Sirkus on harrastuksena ollut osa Rosa Linken elämää jo liki vuosikymmenen. Yhdessä kesäduunaritoverinsa Ursulan kanssa he innostivat sorilaiset muun muassa käyttämään sosiaalisen median kanaviaan aktiivisemmin myös kesäaikana:

"Annoimme ideoita ja teimme somepäivityksiä, kaappasimme rehtori Merja Koskiniemen SirkusKupla-blogin ja avustimme leireillä ohjaajia", mainitsee Rosa muutamia työtehtävistään.

Sorin Sirkuksella osattiin keväällä jo odottaa osuuspankin Kesäduuni-kampanjaa, ja oman kesäduunarinkin sirkuskoulu on saanut jo useampana vuotena.

"OP kantaa hienosti yhteiskuntavastuutaan tukemalla yhdistyksiä niin, että niillä on mahdollisuus nuorten palkkaamiseen. Kesätyöpaikan löytäminen ei ole välttämättä helppoa, mutta lyhyetkin työmahdollisuudet antavat nuorille arvokasta kokemusta. Kuka tietää, vaikka kesätyön kautta nuori löytäisi suunnan omalle tulevaisuudelleen! Tytöt vastasivat sirkuksen kesäajan sosiaalisen median suunnittelusta ja postausten toteutuksesta, ja se onnistui oikein hyvin", kiittelee Merja Koskiniemi.

Töitä yhdessä omien opettajien kanssa

Vaikka aktiivinen nuori nainen on ikäänsä nähden ehtinyt olla monessa mukana, talkoo- ja vapaaehtoistöistä ravintolatöihin, opetti kesäduuni taas uutta:

"Koronatilanteen vuoksi haastattelu pidettiin verkossa Teams-sovelluksen avulla, ja piti asia huomioida myös käytännön työssä, esimerkiksi leirijärjestelyissä. Myös aikatauluttamisesta opin paljon, kun teimme somemarkkinoinnille muutaman kuukauden suunnitelman."

Ahkera lukiolainen käy sirkustreeneissä 4–5 kertaa viikossa, ja Sorin Sirkuksessa hänellä on taiteen perusopetuksen opinnot lopputyötä vaille valmiit. Kesäduuni olikin Rosalle rakasta harrastusta syventävä kokemus:

"Tunne ja kokemus siitä, että opettajat tekevät opetusta täydestä sydämestään, vahvistui. Oli hienoa päästä tekemään töitä omien opettajien kanssa, jotka ovat aina tukeneet harrastuksessa. Kiitos Sorin Sirkukselle ja OP Tampereelle tästä mahdollisuudesta!"

”Kirjoista ja matkustamisesta ei säästetä”

Vaikka Rosa vannookin säästäväisyyden nimiin, osan palkastaan hän käyttää kirjoihin ja kertookin lukevansa ”kaikkea maitopurkin kansista romaaneihin”:

"Kun olen tehnyt työtä rahan eteen, tuntuu oikeutetummalta ostaa jokin haluamani asia. Tietysti ostosta pitää silti harkita, ja rahaa laittaa myös säästöön. Ostopäätöksestä pitää olla hyvä fiilis. Kotoa olen oppinut, että matkustamisesta ja kirjoista ei säästetä."

Toimettomaksi Rosa ei jäänyt Kesäduunin jälkeenkään. Koulun ja sirkusharrastuksen lisäksi hän on nyt osuuskuntayrittäjänä yhdessä Takon soutajien junioreiden kanssa pyörittämässä kahvila Cafe Airoa Hatanpään soutupaviljongilla.

Lue Rosan ja Ursulan tekemä SirkusKupla-blogipostaus.

Lue lisää Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta www.op.fi/tampere/kesaduuni.