Monelle 15–17-vuotiaalle kampanjan kautta saatu kesätyö oli ensimmäinen kokemus työelämästä. OP Satapirkan tuella nuoria työllistyi laaja-alaisesti moniin erilaisiin tehtäviin toimialueen eri yhdistyksissä. mm. apuohjaajiksi eri urheilulajien parissa, tapahtuma-apulaisiksi, kesäkahvilan- ja kioskin myyjiksi, sekä erilaisiin kunnossapitotehtäviin. -  Kesän aikana pääsimme tapaamaan muutamia nuoria työssään ja vaihtamassa kesätyökuulumisia heidän kanssaan. Hienoa, että nuorilla oli positiivisia ajatuksia kesätöistä ja tehdyistä tehtävistä. Oli myös kerätty uusia oppeja ja synnytetty ajatuksia säästämisestä palkkarahojen suhteen, kertoo Satapirkan Osuuspankin kampanjan yhteyshenkilönä toimiva Tia Palomäki.

17- vuotias Suvi oli kesätyössä 4H:n kesäkahvilassa. Työhön kuului mm. leipomista, asiakaspalvelua, vitriinin täyttöä ja siivoamista. ”Tykkäsin työstäni paljon, koska kaikki päivät olivat erilaisia ja tykkäsin, kun oli paljon tekemistä. ” Kesätyössään Suvi kertoi oppineensa etenkin joustavuutta ja vuorovaikutustaitoja. Kysyimme Suvilta myös, että kuinka hän aikoo käyttää palkkarahat ja voisiko suositella kesätyötä myös muille. ”Palkka menee pitkälti polttoaineeseen, ehkä myös säästöön. Suosittelen ehdottomasti muillekin nuorille kesätyötä kampanjan kautta.”

 kesäduunityöntekijä Suvi

15- vuotiaat Eemeli, Joel ja Wertti olivat kaikki kesätöissä ensimmäistä kertaa. He työllistyivät tapahtuma-apulaisiksi ja olivat kasaamassa ja purkamassa Vanhan kirjallisuuden päivien järjestelyitä. Pojat kertoivat työn olleen mukavaa ja, että palkkarahat menevät säästöön, kun ei ole nyt mitään juuri hankintalistalla. Yhteen ääneen totesivat myös, että suosittelisivat työllistymistä Kesäduuni OP:n piikkiin- kampanjan kautta ehdottomasti myös muille.

kesäduunityöntekijät

17- vuotias Pipsa toimi kesätyössään virikeohjaajana vanhuksille. Hänen työnkuvaansa kuului vanhusten viihdyttämistä ja seuranpitoa. ”Joskus katsottiin yhdessä televisiota tai sitten katsoin, mikä on asiakkaan fiilis ja sen mukaan toimittiin. Tärkeä on antaa aikaa.” Pipsa kertoi tykänneensä työstään paljon ja toivoi, että voisi tulla ensi kesänä samaan paikkaan, jos se vain olisi mahdollista. Kysyimme myös, onko jotain mitä on oppinut tästä kesätyöstä? ”Tämän työn kautta olen oppinut olemaan läsnä ja olemaan siinä hetkessä.”

Pipsan yhteyshenkilönä toiminut Maria Kankaanranta kehui että, "tämä Kesäduuni OP:n piikkiin on hyvä juttu! Ilman tätä, ei olisi mahdollisuutta tarjota tällaista työtä nuorille. Tämän myötä huomasimme myös, että työ virikeohjaajana on erittäin tärkeää ja työtä voisi olla jatkossa aina. Saimme myös hyvää palautetta henkilökunnalta.”

kesäduunityöntekijä Pipsa

Kampanja on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelmaa

Kesäduuni OP:n piikkiin- kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä ja tavoitteena on työllistymisen rinnalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista sekä tukea kolmannen sektorin toimintaa. Kampanjassa osuuspankin tuki yhden nuoren työllistämiseksi on 500 euroa. Yhdistys hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista.