Sijoittaminen sanana on ehkä sellainen, että mietitään tai pelätään, menetänkö rahani tai ymmärränkö riittävästi sijoittamisesta. Toinen tiukassa oleva ajatusmalli on säästäminen tilille, jolloin inflaatio syö omaa säästöpottia eikä rahoille saa juurikaan tuottoa, OP Pohjois-Savon myyntijohtaja Kati Moilanen ja asiakkuuspäällikkö Tuomas Toivanen pohtivat.

Suomalaisissa elää sitkeänä myös ajatus siitä, että asuntolaina tulisi maksaa mahdollisimman nopeasti pois. Kokonaisvarallisuuden kerryttämisen kannalta hyödyllisintä olisi kuitenkin lainanmaksun ohessa säästää kuukausittain esimerkiksi rahastoon ja samalla kerryttää taloudellista puskuria. Tässä eroamme merkittävästi ruotsalaisista.

Kuukausisäästämällä rahastoon voi sijoittamisesta tehdä helpon rutiinin.

-Siellä sijoitetaan osakkeiden, rahastojen ja vakuutussäästämisen kautta paljon enemmän kuin Suomessa. Mutta onneksemme olemme kuroneet tätä kiinni. Nyt meillä puhutaan työpaikoilla sijoittamisesta ja säästämisestä, siitä on tullut enemmän arkipäivää ja ihmisiä kiinnostaa talous. Toivoisimmekin, että sijoittamisesta tulisi samanlainen rutiini kuin hammaspesusta, Moilanen vertailee ja vinkkaa tutustumaan OP:n säästölaskuriin‍.

Säästölaskurin avulla voi vertailla, mitä tarkoittaa, jos lyhennätkin asuntolainaa 200 euroa vähemmän ja sijoitat saman summan itsellesi tulevaisuutta varten vaikkapa rahastoon, jolloin pääset nauttimaan korkoa korolle ilmiöstä.

Sijoitushorisontti on pitkä

Molemmat muistuttavat lisäksi, että sijoitushorisontti ulottuu kauas tulevaisuuteen eikä kurssiheilahteluja pidä säikähtää, sillä pitkällä aikavälillä säännöllinen säästäjä palkitaan ja tuotot ovat olleet erinomaisia.

-Monilla asiakkailla on myös nurinkurinen ajatus siitä, että kun kurssit laskevat, nostetaan rahat pois. Siinä tilanteessa olisi kuitenkin järkevää sijoittaa lisää, koska sijoitussummalla saa siinä tilanteessa enemmän rahasto-osuuksia. Yksittäisen osuuden arvo vaihtelee kurssien mukaan. Säännöllisyys ja ajallinen hajauttaminen tasaavat tuottoa.

Jos säästäminen ja sijoittaminen kiinnostavat, muttei oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle, kannattaa tutustua OP-mobiilissa kuukausisäästämiseen‍ – voit olla myös yhteydessä oman pankkisi asiantuntijaan. Keskustelussa moni asia selkenee.

-Meillä on käytössä sijoittajaprofiilikysely, jonka asiakas täyttää vaikkapa OP-mobiilissa ennen tapaamista. Tapaamisessa käydään tarkemmin läpi varallisuutta, tulevaisuuden suunnitelmia ja riskinsietokykyä. Olennaista on, mikä on asiakkaan tavoite sijoittamiselle, kuinka paljon asiakas sietää kurssivaihtelua ja kuinka pitkä on säästämisen aikajänne, Moilanen painottaa ja jatkaa, että sijoittaminen ei tarkoita päivittäistä kurssien seuraamista.

-Kuukausisäästämällä rahastoon voi sijoittamisesta tehdä helpon rutiinin. Määrittelemällä itselleen sopivan kuukausisumman, joka lähtee automaattisesti tililtä esimerkiksi palkkapäivänä, säästäminen pyörii taustalla automaattisesti.
Pienelläkin summalla kannattaa aloittaa

OP:n kyselyn mukaan sijoittamisen osaamiskynnys korostuu erityisesti naisilla. Moilanen ja Toivanen kuitenkin korostavat, että kun lähtee ensimmäistä kertaa sijoittamaan, niin aina voi keskustella ensin asiantuntijan kanssa.

– Olemme pyrkineet omalta osaltamme vaikuttamaan siihen, että taloudellinen toiminta ja keskustelu yleistyy ja kuuluu kaikille taustasta, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Rahastosäästäminen on helppo ja vaivaton tapa aloittaa ja rahat voi ottaa koska tahansa pois, jos siltä tuntuu. Puhuisimme mieluumminkin säästämisestä kuin sijoittamisesta.

-Kun on aloittanut sijoittamisen, alkaakin ehkä pikkuhiljaa kiinnostua taloudesta ja sijoittamisesta ja sitä kautta osaaminen karttuu. Mutta ei myöskään ole pakko osata tai seurata. Moni omista kavereistanikin on aloittanut rahastosäästämisellä ja ottanut rinnalle lisää esimerkiksi osakkeita tai ETF-rahastoja, kun tietotaito on lisääntynyt, Toivanen kuvailee.

Osuuspankin omistaja-asiakkaat voivat käyttää OP-bonuksia rahastosijoittamiseen‍. Moni ensimmäistä kertaa sijoittavista on aloittanutkin sijoittamisen OP-bonuksilla. 

-Tämä on ollut hyvä uudistus, olemme saaneet siitä paljon kiitoksia. Aika moni, joka ei ole rohjennut aiemmin sijoittaa, on nyt innostunut. Bonukset ovat hyvä alkustartti ja tosi kätevä tapa säästää, siitä saa maksimaalisen hyödyn. Ja keskittäminen kannattaa, silloin OP-bonuksia kertyy enemmän.

- Pienelläkin summalla voi aloittaa. Toiveemme on, että kaikki asiakkaamme säästäisivät säännöllisesti ja varautuisivat hyvän tai pahan päivän varalle. Jos tämän saamme asiakkaat oivaltamaan, niin olemme onnistuneet.  

Näin pääset säästämisen alkuun:

  • Aloita tänään – se ei maksa mitään.
  • Pienikin summa riittää.
  • Tee säästämisestä automaattinen kuukausirutiini.
  • Säästää kannattaa myös lainanmaksun ohessa. Säästösuunnitelma joustaa oman henkilökohtaisen tilanteen mukaan.
  • Hyödynnä ajallista hajauttamista, älä säikähdä kurssilaskuja.
  • Saat nostettua rahasto-osuudet käyttöösi koska tahansa.
  • Säästämällä rahastoihin säännöllisesti, pääset nauttimaan korkoa korolle -ilmiöstä.

Lue lisää säästämisestä ja sijoittamisesta:

Opi sijoittamaan – tutustu OP:n Sijoituskouluun‍

Rahastosäästämisen aloittaminen on helppoa ‍

Mihin kannattaa sijoittaa juuri nyt?‍

Tämän materiaalin sisältämää tietoa ei tule pitää sijoitusneuvona, tarjouksena eikä kehotuksena yksittäisen sijoituksen toteuttamiseen. Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy. Sijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.