Puolimatkan perhe saapui vastaanottamaan lahjoja ja onnittelukukkia suoraan arkitohinoista. Poikkeuksellinen vuosi on vaikuttanut monen muun perheen tavoin myös Puolimatkan perheen arkeen etätöineen. Venlan huomiointi oli siis mukava piristys arjen keskelle. Mukana juhlallisuuksissa oli Venlan kanssa neljävuotias veli Vili, äiti ja isä.

-Olen ollut aina Osuuspankin asiakas ja lapsen omistaja-asiakkaaksi liittäminen oli luontevaa. Asia hoitui kätevästi oman yhteyshenkilömme Rasmuksen tapaamisen yhteydessä. Olipa hyvä aika omistaja-asiakkuudelle, kun vielä tällaisen kunnian Venla sai, hymyilee Venlan äiti Hanna Puolimatka.

Kun puhutaan Osuuspankista ja lapsista, esiin keskusteluissa nousee väistämättä lapsiperheille tuttu Hippo. Kenties tulevina vuosina myös Venla ja Vili kisaavat leikkimielisissä Hippokisoissa.

-Hippokisat ovat kyllä nostalgiset! muistelee perheen isä Ville.

Säästäminen on perheelle tuttua ja Venlan rahastolahjakorttikin laitetaan rahastoon tulevaisuuden varalle. Juhlittava itse keskittyi valloittamaan Osuuspankin väen hymyllään. OP Tampereen omistaja-asiakkailla on syytä hymyyn, sillä nyt jo 110 000 omistaja-asiakkaan joukko saa taloudellista hyötyä OP-bonuksilla ja muilla eduilla.

OP Tampereen 110 000:s omistaja-asiakas Venla Puolimatka perheineen.
OP Tampereen 110 000:s omistaja-asiakas Venla Puolimatka perheineen.