1. OP:n Tiliviestipalvelu tuo lisävarmuutta maksukortin käyttöön. Palvelu lähettää tekstiviestillä tiedon tilitapahtumista, jolloin tililtä lähteneiden maksujen ja tilin saldotilanteen seuranta helpottuu.
  2. Säännöllisesti toistuvat maksut kannattaa hoitaa suoramaksuna tai e-laskuina. Muut laskut voi lähettää postitse maksukuorella pankkiin maksettavaksi.
  3. Läheinen voi tukea raha-asioissa, esimerkiksi maksamalla seniorin puolesta laskut, kunhan läheisellä on käyttöoikeus On tärkeää muistaa, ettei toisen tunnuksia saa käyttää edes hänen luvallaan, eikä omaa tunnusta saa koskaan luovuttaa edes samaan perheeseen kuuluvalle. Lue vinkit läheisen puolesta asiointiin.
  4. Edunvalvontavaltuutus kannattaa laatia hyvissä ajoin. Oman läheisen raha-asioista on helpompi ottaa vastuuta myöhemmin, jos asioista on ehditty sopia hyvissä ajoin ja hallitusti yhdessä, kun kaikki osapuolet ovat vielä toimintakykyisiä ja hyvissä voimissa.
  5. OP:n puhelinpalvelu auttaa senioreita ja heidän läheisiään numerossa 010 252 9627 (mpm/pvm). Puhelimeen vastaa asiantuntija, joka osaa auttaa senioriasiakkaiden erityistarpeissa.

Tukea palveluiden käyttöönottoon ja opastusta turvalliseen asiointiin saa pankista. Järjestämme tänä syksynä senioreille suunnattuja OP-mobiili ja turvallinen digiasiointi -opastustilaisuuksia Iisalmessa, Kuopiossa, Leppävirralla sekä Varkaudessa. Asiakkaat voivat varata ajan myös henkilökohtaiseen opastukseen, jossa yhdessä pankin asiatuntijan kanssa harjoitellaan palvelun käyttöä kuten laskun maksamista rauhassa omalla laitteella.

OPAS SENIORILLE -  näin hoidat pankkiasioita ilman tietokonetta tai älypuhelinta

Digitaalinen asiointi ei ole kaikille mahdollista. Oppaassamme on vinkkejä pankkiasioiden itsenäiseen hoitamiseen ilman älypuhelinta tai tietokonetta. Voit tulostaa oppaan läheisellesi, joka ei käytä tietokonetta tai älypuhelinta. Lue ja lataa tästä opas pankkiasiointiin ilman tietokonetta tai älypuhelinta (pdf)

Lisätietoja OP:n senioreille suunnatuista palveluista sekä vinkkejä asioiden hoitamiseen.