Uratarina: Alanvaihto innosti opiskeluun työn ohella
Lisää aiheesta
Pitkän uran kaupan alalla tehnyt Marja-Riitta Kelavuori kiinnostui kolme vuotta sitten pankissa työskentelystä. Vaihto uudelle alalle oli kaivattu muutos ja nyt hän opiskelee työn ohella finanssialan ammattitutkintoa. Marja-Riitan sydäntä lähellä on erityisesti nuorten opastaminen pankkimaailman ja sitä kautta turvatumman elämän pariin.
Kun minut valittiin tänne töihin, ensimmäisenä mielessäni oli, että miten osaan pukeutua, kun käytin niin pitkään valmista työasua, naurahtaa OP Pohjois-Savon Iisalmen konttorilla työskentelevä Marja-Riitta.
Uran vaihdoksen taustalla oli vaihtelunhalu ja kiinnostus oppia uutta. Yli 15 vuoden kaupan alan myynti- ja esimiestehtävissä työskentelyn jälkeen Marja-Riitasta alkoi tuntua, että on aika kokeilla jotain uutta.
– Vaihdoin vuoden sisällä työpaikkaa eri kauppoihin kahdesti ja sitten huomasin että OP Pohjois-Savon Iisalmen konttorissa oli paikka auki. Päätin laittaa hakemuksen ja tässä sitä ollaan, hän kertoo tyytyväisenä.
Marja-Riitan mielestä myyntityön kokemuksesta on hyötyä myös pankissa, tuotteet ja palvelut ovat vain vähän erilaisia. Pankkimaailma on tuntunut omalta.
– Juuri tuli kolme vuotta täyteen. Olen hoitanut päivittäispalveluita, eli kassa- ja Kuinka voin auttaa? -palveluita sekä asiakastapaamisia, joissa teen kaikkea henkilöasiakkaiden peruspankkipalveluihin liittyvää. Siihen kuuluu muun muassa mobiilipalveluiden ja säästämisen opastusta sekä vakuudettomien luottojen ja kuolinpesän asioiden hoitamista, Marja-Riitta kuvailee työtään.
Nyt edessä on jälleen uuden opettelua, kun hän pääsee tutustumaan tarkemmin sijoituspalveluihin.
– Olen avoin uusille tehtäville ja valmis ottamaan vastaan mitä työelämä tuo tullessaan. Olen myös aika tuloshakuinen, joten työ pankissa antaa sopivasti haastetta senkin puolesta.
Nuorten opastaminen sydäntä lähellä
Marja-Riitta nauttii asiakaspalvelusta ja erityisesti siitä, kun asiakas saa asiansa hoidettua ja poistuu tyytyväisenä.
– En ole tehnyt päivääkään töitä etänä. Tykkään tehdä töitä kasvotusten, koska siinä saa paremman kontaktin asiakkaaseen. Minulle tärkeintä on, että asiakas saa itse päättää mitä palvelukanavaa käyttää. On hienoa, että jokaiselle löytyy juuri itselle ja hetkeen sopiva kanava – verkkoneuvottelu, puhelu tai konttoritapaaminen.
Ennen kaikkea nuoret asiakkaat ovat hänen sydäntään lähellä. Kun nuori täyttää 18 vuotta, on hänellä usein edessä tilisopimusten allekirjoittaminen sekä verkkopalveluiden ja pankkikortin päivittäminen. Samalla tapaamisessa on hyvä käydä läpi säästämisen asioita, kuten OP-mobiilista löytyvää sijoituskumppania, sekä jokaiselle meistä erittäin tärkeää OP Vakava sairaus ja henkiturva -vakuutusta.
Marja-Riitan kokemuksen mukaan pankki on kuitenkin monelle nuorelle hieman pelottava mörkö.
– Siksi pyrin kertomaan asioista nuorten kielellä. Miten vaikkapa säästämisen voi aloittaa pienesti viidellä eurolla kuussa, tai vähemmälläkin. Säästää voi esimerkiksi energiajuomasta, kun jättää sen jonakin päivänä ostamatta. Käytännön kautta asiat ovat helpompia ymmärtää, hän kuvailee.
Marja-Riitta kokee, että olisi itsekin nuorena hyötynyt siitä, että joku avaa pankkimaailman kiemuroita. Vaikka nuoresta juuri sillä hetkellä saattaa tuntua kaukaiselta kuulla Vakava sairaus- ja henkiturva -vakuutuksesta, voi tapaaminen jäädä mieleen. Koskaan ei tiedä milloin asia muuttuu ajankohtaiseksi, ja silloin siihen on helpompi palata, kun aihe on edes etäisesti tuttu.
– Nyt on ihanaa, että olen itse se henkilö, joka pystyy kertomaan asioista ja auttamaan nuoria tekemään hyviä päätöksiä tulevaisuutta varten.
Työnantaja tukee ja kannustaa opiskeluun
Marja-Riitta kertoi jo työhaastattelussa olevansa avoin opiskelulle. Kun työnantaja ehdotti finanssialan ammattitutkinnon opiskelua, ei päätöstä tarvinnut pohtia pitkään.
– Kun tulin alalle, minulla ei ollut soveltuvaa koulutusta. Se ei kuitenkaan haitannut. Työnantajan kautta olen saanut äärettömän hyvän perehdytyksen ja päässyt työhön hyvin sisälle.
Kouluttautumisen kautta pystyn syventämään osaamistani, Marja-Riitta kiittelee.
Työnantaja tukee opiskelua niin, että lähiopetuspäivät saa suorittaa työajalla. Omalla ajalla suoritetaan näyttötutkinnot ja tehdään tehtävät. Nyt Marja-Riitalla on enää muutama näyttötutkinto jäljellä ennen valmistumista keväällä 2023.
Parasta on työyhteisö
Marja-Riitta kokee olevansa loppuelämän mittaisella uralla. Työnantaja mahdollistaa kehittymisen ja tarjoaa jatkuvasti mielenkiintoisia vaihtoehtoja.
– Olen iloinen siitä, että pääsin uudelle uralle. Tätä on kestänyt vasta kolme vuotta, mutta olen erittäin tyytyväinen.
Työssään Marja-Riitta arvostaa työajan joustavuutta sekä hyviä työsuhde-etuja, kuten liikunta- ja hyvinvointietua. Parasta on kuitenkin ilmapiiri ja työkaverit.
– Täällä jokainen tekee todella tärkeää ja vastuullista työtä, mutta rennolla ja lähestyttävällä otteella, Marja-Riitta kehuu kollegojaan.
Ja pukeutuminen, vieläkö se jännittää?
– Alkujännityksen jälkeen totesin, että vaikka pankkialalla pukeutumiseen on tietyt säännöt, niin jokainen voi silti olla oma itsensä, Marja-Riitta naurahtaa.