Asuminen ja rakentaminen vievät paljon energiaa. Kiinteistöt tuottavat jopa 40 % kaikista hiilidioksidipäästöistä. Asiakkuuspäällikkö Niko Salminen on työssään OP Turun Seudun Yrityspankissa huomannut, että vielä vain harvoissa taloyhtiössä tehdään kestäviä valintoja tietoisesti ja suunnitelmallisesti. Hänen työnsä onkin opastaa isännöitsijöitä ja taloyhtiöiden hallituksia, millaisilla askeleilla taloyhtiöt pääsevät vastuullisuuspolullaan eteenpäin. Ympäristön lisäksi vastuullisuudella voidaan säästää osakkeenomistajien ja asukkaiden euroja sekä nostaa kiinteistön arvoa.

- Kun puhutaan taloyhtiön vastuullisuudesta, kulkevat ympäristövastuu ja taloudellinen vastuu käsi kädessä. Mitä vähemmän energiaa ja vettä kulutetaan tai mitä vähemmän jätettä syntyy, sitä vähemmän osakkeenomistajien ja asukkaiden kukkaronnyörejä tarvitsee avata. Investoimalla energiatehokkaisiin ja kestäviin ratkaisuihin energiankulutus ja kustannukset pienenevät, Niko Salminen muistuttaa.

Energiaremontilla voidaan pienentää taloyhtiön hiilijalanjälkeä tuntuvasti. Käytännössä energiaremontti voi sisältää esimerkiksi aurinkopaneelien asentamista ja uusiutuvan energian hyödyntämistä, ilmanvaihdon parantamista tai lämmitysmuodon vaihtamista maalämpöön. Kun hanke täyttää vihreän rahoituksen kriteerit, saa taloyhtiö lainan tavallista lainaa edullisempaan hintaan. Energiaremontin lisäksi taloyhtiössä voidaan tehdä ympäristötekoja kiinnittämällä huomiota esimerkiksi jätehuoltoon.

Vastuullisuusteot taloyhtiöissä edellyttävät suunnittelua ja osakkeenomistajien sitouttamista. Vastuullisuus tuo parannuksia asukkaiden arkeen sekä säästöjä nimenomaan pitkällä aikavälillä.

- Kaikkea ei ole syytä tehdä heti. Parasta on, jos voi rauhassa ja laajasti osallistamalla laatia pitkän ajan suunnitelman remonttien varalle, neuvoo Salminen.

Ilmastonmuuttajat antavat ilmastotyölle kasvot

Turun kaupungin projektiasiantuntija Lotte Suveri luonnehtii, että kampanja antaa turkulaiselle ilmastotyölle kasvot.

- Ilmastonmuuttajat toimivat yrityksissä ja organisaatioissa, jotka ovat solmineet kaupungin kanssa ilmastokaupunkisitoumuksen. He ovat sitoutuneet kunnianhimoiseen ilmastotyöhön ja auttavat näin Turkua saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteensa, sanoo Suveri.

Ilmastonmuuttajat kertovat, että heidän työnantajiensa panostusten lisäksi merkitystä on myös omilla valinnoilla ja arjen ratkaisuilla.

- Vastikään valmistuneen uuden kotimme rakentamisessa ympäristö- ja ilmastoasiat olivat vahvasti mukana materiaalivalinnoissa ja mietittäessä talon energia- ja lämmitysmuotoja. Tavoitteeni oli tehdä kestäviä ja pitkäikäisiä ratkaisuja ekologisilla valinnoilla. Näistä syistä päädyin hirsirunkoiseen taloon, jossa lämmitysmuotona on maalämpö, kertoo Salminen.

- Myös pienemmissä arjen valinnoissa mietin asioiden vaikutuksia ympäristöön ja ilmastoon.  Kierrätyksen tärkeys minulle opetettiin jo lapsena ja siitä on tullut normaalia arjen rutiinia. Vältän kertakäyttöisiä tuotteita ja suosin kotimaisuutta, Salminen jatkaa.

OP Turun Seutu ensimmäisenä rahoitusalan yrityksenä mukaan Turun kaupungin ilmastotyöhön

OP Turun Seutu liittyi Turun kaupungin ilmastokumppaniksi allekirjoittamalla ilmastositoumuksen toukokuussa 2024. OP Turun Seutu ilmoitti sitoutuvansa paitsi Hiilineutraali Turku 2029 -tavoitteen toteuttamiseen ja päästövähennyksiin, myös toimimaan ilmastotyön esikuvana sekä osallistumaan Turun ilmastojoukkueen toimintaan.

- Finanssialalla, ja OP Turun Seudulla paikallisena pankkina, on merkittävä rooli pääomien ohjaamisessa ilmastonmuutoksen hillintään ja kestävän kehityksen mahdollistamiseen. Haluamme toiminnallamme vaikuttaa positiivisesti ilmastoon ja ympäristöön, ja olemme aktiivisia hillitäksemme haitallisia ympäristövaikutuksia, kertoo OP Turun Seudun toimitusjohtaja Petteri Rinne.

- Seuraamme toiminnastamme aiheutuvaa hiilijalanjälkeä ja päästöjä OP Ryhmässä käytössä olevalla Enerkey-energiajohtamisjärjestelmällä. Energiasäästön tarkastuslistan avulla kartoitamme uusia energiansäästömahdollisuuksia. Vuoden 2023 aikana siirryimme lämmön, jäähdytyksen ja sähkön osalta 100 % uusiutuvalla energialla tuotettuihin vaihtoehtoihin pankkiliiketoimintaan liittyvissä kiinteistöissämme, Rinne avaa.

Liiketoimintalähtöisten toimenpiteiden lisäksi OP Turun Seudussa kartoitetaan säännöllisesti mahdollisuuksia edistää luonnon monimuotoisuutta erilaisten paikallisten hankkeiden ja tekojen kautta. Hiljattain pankki teki mm. lahjoitukset Turun Yliopistosäätiön hallinnoimalle Tekniikan tukirahastolle kestävän kehityksen ja kiertotalouden tutkimukseen sekä Turun yliopiston biodiversiteettiyksikölle luonnon monimuotoisuuden ja talouden välistä rajapintaa käsittelevään monitieteiseen tutkimukseen.

Vastuullisuus on kiinteä osa OP Turun Seudun strategiaa ja kuuluu jokaisen OP:laisen arkeen, päätöksiin ja toimintaan. Vastuullisuustyötämme ohjaa vastuullisuusohjelma. Pääset tutustumaan vastuullisuusohjelmaamme sekä siihen, miten toteutamme vastuullisuutta toiminnassamme tästä linkistä.