OP Turun Seutu on nimensä mukaisesti myös Turkua ympäröivän maaseudun pankki. OP Turun Seudun Yrityspankissa maa- ja metsätalousasiakkaat on vastuutettu kahdelle asiakkuusvastaavalle. Vuosi sitten tehtävässä aloitti myös Jaana Tenko.

- Asiakassalkussani on nyt myös omia vastuutettuja maatalousasiakkaita, mutta aivan vierasta tämä puoli ei minulle aikaisemminkaan ollut. Työskentelin ennen Puutorin palvelupisteeseen ja Yrityspankkiin siirtymistä Kaarinan palvelupisteessä yrityspuolella ja siellä asiakkaisiini kuului myös maatalousyrittäjiä.

Yhteistyö maatalousasioissa kokeneemman kollegan Harri Vilénin kanssa sujuu mainiosti, sillä hän oli työtoverina myös Kaarinassa.

Jaanalla on takanaan työuraa osuuspankissa jo 35 vuotta, mutta uudet tehtävät pitävät mielenkiintoa edelleen yllä.

- Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta oppia taas jotain uutta. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa ja nyt on ollut todella mielenkiintoista tutustua omiin maatalousyrittäjäasiakkaisiini, ja löytää heidän hankkeisiinsa oikeat ratkaisut. Jotkin asiat maa- ja metsätalousasiakkaiden kanssa ovat erilaisia, vaikka esimerkiksi rahoitustyökalut ovatkin samat - korkotukilainoja lukuun ottamatta, Jaana toteaa.

Jaanan mielestä OP Turun Seutu on kilpailukykyinen pankki maatalousyrittäjille.

- Olemme paikallinen pankki, jolla on nopea ja joustava paikallinen päätöksenteko. Myös osuusmuotoisuudella on merkitystä: kun asiakas on usein myös omistaja, on sillä oma painoarvonsa.

Asiakkaan toimintaympäristöön tutustuminen tuo perspektiiviä

Jaana haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin ja olla myös helposti tavoitettavissa. Sähköposteihin tulee reagoitua muulloinkin kuin virka-aikana.

- Nykypäivänä toimitaan pääasiassa sähköisesti: verkkoneuvotteluna, sähköpostitse tai puhelimitse. Mutta jos asiakas haluaa tavata palvelupisteellä, menen tietenkin sinne, Jaana sanoo.

Jaanalle asiakaskokemus on kaiken keskiössä ja hänen mukaansa kaikki lähtee siitä, että asiakas kokee saavansa parhaan mahdollisen avun.

- Koen onnistuneeni, jos asiakas lähtee tyytyväisenä ja yritykselle on löydetty juuri oikea ratkaisu. En esimerkiksi suosi jotain tiettyä tuotetta, vaan lähden aina asiakkaan tilanteesta ja tarpeesta. Asiakkaan kanssa käydään keskusteluja, ja asiakas sen päätöksen kuitenkin tekee.

Maatalousasiakkaat ovat ottaneet rauhallisen ja ystävällisen Jaanan hyvin vastaan. Hän on päässyt tutustumaan myös tilojen toimintaan.

- Asiakkaat arvostavat sitä, että käymme henkilökohtaisesti paikan päällä. Siitä saan myös perspektiiviä, kun näen asiakkaan toimintaympäristöä. Eläintiloilla on tietysti rajoituksia, eikä ihan kaikkialle pääse. Enkä nyt koronan vuoksi ole päässyt käymään tiloilla niin paljon kuin olisin halunnut, hän harmittelee.

Tavoitat asiantuntijamme sähköpostitse, joka on muotoa etunimi.sukunimi@op.fi.