Talouden varjoja ja valoja - Taitaja2024-kisan nuoren ajatuksia rahasta
Suomalaista sisua on koeteltu 120 päivää kestäneellä tammikuulla, mutta säätiedotus alkaa viimein esittää valonmerkkejä kevään saapumisesta. Jokin tumma varjo peittää kuitenkin edelleen tätä kirkastunutta näkymää rajaten mahdollisuuksia vetää syvään henkeä.
Hintojen nousulle olkiaan kohautteleva hallitus viuhuttelee saksiaan opiskelijoiden edessä yhtä kepeästi, kuin kyseessä olisi tuoreen tutkintotodistuksen esittely. Vastuuta taloudellisesta pärjäämisestä sysätään yhä vahvemmin opiskelijoiden omille harteille, mutta onneksi sen hallintaan on olemassa keinoja.
Oman jaksamisen ehdoilla voidaan esimerkiksi pohtia töiden hakemisen mahdollisuutta opintojen oheen, tai sitä, voisiko omat taidot kääntää kevytyrittäjätoiminnaksi. Osataanko esimerkiksi tehdä koruja myytäväksi tai heittää keikkoja bilebändin kanssa? Parhaimmillaan oma harrastus tai tuleva urapolku voi muuntua jo opintoaikana elinkeinoksi ja tarjota ammatillista itsetuntoa kohottavia kokemuksia. Tilaustyöt voivat myös tuoda uudenlaisia haasteita ja auttaa siten omaa ammattitaitoa kehittymään eteenpäin. Kevytyrittäjyys on helppo väylä lähteä tarjoamaan omia palveluitaan kohdeyleisölleen. Jos työnteko tuntuu vievän liikaa voimavaroja, turhien tavaroiden myyminen (netti)kirpputoreilla on kestävää kehitystä tukeva tapa hallita omaa taloutta. Ne ovat myös hyvä väylä karsia kuluja uusia tavaroita hankkiessa. Myös ilmaista tavaraa tarjoavista Facebook-ryhmistä voi olla suuri apu esimerkiksi opiskelija-asuntoa sisustettaessa.
Kuluja voidaan karsia valitsemalla ilmaiseksi tarjolla olevia harrastuksia. Luonnossa liikkuminen parantaa fyysisen kunnon lisäksi myös henkistä hyvinvointia, ulkokuntosaleja on tarjolla useissa kaupungeissa ja Youtubesta löytyy ilmaisia kotitreenejä, joita voi tehdä myös yhdessä ystävän kanssa. Jos ikä riittää, itseään voi haastaa käymällä karaokessa vesilinjalla pysyen. Myös yksin verhot kiinni tanssiminen voi antaa vapauttavan hyvänmielen kokemuksen, ellei päämäärätietoisempi, TikTokista löydetyn tuolikoreografian opettelu vedä puoleensa vahvemmin. Tärkeintä on löytää omaa hyvinvointiaan tukevaa tekemistä vapaa-ajalleen, jotta mieli ja keho pääsevät palautumaan opiskelijaelämän melskeessä.
Muistetaan vielä, että voimme itse vaikuttaa siihen, kuinka vahvana tuo taloudellisen epävarmuuden varjo käyttäytyy valomme peitteenä. Henkisestä hyvinvoinnista on tarpeen pitää huolta ja usein avain siihen ovat pienet positiiviset asiat. Juuri tänään on aika yhtyä naapurin väläyttämään hymyyn roskakatoksessa tai naurunremakkaan välitunnilla. Vahvistetaan yhdessä yhteistä valoamme ja pusketaan siten varjot jalkoihimme. Nostetaan siis leuat ylös kohti saapuvaa kesää ja muistetaan jo nurkan takana olevan Taitaja2024-tapahtuman mukaisesti olla ylpeitä tulevista ammateistamme!
Taitaja2024 on ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, joka kokoaa yhteen Suomen parhaat taitajat Kuopioon 20.-23.5.2024. OP Pohjois-Savo on yksi Taitaja2024 -tapahtuman yhteistyökumppaneista.
Ääni blogitekstissä kuuluu minulle, 26-vuotiaalle Kokkosen Annille, wellness-tradenomiksi tänä keväänä valmistuvalle Taitaja2024-tapahtuman viestinnän harjoittelijalle. Viestintätehtävien lisäksi olen naurujoogaohjaaja ja toimin laulajana metalliyhtyeessä Stormbreaker, jonka uuden albumin äänityksiin hyppään toukokuussa AMK-todistus kourassa!