Mahtava kesätyö
Lisää aiheesta
Lari Nuutinen on yksi neljästäkymmenestä nuoresta, joille OP Tampere lahjoitti viime kesänä kesätyöpaikan.
Kymmenen lasta seisoo väljästi puolikaaressa ohuet kepit tai puiset miekat käsissään. Nyt kuullaan, miten miekkaillaan näyttävästi. Kurjen ekokylässä Vesilahdella on meneillään videokurssi kylässä asuville ja muualta saapuneille lapsille ja nuorille. Tamperelaiselle Lari Nuutiselle, 16, videokurssi on kahden viikon kesätyöpesti. Hänen tehtävänään on opastaa kurssilaisia kuvaamisessa ja editoinnissa.
– Olen joskus kuvannut pelivideoita You-Tubeen ja osallistuin koulussa videokurssille, jolla opeteltiin kuvaamista ja editointia, Nuutinen kertoo taustastaan.
Työpäivät alkavat kello 8.30. Nuutinen herää kuudelta ja kulkee työpaikalle bussilla. Aiemmin hän on ehtinyt hankkia työkokemusta Yrityskylän ohjaajana, kaupassa ja perhetutun start-upissa nettisivuja suunnittelemassa.
– Kesätöistä saamistani rahoista puolet laitan säästöön ja puolet sijoitan. Ajattelin sijoittaa osakkeisiin ja (virtuaalivaluutta) Bitcoineihin.
Nuutinen on yksi neljästäkymmenestä nuoresta, joille OP Tampere lahjoitti viime kesänä kesätyöpaikan. Pankki valitsi yhdistykset, jotka saivat palkata 15–17-vuotiaan nuoren kahdeksi viikoksi. Palkka oli 500 euroa. Avoimeen hakuun saivat osallistua kaikki pankin alueella toimivat yleishyödylliset yhdistykset.
– Näimme ilmoituksen pankin lahjoituksesta lehdessä ja pääsimme mukaan. Saimmekin paljon hyviä hakemuksia nuorilta, kertoo Jonna Kolkka ekokyläyhdistyksestä.
Kurjen ekokylä on vanhalle maatilalle rakentunut kahdeksan perheen kylä. Tilalla viljellään biodynaamisesti ja suositaan ekologisia ratkaisuja rakentamisessa, lämmityksessä ja jätteiden käsittelyssä.
– Lapsille suunnattu kesäkurssi järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Aihe löytyi, kun aloimme miettiä, mistä alueen lapset kiinnostuisivat, Kolkka sanoo.
TEKSTI Sanna Sevänen KUVA Kimmo Torkkeli