Unelma omasta kodista kaupungin keskustassa järven rannalla on toteutumassa Ylöjärvellä. Asukkaat pääsevät muuttamaan Allegron huoneistoihin Keijärven maisemiin arviolta lokakuussa 2025.

– Vapaarahoitteinen omistusasuntorakentaminen on ollut vähäistä puolentoista viime vuoden ajan, joten hanke tuo uskoa ja luottamusta tulevaan. Kohde on herättänyt kiinnostusta, ja kauppoja on jo tehty mukavasti. Allegro sijaitsee lähellä Tamperetta, mutta vähän rauhallisemmassa paikassa ja tulevaisuudessa ehkä ratikkareitin varrella, kertoo kohdetta rakentavan Rakennusliike Peab Oy:n yksikönjohtaja Kalle Kulmala.

Allegrosta rakennetaan parhaan A-energialuokan vankka ja savuton 50 asunnon kiinteistö, joka lämpiää kaukolämmöllä. Kodit ovat asuinpinta-alaltaan 27–112,5 neliömetriä.

Kulmalan mukaan asunnonostajat arvostavat vastuullisuutta aiempaa enemmän. Lisäksi panostus siihen näkyy heille alempana energiankulutuksena ja sitä kautta pienempinä energialaskuina.

Vihreydestä lainaetua

OP Tampere myönsi Allegrolle vihreän lainan. Se on taloyhtiöille ja pk-yrityksille suunnattu laina, jolla pankki tukee ympäristökuormitusta vähentäviä investointeja. Kestävä rahoitus on yksi tapa, jolla OP osoittaa vastuullisuuttaan ja rakentaa kestävää huomista.

– Kun hanke täyttää vihreän rahoituksen kriteerit, siihen voi saada lainaa vähän tavallista edullisemmin, mikä hyödyttää niin rakennusliikettä kuin tulevia asukkaita. Pankki seuraa kohteen laskennallista energiatehokkuuden vertailulukua eli E-lukua rakennusajalla ja sen jälkeen, selvittää OP Tampereen asiakkuusjohtaja Oskari Tuominen.

Vihreän lainan voi saada energiatehokkaan uudisrakentamisen lisäksi energiatehokkuutta parantaviin remontointi- ja peruskorjaushankkeisiin, sertifioituihin rakennuksiin, uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen ja vähäpäästöisen liikenteen infrastruktuurin rakentamiseen, kuten sähkölataustolppien asennukseen ja niihin liittyviin sähkötöihin.

– OP on ollut Peabille hyvä rahoituskumppani. Kun henkilökohtainen suhde on kunnossa, on helppoa keskustella asioista ja löytää yhdessä toimivia ratkaisuja, toteaa Kalle Kulmala (oik.) vierellään OP Tampereen Oskari Tuominen. Kuva: Marjaana Lehtinen

Kestävää rakentamista yhteisin kriteerein

Peab on jo monta vuotta rakentanut kaikki oman tuotantonsa hankkeet A-energialuokkaisina, joten energiatehokkuusvaatimus vihreälle lainalle täyttyi Allegrossa helposti.

– Vihreys on osa brändiämme, ja pyrimme jatkuvasti parantamaan sitä. Allegrossa tavoittelemme BREEAM-ympäristösertifikaattia, mikä kertoo meidän huomioivan kestävän kehityksen rakentamisen ja asumisen aikana, Kulmala valottaa.

Kaikki Allegron materiaalit ja ratkaisut ovat energiatehokkaita. Lisäksi syntyvät rakennusjätteet kierrätetään ja hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti. Peab pyrkii kohteessa hillitsemään ilmastonmuutosta EU:n taksonomia-asetuksen mukaisesti. Rakennusalan yhteiset kestävän kehityksen kriteerit ja raportointivastuu laittoivat kuriin villin lännen, jossa jokainen yritys määritteli vihreyden omalla tavallaan.

Pääkuvassa: Omalle tontille vihreällä rahoituksella nouseva Allegro tarjoaa upean valikoiman erikokoisia asuntoja. Yhdellä puolella hurmaavat upea Keijärvi ja Räikän alueen puistomaisemat. Toiselta puolelta alkavat Ylöjärven kirkonseudun palvelut. Kuva: Peab Oy

***
Asunto Oy Allegro - lue lisää!
Ota yhteyttä OP Tampereen yritys- ja yhteisöpalveluiden asiantuntijoihin