Aki Ahonen OP Turun Seudun asiakkuus- ja myyntijohtajaksi
Lisää aiheesta
Turun Seudun henkilöasiakasliiketoiminnan asiakkuus- ja myyntijohtajaksi on valittu KTT Aki Ahonen.
Elokuussa uudessa tehtävässään aloittanut Ahonen siirtyi OP Turun Seutuun OP Ryhmäohjauksen organisaatiosta, jossa hän on vastannut OP Ryhmän Henkilöasiakasmyynnin tuesta.
Aiemmin hän on toiminut muun muassa myyntijohtajana Pohjola Vakuutuksen Läntisellä alueella sekä liiketoiminnan kehittämispäällikkönä OPssa. Ahonen kuvaa itseään positiiviseksi joukkuepelaajaksi, jolla on taito saada ympärillään olevat ihmiset innostumaan ja rohkeutta laittaa itsensä täysillä peliin:
– On hienoa päästä luotsaamaan uutta joukkuetta ja kehittämään OP Turun Seudun henkilöasiakasliiketoimintaa, hän sanoo.
Tuoreen asiakkuus- ja myyntijohtajan vapaa-ajan täyttävät perhearki, urheilu ja musiikki sekä kesällä veneily. Twitteristä Akin löytää tunnuksella @AksuAhonen.