvat pankin hallintoneuvoston päätettäviin asioihin. Hallituksen vastuulla puolestaan on asian valmistelu. Hallintoneuvosto kokoontuu syys–lokakuun vaihteessa ylimääräiseen kokoukseensa valitsemaan Levolle seuraajan, Oulun Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Petri Sahlström kertoo.
Uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään 1.1.2020. Hän saa johdettavakseen noin 200 finanssialan ammattilaisen organisaation ja hyvässä kasvussa olevan yrityksen.
– Oulun Osuuspankki on Oulun ja Oulun seudun asukkaiden oma pankki. Sen osuus alueen henkilöasiakasmarkkinoista on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, lähes 40 prosenttiin. Pk-yritysten osalta markkinaosuus on jo yli 40 prosenttia, Sahlström kertoo.
Oulun kaupunki lähiseutuineen kuuluu Suomen harvoihin kasvukeskuksiin.
– Oulun seudun kasvu antaa pankille erinomaiset edellytykset kasvaa myös jatkossa ja sillä on hyvät edellytykset jatkaa myönteistä kehitystä 2020-luvulla uuden toimitusjohtajan aikana. Hän pääsee aloittamaan vakaalta pohjalta ja hienossa toimintaympäristössä.
Lisätietoja:
Oulun Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Petri Sahlström, puh. 040 744 9655