Pohjola Sairaalan sydän on upeiden tilojen ja huipputeknologian sijasta kuitenkin ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta. Yksikönpäällikkö Soila Pajula-Mattila on alkuvuonna palkannut uuteen sairaalaan hoitoalan ammattilaisia.

”Kiinnostus on ollut suurta. Uusi toimintamalli selvästi kiinnostaa alan osaajia”, Pajula-Mattila iloitsee.

Energinen ja hyväntuulinen yksikönpäällikkö on palkannut tiimiinsä hyviä asiakaspalvelijoita, joilla on myös terveydenhuoltoalan koulutus ja monipuolista kokemusta. Hakijoista ei ole ollut pulaa, sillä avoinna olleisiin 25 tehtävään haki yli 600 kandidaattia. Sairaala on palkannut ortopedejä ja muita erikoislääkäreitä, hoivamestareita, leikkaussalihoitajia, röntgenhoitajia ja fysioterapeutteja.

Alkuvaiheessa sairaalassa työskentelee 30–35 kokenutta hoitoalan ammattilaista.

”Syksyllä palkkaamme todennäköisesti lisää henkilökuntaa, kunhan saamme toiminnan kesän aikana kunnolla käyntiin”, Pajula-Mattila suunnittelee.

Nopeasti hoitoon

Pohjola Sairaala toimii jo kahdessa paikassa: Helsingissä ja Tampereella. Oulun sairaala palvelee laajaa Pohjois-Suomen aluetta. Sairaalan palveluita voi OP Vakuutuksen asiakkaiden lisäksi käyttää kuka tahansa muukin normaalin yksityissairaalan tapaan.

Pohjola Sairaala tarjoaa asiakkailleen nopean polun tapaturmavammojen ja ortopedisten vaivojen hoidossa. Ilta- ja viikonloppupäivystyksen ansiosta vapaa-ajan harrastuksissakin itsensä loukanneet pääsevät heti hoidon alkuun.

Ensimmäisellä käynnillä hoituvat lääkärin vastaanotto, tarvittavat kuvantamiset ja vakuutuskorvausten hakeminen. Mahdollinen leikkausaika voidaan myös sopia. Kaikki tapahtuu useimmiten kahden tunnin sisällä, joskus nopeamminkin.

Pajula-Mattila on innoissaan uudesta toimintamallista.

”Nopean ja laadukkaan hoidon lisäksi tarjoamme ainutlaatuisen asiakaspalvelukokemuksen. Ihmisestä huolehditaan hyvin ajanvarauksesta kuntoutukseen saakka”, yksikönpäällikkö lupaa.

Päiväkirurgiaa ja kuntoutusta

Oulun Pohjola Sairaala keskittyy alussa tukija liikuntaelimistön vaivojen hoitoon. Siihen sisältyy vamman laadun ja hoidon niin vaatiessa myös päiväkirurgisia leikkauksia. Sairaalassa hoidetaan ja leikataan muun muassa olkapää-, kyynärpää-, ranne-, kämmen-, polvi- ja nilkkavammoja.

”Leikkauspotilaat pääsevät kotiin jo samana päivänä. Koska alueemme on laaja, on joissain tapauksissa mahdollista jäädä meille myös yöksi”, Pajula-Mattila valottaa.

Pohjola Sairaalan hoitoketjuun kuuluu luonnollisesti myös kuntoutus sairaalan omien fysioterapeuttien ohjauksessa. Joskus pelkkä fysioterapia riittää vammojen hoidoksi.

Kuluvan vuoden syksyllä Pohjola Sairaala alkaa tarjota yritysasiakkailleen myös kattavia työterveyshuoltopalveluita. Myös erikoislääkäreiden tarjonta monipuolistuu.

Asiakaspalvelu ykkösenä

Soila Pajula-Mattilalla on lähes 30 vuoden kokemus terveydenhoidosta kirurgisena sairaanhoitajana ja esimiehenä. Hän on työskennellyt terveyskeskuksissa ja sairaaloissa sekä useilla yksityisillä lääkäriasemilla.

”Pohjola Sairaalan uusi toimintatapa houkutti minua. Haluan palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin ja nyt se on mahdollista. Henkilökunnan keskuudessa on upea yhdessä tekemisen meininki. Olen innoissani, kun pääsemme tarjoamaan hienoja asiakaskokemuksia myös täällä Oulussa”, Pajula-Mattila hymyilee kilpaa kevätauringon kanssa.

Teksti: Markku Pulkkinen

Juttu on julkaistu myös OP Oulun Horisontti 1/2017 -asiakaslehdessä.