Auton ampumahaavoista kiveniskuihin – kuopiolainen autokorjaamo kasvaa henkilökohtaisella palvelulla
Lisää aiheesta
Pankinvaihto sujuvoitti yrittäjän arkea ja mahdollisti myös oman talouden pankkiasioiden ripeän hoitamisen.
Kuopiolaisen Automaalaamo Töhösen omistaja Pekka Töhönen saa asiakkailta hyvää palautetta siitä, että heiltä löytyy vielä ”vanhan ajan palvelua.” Siitä Töhönen aikoo pitää jatkossakin kiinni ja samaa hän arvostaa myös pankkisuhteessa. OP Pohjois-Savon asiakkaaksi hän siirtyi yrittäjäkaverin suosituksesta eikä ole pankinvaihtoaan katunut.
Minulle on tärkeää, että asiat hoituvat nopeasti ja sujuvasti ja voin asioida oikean ihmisen kanssa.
-Meiltä asiakkaalle aina soitetaan, kun auto on valmiina. Tämä on pieni asia, mutta sillä on iso vaikutus. Yrittäjänä minulle on itsellenikin tärkeää, että asiat hoituvat nopeasti ja sujuvasti ja voin asioida oikean ihmisen kanssa. Osuuspankin reagointikyky on ollut kyllä kiitettävää ja aina löytyy joku henkilö auttamaan.
OP Pohjois-Savon asiakkuuspäällikkö Lauri Mehtonen korostaakin, että kasvokkain tapaaminen varsinkin asiakassuhteen alussa on tärkeää. Henkilökohtaisessa tapaamisessa pystytään asioita käymään rauhassa läpi ja tutustumaan asiakkaan tilanteeseen kokonaisvaltaisemmin. Mitä paremmin tuntee asiakkaan, sitä sujuvampaa yhteistyö on.

- Saimme Pekalta heti alussa kiitettävästi tietoa. Hän kertoi yrityksen toiminnan ja tulevaisuuden näkymiä avoimesti. Se lisää ennakoivuutta ja joustavuutta myös pankin toimintaan. Asiakkuustiimitoimintamallissamme olemme saaneet kiitosta juuri siitä, että paikalla on aina joku, joka vie asiakkaan asiaa eteenpäin lomista tai muista poissaoloista huolimatta. Itse liputan myös livetapaamisten puolesta.
Verkkopalvelun helppous yllätti
Erityisen tyytyväinen Töhönen on ollut Osuuspankin verkkopankkiin ja OP Yritystalous -palveluun. Sieltä löytyy kaikki tarvittava tieto helposti eikä tarvitse etsiä eikä kysellä. OP Pohjois-Savon maksuliikeasiantuntija Essi Saarelainen kuuntelee ilahtuneena Töhösen palautetta, sillä heille on tärkeää saada tietoa asiakkaan kokemuksista.
-Tämä on mukavaa kuultavaa, sillä asiakkaan kokemukset ovat meille tärkeää palautetta. OP Yritystalous -verkkopalvelussa yrittäjä saa kattavan kokonaiskuvan yrityksen taloudesta. Palvelussa voi seurata esimerkiksi saldojen ja nettorahavirran kehitystä, hakea tilitapahtumia tavallista monipuolisemmin ja palauttaa maksuja helposti. Rahoitustilanteesta näkee lisäksi yrityksen luotot ja limiitit sekä esimerkiksi tulevat maksuerät, korkotiedot ja luottopääoman kehityksen. Keskeinen hyöty yrittäjälle tästä verkkopalvelusta on ajantasainen kokonaiskuva: missä yrityksen talous on nyt ja mitä on tulossa seuraavaksi.
Suurin osa vuonna 2010 perustetun Automaalaamo Töhösen liikevaihdosta tulee vakuutusyhtiöiden korvaamista vahinkokorjauksista. Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan suurin osa Pohjois-Savossa korvattavista vahingoista on tuulilasivahinkoja. Töhönen tunnistaa saman ilmiön.

-Kesä on kiireistä aikaa, silloin ihmiset liikkuvat enemmän ja myös vahinkoja sattuu. Tuulilasin kiveniskun korjaukset ajoittuvat enemmän kevääseen ja pienempiä parkkipaikalla tapahtuvia peltivahinkoja tulee päivittäin. Tarjoamme myös hinauspalvelua ja siinä selkeät piikit ovat talvella ja kesällä. Helle ja pakkanen hyydyttää autoja ja hinausten määrä voi jopa kolminkertaistua normaaliin. Mutta on matkan varrella korjattu auton ampumahaavojakin, kun metsästysreissulla on tullut osumaa, hän naurahtaa.

Jatkuvaa taiteilua kalenterin kanssa
Korjaamon työkalenteri on Töhösen mukaan jatkuvaa taiteilua kapasiteetin ja työmäärän yhteensovittamisessa. Vuositasolla korjauksia tehdään reilusti yli 3000, mutta kasvuhaluja yrittäjällä on. Vaikka nyt hänen mukaansa ei ole helpot vuodet kasvaa, he ovat kuitenkin pystyneet säilyttämään kilpailukykynsä muuttuneessa markkinassa.

-Ihannetilanne on, jos vauriokorjaamon ja maalaamon varauskalenteri on kaksi viikkoa eteenpäin myytynä. Näin pystymme ennakoimaan, hoitamaan vakuutusyhtiöiden kanssa tarvittavat yhteydenotot sekä varmistamaan varaosien saatavuuden hyvissä ajoin. Ajokelvottomaksi vaurioituneet autot pyrimme saamaan prosessiin heti. Jatkossakin on halu kasvaa, mutta nyt ei ole oikea aika tehdä investointeja, kasvua pitää pyrkiä rakentamaan olemassa olevan liiketoiminnan ympärille.
Asiakaspalvelun sujuvuuden lisäksi Töhönen on arvostanut Osuuspankin kokonaisvaltaista ottautumista hänen asioihinsa. Sitä hän ei ole aiemmin kokenut.
-Eilen tehtiin testamentti ja edunvalvontavaltuutus. Taisin tästä mainita ensimmäisissä keskusteluissa ja pankki laittoi homman vireille. Todennäköisesti tämä ei olisi toteutunut, jos he eivät olisi asiaan tarttuneet.

Pekan viisi vinkkiä talviautoilijalle – hoida ainakin nämä kuntoon:
- Renkaat. Tarkista, että renkaissa on riittävä kulutuspinta ja nastoitus.
- Tuulilasinpyyhkijät. Päivittäin ajaville suosittelen vaihtoa vähintään kerran vuodessa.
- Akku. Varmista, että varsinkin sähköauton varaus riittää matkalle. Talvella virtaa menee enemmän kuin kesällä.
- Ikkunoiden putsaus lumesta. Tuulilasin lisäksi myös muut ikkunat puhtaaksi, niin näkymä paranee.
- Maltti on valttia. Varaa riittävästi ajoaikaa, niin ei tule kiire.
Lue lisää:
Sattuiko autovahinko - katso Pohjolan vahinkoavusta ohjeet
Tutustu Kolarikorjaamo ja automaalaamo Töhösen palveluihin
Tutustu OP Pohjois-Savon yrityspalveluihin ja asiantuntijoihin
