Akrobatiaa kesätöissä
Lisää aiheesta
Oona Raatikainen sai Sorin Sirkuksesta unelmapestin pankin lahjoituksen turvin.
Jännittyneen tunnelman voi aistia Nekalassa sijaitsevan Sorin Sirkuksen aulassa. Pienissä vatsoissa liihottelee perhosia, kun parikymmentä 4–6-vuotiasta sirkuskoulun kesäleiriläistä odottaa malttamattomana harjoitussalin ovien avautumista.
Leirin päättää pian esitys, jossa lapset pääsevät näyttämään vanhemmilleen tasapainoilua pallon päällä, kuperkeikkoja tai roikkumista trapetsilla. Esityksen päätteeksi raikuvat aplodit kertovat hienoista onnistumisista. Sirkuskärpänen saattoi juuri purra montaa pientä esiintyjää.
Viereisessä suuressa maneesisalissa 9–11-vuotiaat leiriläiset tutustuvat ilma-akrobatian saloihin renkailla, kankailla ja trapetsikeinulla. Kahden koulutetun opettajan lisäksi heitä opastaa OPn kesätyölahjoituksen turvin Oona Raatikainen, 16. Sorin Sirkus ry on yksi 40 yhdistyksestä, jotka saattoivat osuuspankin tuella tarjota kesätyöpaikan 15–17-vuotiaalle nuorelle. Oonankin palkan 500 euroa lahjoitti OP Tampere.
Rahalla pankki haluaa tukea nuoria ja auttaa heitä keräämään työkokemusta.
– Näin OPn ilmoituksen lehdessä, ja hakemus lähti ihan ensimmäisenä Sorin Sirkukseen. Tämä on ensimmäinen oikea työpaikkani. Aiemmin olen satunnaisesti hoitanut lapsia, Oona kertoo.
Oonan työpesti ajoittui kesäkuulle, jolloin Sorin Sirkus järjesti puoli- ja kokopäiväleirejä sadoille eri-ikäisille lapsille. Työaika jakautui kolmelle viikolle, joista kahdella ensimmäisellä Oona työskenteli enimmäkseen kahviossa ja keittiössä. Tiskaaminen, pöytien pyyhkiminen sekä ruokien ja välipalojen laittaminen esille leiriläisille sujuivat hymy huulilla mieluisassa työympäristössä. Välillä sai auttaa toimistossa. Kolmas viikko kului apuohjaajana kesäleirillä.
– Tykkään tosi paljon lapsista ja heidän kanssaan touhuamisesta. Ihan ykkösjuttu on opettaa heitä. Olen yllättynyt, miten reippaita ja omatoimisia leiriläiset ovat ja miten he pyytävät apua ja neuvoja yhtä lailla minulta kuin varsinaisilta ohjaajilta, Oona jatkaa.
Kesätyöpaikka sirkuksessa oli Oonalle unelmatyö, sillä sirkustaide on kuulunut hänen elämäänsä jo pitkään. Sirkusleiri 6-vuotiaana innosti sirkuskouluun, ja viime keväänä hän suoritti siellä taiteen perusopetuksen päättötyön.
OPn kesätyölahjoituksesta iloitsee palkatun nuoren lisäksi tämän työnantaja Sorin Sirkus.
– Avustuksella on iso merkitys, sillä isollakin yhdistyksellä talous on aina tiukoilla. Tämä on vähän niin kuin nykyajan Robin Hood -toimintaa, mutta ilman ryöstämistä! Vakavarainen pankki toteuttaa hienolla tavalla yhteiskuntavastuutaan ja antaa meille mahdollisuuden tarjota kesätyötä nuorelle, joka tarvitsee rahaa ja työkokemusta. Kaikki hyötyvät lahjoituksesta, sanoo sirkuskoulun rehtori Merja Koskiniemi.
Kesätyöpaikka sirkuksessa herätti suurta mielenkiintoa: sitä haki peräti 36 nuorta. Hakemusten lukumäärä ja vaiva, jota niiden tekemiseen oli selvästi käytetty, yllättivät rehtorin positiivisesti.
– Suurin osa hakemuksista tuli sirkuksen ulkopuolelta, ja haastattelin neljää ihanaa nuorta. Jokainen heistä olisi ansainnut tämän kesätyöpaikan, mutta siihen ei valitettavasti ollut mahdollisuutta. Valinta oli vaikea, mutta lopulta päädyimme Oonaan. Hän on pärjännyt työssään erittäin hyvin.
Palataan vielä hetkeksi takaisin Oonaan. Kesätyö sirkusleiriläisten parissa on kiva muisto, joka säilyy mielessä pitkään. Syksyn tullen käynnit talossa kuitenkin tihentyvät, sillä Norssin lukio-opintojen lisäksi aikaa kuluu aiempaa enemmän sirkuksen harjoitussaleilla.
Oona pääsi mukaan sirkuskoulun edistyneimmistä oppilaista koostuvaan Esiintyvät- ryhmään, jolla on viikossa 12–30 harjoitustuntia. Ryhmän jäsenet keikkailevat ahkerasti ympäri vuoden ja tähdittävät Sorin Sirkuksen vuoden päätapahtumaa, joulushow’ta, joka kerää vuosittain jopa 10 000 katsojaa.
Sorin Sirkus on vuonna 1985 perustettu tamperelainen nuorisosirkus. Sirkuskoulu antaa taiteen perusopetusta, ja siellä on yli 500 oppilasta.