Pohjois-Suomeen suunnitteilla uusi osuuspankki - tavoitteena alueen menestymisen ja asiakaspalvelun vahvistaminen
Kemin Seudun Osuuspankki, Oulun Osuuspankki, Pohjolan Osuuspankki ja Tornion Osuuspankki suunnittelevat yhdistymistä. Pankkien tavoitteena on luoda Pohjois-Suomeen entistäkin kilpailu- ja palvelukykyisempi osuuspankki, joka pystyy vahvistamaan koko pohjoisen alueen elinvoimaisuutta ja parantamaan asiakaskokemusta. Päätöksen mahdollisesta uuden pankin syntymisestä tekevät edustajistot syksyllä 2022.
Neljän Pohjois-Suomessa toimivan osuuspankin hallitukset ovat käynnistäneet selvityksen yhdistymisestä yhdeksi pankiksi. Yhdistymisen myötä syntyvä pankki olisi tällä hetkellä kooltaan Suomen toiseksi suurin osuuspankki ja erittäin merkittävä finanssialan tekijä.
– Pohjoisessa on tulevaisuuden investointipotentiaalia. Uusi pankki pystyisi tarjoamaan kilpailukykyiset ja laajat asiantuntijapalvelut niin henkilö- kuin yritysasiakkaille muuttuvassa toimintaympäristössä ja aiempaa huomattavasti suuremmissakin hankkeissa. Yhdistymisen mukanaan tuomat leveämmät hartiat olisivat ennen kaikkea asiakkaidemme etu, Pohjolan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Taija Jurmu korostaa.
Yhdistymisen valmistelun taustalla ovat sääntelyn vaateiden kiristyminen sekä asiakaskäyttäytymisen ja finanssialan toimintaympäristön nopea muutos. Kaikki neljä pankkia ovat vakavaraisia.
– Kaikki neljä osuuspankkia ovat hyvässä taloudellisessa kunnossa. Meidän pitää kuitenkin pystyä tarkastelemaan osuuspankkirakennetta avoimin mielin ja miettiä, miten kehitämme parhaiten paikallisia pankkipalveluita. Nyt katsomme pidemmälle tulevaisuuteen – tämä iso strateginen päätös mahdollistaisi meidän ja asiakkaidemme kasvun Pohjois-Suomessa, vahvistaa Kemin Seudun Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Jarkko Parpala.
Muutosta on valmisteltu pankkien hallituksissa. Valmistelua jatketaan edustajiston ja hallintoneuvoston kanssa käytävien keskustelujen pohjalta. Pankkien edustajistot tekevät lopulliset päätökset, ja tavoitteena on päättää yhdistymisestä edustajistojen kokouksissa syksyllä 2022.
Suunnitelman mukaan uusi pankki aloittaisi toimintansa 1.5.2023. Tuolloin neljän pankin noin 340 työntekijää siirtyisivät uuden pankin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
– Yhdistymisen myötä voisimme tarjota myös henkilöstöllemme aiempaa monipuolisempia tehtäviä eri puolilla Pohjois-Suomea, paremmat mahdollisuudet asiantuntijuuden kasvattamiseen sekä urakehitykseen. Henkilöstömme on erittäin sitoutunut hoitamaan asiakkuuksiaan menestyksellisesti, kuvailee Oulun Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Antti Turkka.
Toteutuessaan pankkien yhdistyminen ei aiheuttaisi muutoksia nykyisiin asiakassuhteisiin tai palveluverkostoon eikä edellyttäisi asiakkailta minkäänlaisia toimenpiteitä.
– Mahdollisuuksia on paljon. Paras tapa vaalia osuuspankin yli satavuotista perintöä on tehdä tulevaisuuteen katsovia päätöksiä juuri nyt. Näin turvaamme pankin palvelut ja niiden kehittämisen myös tulevaisuudessa, Tornion Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Mauri Kauppi summaa.