Sisarukset sparraavat toisiaan onnistumisiin
Kirsi Oras toimii kiinteistönvälittäjänä Espanjan Aurinkorannikolla, Teppo Oras työskentelee Sastamalassa ja sen lähialueilla Pirkanmaalla. Parhaan sparrauksen sisarukset saavat toisiltaan, yhdessä jaetaan myös onnistumisen iloa.
Kirsi Oras oli ajamassa vuoristoista tietä, kun hän sai erityisen puhelun. Ensin kiinteistöalalla yrittäjänä työskentelevä Kirsi tosin luuli puhelua pilaksi. Seuraavassa hetkessä koko ehdotus nauratti häntä. Hetken miettimisen ja läheisten kanssa juttelun jälkeen osallistuminen televisio-ohjelmaan alkoi kuulostaa upealta mahdollisuudelta.
”Olen aika huono sanomaan ei. Niin päädyin mukaan viihdeohjelmaan Unelma-asunto Espanjasta, jossa etsin asuntoja suomalaisille. Kokemus oli hieno, vaikkei kerro koko kuvaa työstäni.”
Kun Kirsin veli Teppo Oras kuuli televisio-ohjelmasta siskoltaan, hän ei epäillyt hetkeäkään tämän pärjäämistä.
”Kirsi on sanvalmis ja taitava myyjä. Arvostan valtavasti sitä työtä, mitä hän on tehnyt luodessaan uran kiinteistönvälittäjänä Espanjassa. Se on edellyttänyt esimerkiksi vieraan kielen ja kulttuurin omaksumista”, Teppo sanoo.
Juuri Kirsi rohkaisi veljeään siirtymään kiinteistönvälitysalalle, kun tämä mietti muutama vuosi sitten työuralleen uutta suuntaa.
”Minulla oli hyvä työ it-alalla, mutta kun 50 vuotta alkoi lähestyä, ajatus uranvaihdosta pyöri mielessäni. En ole katunut hetkeäkään, kiinteistönvälitys vei minut mennessään”, Teppo sanoo.
Intohimoa ja ennakkoluulottomuutta
Kirsi ja Teppo ovat molemmat sosiaalisia ja ahkeria. Heille on tärkeää olla asiakkaiden tavoitettavissa: jos asiakas soittaa, he eivät katsoa kellosta, onko työaikaa vielä jäljellä.
”Myyntityö on meidän molempien intohimo ja kodin perintönä olemme oppineet yrittäjämäisen otteen työhön. Työpäivämme eivät pääty neljältä ja toisinaan vastaamme lomallakin työpuheluihin”, Teppo kuvailee.
Kirsi kertoo olevansa veljeään räiskyvämpi.
”Suomessa tunsin usein, että puhun tai nauran liian kovaa. Ehkä siksi minun oli helppo kotiutua Espanjaan”, Kirsi sanoo. Nainen on asunut Espanjassa seitsemän vuotta, sitä aiemmin hän vietti Aurinkorannikolla vapaa-aikaa loma-asunnollaan.
”Kun täältä löytyi hyvä liiketila, en aikaillut ratkaisun tekemisessä, vaan ostin osuuden kiinteistövälitysyrityksestä, jonka omistan yhtiökumppanini Marja Ruusuvirta Solisin kanssa”, Kirsi sanoo.
Muuttaessaan Espanjaan Kirsi oli suorittanut LKV-tutkinnon Suomessa, Espanjassa vastaava tutkinto oli suoritettava espanjaksi. Menestymiseen on tarvittu tutkinnon ja työn lisäksi myös ketteryyttä.
”Olin alueellani ensimmäisiä, jotka tekivät kohteista myyntivideoita ja halusi ammattikuvaajan ottamaan kuvia. Muut saman alan yrittäjät ihmettelivät tätä kovasti, mutta seurasivat lopulta perässä, kun huomasivat asian tärkeyden.”

Päätetäänkö heti vai nukutaanko vielä yön yli?
Mietitään vielä yön yli. Näin Teppo kuulee suomalaisten asiakkaiden usein sanovat työssään, kun asiakkaat etsivät uutta kotia tai vapaa-ajan asuntoa.
”Hyvien kuvien ja videoiden merkitys on nykyään Suomessakin tärkeä. Asiakkaat saattavat tutustua kohteeseen ensin verkossa. Kun he ottavat yhteyttä välittäjään, he haluavat ehkä nähdä kohteen ja varmistaa, että kuvat vastaavat todellisuutta”, Teppo kuvailee. Sisarukset painottavat, että asiakasta ei saa hiostaa tekemään päätöstä ennen kuin hän on siihen valmis. Hyvään asiakaspalveluun kuuluu kuitenkin, että joskus on sanottava, että ilman nopeaa päätöstä kohde voi mennä sivu suun ja uuden yhtä hyvän löytäminen saattaa viedä aikaa.
Kirsin asiakkaista noin puolet on paikallisia ja puolet pohjoismaalaisia. Esimerkiksi suomalaisille on toisinaan korostettava, että Espanjassa sama kohde on tavallisesti myynnissä useammalla välittäjällä. Tämän takia sopivan loma-asunnon löytyessä nopea päätöksentekokyky on valttia.
”Asunnon saamiseen menee usein enemmän aikaa kuin Suomessa, sillä kun varausraha ja kauppahinnasta 10 % on maksettu, alkavat nykyiset omistajat usein vasta suunnitella muuttoa pois asunnosta.”
Suomessa kiinteistövälitysalaa ohjaavat Espanjaa tiukemmat ja selkeämmät säännöt ja normit. Molemmat pitävät tätä hyvänä asiana.
”Onnistuneessa kiinteistökaupassa molemmissa maissa ammattitaitoisella kiinteistönvälittäjällä on keskeinen asema. Tällöin sekä myyjä että ostaja säästyvät ikäviltä yllätyksiltä ja pettymyksiltä”, Teppo toteaa.
Vastuullisuus ja nopeus – hyvän välittäjän tunnusmerkit
Tepon alkua kiinteistövälitysalalla ei ollut helppo, sillä kun hän oli ollut kaksi kuukautta töissä OP Koti Satapirkassa, iski korona. Hetken tuntui, ettei tapahdu mitään. Sen jälkeen miehellä on riittänyt kiirettä. Hän on useamman kerran ponnistanut maalaispaikkakunnalta OP Kotien Suomen parhaiden myyjien joukkoon – ilman uudiskohteita tai myyntitiimiä.
”Sastamala on kehittyvä ja kaunis kaupunki. Se pääsi viimeistään korona-ajan jälkeen Tampereen kasvuun mukaan ja saamme paljon yhteydenottoja ulkopaikkakunnilta. Tällöin korostuu lisäarvo, jota pystyy tarjoamaan, kun tuntee kaupungin hyvin”, Teppo kertoo.
Aurinkorannikolla Kirsi sanoo asiakkaita riittävän, mutta myyntiin tulevista kohteista olevan pulaa.
”Toki myös televisio-ohjelmalla on ollut vaikutuksensa, että yritykseni on saanut uusia asiakkaita. Asiakaskunnan perustan muodostavat silti paikalliset, joiden luottamuksen olen saavuttanut.”
Kirsi painottaa menestyvän kiinteistönvälittäjän vastuullisuutta. Hän tapaa usein ensin asiakkaan ja kun tälle sopiva kohde tulee myyntiin, kauppa saattaa syntyä niin, että Kirsi järjestää asiakkaalle videonäytön, jossa asiat käydään tarkasti läpi.
Kirsillä on yksi neuvo ulkomailta esimerkiksi vapaa-ajan kotia etsivälle.
”Etsi ennen asuntoa välittäjä, johon luotat ja kenen kanssa olet samalla aaltopituudella. Laita sen jälkeen hänet hommiin. Hän tuntee paikalliset tavat ja lainsäädännön.”
Tepon vinkki kiinteistöä etsivälle on kiinnittää huomiota välittäjän tavoitettavuuteen.
”Hyvä kiinteistövälittäjä vastaa viesteihin nopeasti ja selkeästi. Lisäksi hän on rehellinen eli hän uskaltaa hyvien puolien lisäksi tuoda esille myös mahdolliset remonttia tai muuta erityistä huomiota vaativat asiat.”
Unelmat todeksi
Kun Kirsi tai Teppo onnistuvat työssään, saattavat he soittaa tai lähettää viestin toisilleen.
”Teppo on paras jakamaan onnistumiset työssä, sillä hän tietää ja tuntee alan ja minut. Sama pätee myös silloin, kun kaipaa vertaistukea ja asiat eivät tunnu sujuvan”, Kirsi sanoo.
Kaksikolla on ikäeroa nelisen vuotta. Iän myötä sisarukset ovat alkaneet muistuttaa omasta mielestään toisiaan aikaisempaa enemmän.
”Kirsi on meistä kuitenkin edelleen enemmän heittäytyjä. Hän on lennokas, räiskähtelevä ja tosi suora, mikä on hyvä asia”, Teppo toteaa. Kirsi allekirjoittaa veljensä kuvauksen:
”Kerran eräs asiakas kysyi minulta, enkö halua myydä hänelle loma-asuntoa, kun olimme etsineet sopivaa kohdetta vuoden ja kerta toisensa jälkeen toppuuttelin”, Kirsi kertoo. Kysymyksen esittäjän ei tarvinnut kauaa odottaa vastausta.
”Kerroin, että halua myydä sinulle asunnon, jonne tullessasi sinun tekee joka kerran mieli sanoa ovella wau. Lopulta tuollainen kohde löytyi.”
Siinä missä kiinteistövälittäjän ja asiakkaan välillä tarvitaan ensin luottamus, seuraavaksi on tärkeä löytää asiakkaan näköinen koti tai vapaa-ajan asunto.
”Sellainen, jossa unelma voi muuttua todeksi. Sillä, ollaanko Suomessa vai Espanjassa ei lopulta ole väliä.”
