Hiihtosuunnistaja Maria Hoskarin ajatuksia vauhdikkaasta kisakaudesta.

Alkukaudesta kilpailtiin Suomessa. Onnistuneiden alkukauden kisojen myötä sain paikan hiihtosuunnistuksen maailmancupiin Itävaltaan. Kisoja jouduttiin siirtämään korkeammalle lumenpuutteen vuoksi, jonka seurauksena kilpailumaasto sijaitsi noin 1600 metrin korkeudessa, joka aiheutti omanlaisia haasteita. Kisat sujuivat lopulta hyvin ja yllätin samalla itseni. Onnistuneiden suoritusten ansiosta Itävallan maailmancupin sijat 10., 14. ja 9 muodostuivat toistaiseksi urani parhaiksi sijoituksiksi tässä sarjassa. Nämä olivat siis ensimmäiset kansainväliset kilpailut virallisesti pääsarjalaisena. Olin kuitenkin jo vuotta aikaisemmin kilpaillut pääsarjassa EM-kilpailuissa, mutta olin silloin vielä juniori-ikäinen, jolloin paras sijoitukseni oli 20.

Onnistuneen maailmancupin kierroksen jälkeen oli kiva jatkaa luottavaisin mielin EM-kilpailuihin Latviaan. Jos Itävallassa yllätin itseni niin Latviassa yllätin itseni vielä moninkertaisesti. Sprintissä sija 6., keskimatkalla sija 5. ja pitkällämatkalla sija 3. Nämä olivat kisojen ainoat henkilökohtaiset matkat, joten sijoittuminen jokaisella henkilökohtaisella matkalla kuuden parhaan joukkoon ja vielä yhdeltä matkalta henkilökohtainen EM-mitali tuntuivat uskomattomilta ja epätodellisilta saavutuksilta, joista en oikeastaan tänä kautena uskaltanut vielä edes unelmoida.

Viimeinen maailmancupin kierros ja U23 sarjan MM-kilpailut käytiin Norjassa. Keskimatkalla tuli virheitä suunnistuksessa, jonka myötä suoritus ja tulos ei ollut paras mahdollinen. Olin kuitenkin U23 MM 4. Sprintissä pystyin parantamaan suoritustani, jonka ansiosta olin U23 MM hopealla, vain 2 sekuntia maailmanmestaruudesta, joka jäi hieman kaivelemaan mieltä, sillä tein noin 30 sekunnin virheen siinä kilpailussa. Kansainvälinen kausi huipentui norjassa viimeiseen kilpailuun takaa-ajoon, jolloin hyvän suorituksen ansiosta nousin lopulta koko U23 sarjan maailmancupin voittajaksi. Aikuisten kokonaismaailmancupissa olin lopulta seitsemäs, mikä tuntui uskomattomalta myöskin. Eli tiivistetysti voisin todeta, että kansainvälinen kausi oli paljon paljon parempi mitä ikinä uskalsin edes toivoa. Kehitystä oli tullut rutkasti ja pystyin tosissaan haastamaan ihan maailman kärkeä. EM-kilpailuiden palkintojenjaossa, johon pääsi aina 6 parasta urheilijaa, seisoin yleensä 10 vuotta vanhempien naisten vieressä. Tuntui hyvältä, että pystyin näinkin nuorena urheilijana haastamaan heitä. 

 

Kansainvälisen kauden jälkeen ohjelmassa oli SM-kilpailut Suomessa. Valitettavasti kaikki SM-kilpailut eivät sujuneet toivotulla tavalla. Sen lisäksi että olin hieman sairaana, niin yhdessä kilpailuissa kaaduin niin pahasti että karttateline rikkoutui, joka tietysti vaikutti tekemiseen. Tällaiset välinerikot ja tapaturmat ovat kuitenkin melko yleisiä lajissa. Tämä oli kuitenkin itsellä vasta ensimmäinen kerta kuin välineitä meni rikki. Kuitenkin kotiin SM-kilpailuista rantautui kaksi henkilökohtaista pronssimitalia, yksi viestin pronssimitali sekä sprinttiviestin hopeamitali. 

Iso iso kiitos OP Sydänmaalle tuesta! Pieni palanen EM ja MM-mitaleistani kuuluu siis myös teille!  Nyt on kuitenkin hyvä jatkaa pienen lomailun jälkeen harjoituskautta kohti tulevaa kautta.