"Meidän tehtävämme on näyttää tietä"
Tänä vuonna olemme juhlineet 120-vuotisjuhlaamme yhdessä eteläsavolaisten kanssa. OP Suur-Savon toimitusjohtajan Leena Nikulan tervehdys summaa yhteisen vuoden tapahtumat ja muistuttaa osuuspankin tehtävästä suunnannäyttäjänä.
Juhlavuoden alussa toivoimme, että saamme viettää sen yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tavoitteemme oli järjestää ainakin 120 tapahtumaa, joissa kohtaamme asiakkaitamme ja alueemme ihmisiä.
Vuoden päätteeksi on ilo todeta, että onnistuimme tavoitteessamme. Sen lisäksi että tapahtumia kertyi paljon aiottua enemmän, niihin myös osallistui yhteensä tuhansia ihmisiä. Olemme todella saaneet juhlia yhdessä – ihan kaiken ikäisten kanssa: Hippo-kisoissa 13 paikkakunnalla liikutimme yli 1500 lasta, joista nuorimmat olivat juuri oppineet kävelemään. Cledoksen kolmella paikkakunnalla järjestetyillä keikoilla saimme tarjota konserttielämyksen yli tuhannelle nuorelle. Suvi Teräsniska kokosi kirkot ääriään myöten täyteen kahdella paikkakunnalla ja lokakuussa katsoimme yhdessä maamme huippupuhujien sekä satojen ihmisten kanssa kohti kestävää tulevaisuutta – muutamia suurimpia tapahtumia mainitakseni.
Katsoimme satojen ihmisten kanssa kohti kestävää tulevaisuutta
Konserteilla ja tapahtumilla on oma tärkeä roolinsa vuosikymmeniä muuttumattomana säilyneen perustehtävämme kannalta: tehtävämme on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja arjen hyvinvointia. Se tarkoittaa paljon enemmän kuin vain pankkipalvelujen tarjoamista: Se tarkoittaa aktiivista mukanaoloa ihmisten arjessa, vahvaa toimijuutta alueellamme ja vaikuttavaa tekemistä yhdessä kumppaneidemme kanssa.
Siksi olemme tavanneet teitä torilla, urheilukentällä, kirkossa, seminaarissa ja oppitunneilla. Siksi olemme jakaneet juhlavuoden aikana yhteensä 250 000 euroa sponsori- ja kumppanuusrahaa paikallisesti ja vastuullisesti toimiville yhdistyksille ja seuroille; tehneet lähes neljännesmiljoonan euron lahjoituksen lasten ja nuorten hyväksi tehtävään mielenterveystyöhön; työllistäneet nuoria ja kouluttaneet heille taloustaitoja sekä opettaneet digitaitoja niissä tukea kaipaaville. Toimintaympäristön kestävää hyvinvointia olemme rakentaneet myös alueelle maksamillamme yhteisöveroilla, jotka tänä vuonna olivat hyvän liiketoiminnan tuloksen ansiosta ennätykselliset.
Meidän on kuljettava edellä, jotta voimme näyttää turvallisen reitin asiakkaillemme.
Perustehtävämme on laaja, mutta sen ydin on yksinkertainen: näyttää tietä. Muuttuvassa maailmassa meidän on kuljettava edellä, jotta voimme näyttää turvallisen reitin asiakkaillemme. Toiveikkaampien tulevaisuuksien suunnannäyttäjänä meidän on pidettävä asiakkaamme mukana ajassa ja tarjottava palveluita niin, että niiden avulla voidaan tehdä parempia taloudellisia valintoja.
Osana Suomen suurinta ja luotetuinta finanssialan yhteenliittymää meidän tehtävämme on luoda iso kuva ja kehittää toimintaamme tavalla, jonka tiedämme vievän meitä kaikkia eteenpäin. Siten voimme olla jatkossakin kannattava, vaikeissakin tilanteissa toimintakykyinen ja tulevaan varautunut pankki, jonka hyvästä tuloksesta riittää jaettavaa sekä alueelle että asiakkaillemme.
Ensi vuosi tuo tullessaan monta hyvää asiaa
Ilolla voinkin todeta, että ensi vuosi tuo tullessaan monta hyvää asiaa: Tarjoamme omistaja-asiakkaillemme maksuttomat päivittäispalvelut ja korotetut bonukset myös ensi vuonna. Palvelemme asiakkaitamme kaikilla konttoripaikkakunnilla joka päivä myös ilman ajanvarausta kiireellisissä pankkiasioissa, kuten korttien sulkemisessa ja huijaustilanteissa. Lisäämme myös asiantuntijoidemme määrää, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin.
Tarjoamme kesätyöpaikkoja nuorille myös ensi vuonna ja jatkamme lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemista. Luvassa on myös opastusta arjen taloustaitoihin, vaurastumiseen ja verkkohuijausten ehkäisemiseen. Ja mikä parasta, syksyllä järjestetään edustajiston vaalit. Monimuotoinen edustajisto varmistaa, että omistaja-asiakkaiden ääni kuuluu kirkkaana, joten kannattaa lähteä ehdolle! Kuljetaan yhdessä kohti toiveikkaampaa tulevaisuutta.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulunaikaa!
Leena Nikula