Kupittaalla on imua
Lisää aiheesta
Turun Kupittaa on kehittynyt vauhdilla tehdasalueesta vetovoimaiseksi innovaatiokeitaaksi.
Turussa on vetovoimaa, joka houkuttelee yrityksiä ja yksityishenkilöitä lounaisrannikolle. Ei ihme, onhan seutukunnan talous kasvussa, osaavia asiantuntijoita tarjolla ja tuotantorakenne monipuolista.
Teknologiateollisuuden sekä meri- ja metalliteollisuuden imu on vahvaa. Tärkeä osa vetovoimaa on Turun Kupittaa, joka houkuttelee magneetin lailla sekä yrityksiä että sijoittajia.
Teknologiateollisuudessa ja rakentamisessa on vauhti päällä. Työllisyys kohenee, ja paikoin on jopa pulaa osaavasta työvoimasta.
Meri- ja metalliteollisuuden nousukiito heijastuu aikaa myöten muualle elinkeinoelämään ja palvelutarpeeseen. Uudenkaupungin autotehtaan työvoimantarve säteilee Turkuun saakka.
Tehdasalueesta innovaatiokeitaaksi
Alussa oli leikkipuisto, kampusalue ja makkaratehdas. Ensi askeleet uuden Kupittaan muodostumiselle otettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten, jolloin vanhan trikootehtaan tiloihin rakannettiin vuonna 1989 valmistunut ElektroCity. Pari vuotta myöhemmin naapurissa sijainneeseen kehräämörakennukseen valmistui BioCity.
Turku Science Parkin ja uuden Kupittaan laajentuminen vauhdittui 2000-luvulla HK Ruokatalon purkamisen myötä. PharmaCity valmistui Lemminkäisenkadun ja Itäisen Pitkäkadun kulmaan vuonna 2002 ja muutamaa vuotta myöhemmin rinnalle kohosivat ICT City sekä Intelligate-toimistorakennukset.
Täysin uudenlainen Kupittaa alkoi hahmottua leikkipuistostakin katsottuna 2010-luvulla, kun nostokurjet alkoivat muovata maisemaa ja uutta Kupittaata entisen makkaratehtaan paikalle. Kymmenen kerrostalon alue hallitsi seutua ja houkutteli yhä uusia asukkaita loistavien liikenneyhteyksien varrelle ja hyvien palvelujen läheisyyteen.
Viimeiset kerrostaloista ovat yhä rakenteilla ja uusia suunnitellaan jo kovaa vauhtia Kupittaalle. Visioissa on puhuttu jopa miljoonan kerrosneliön rakentamisesta ja 15 000 asukkaan houkuttelemisesta Kupittaan sekä läheisen Itäharjun alueelle.
OP sykkii Kupittaan sydämessä
Ykköstie, rautatieasema, kampusalue, tiedepuisto, keskustan läheisyys. Nämä vetovoimatekijät selittävät Kupittaan nousua ja maalaavat valoisaa kuvaa myös sen tulevaisuudesta. Uusia hankkeita suunnitellaan vauhdilla ja yhä uudet yritykset suuntaavat katseensa juuri Kupittaalle.
Alueen kansainvälinen tunnettuus ja vetovoima kasvavat pian entisestään, kun Turun kauppakamarin WTC-toiminnot siirtyvät ensi vuoden alussa Veistämönaukiolta Turku Science Parkin alueelle.
Nostokurjista ei päästä Kupittaalla eroon vielä pitkään aikaan, sillä tämän vuoden lopulla alueella alkaa Turun ammattikorkeakoulun kolmivuotinen rakennusurakka. Vuonna 2020 valmistuva uusi kampusrakennus kokoaa Turun ammattikorkeakoulun toiminnot samaan paikkaan Turku Science Parkiin ja tiivistää näin kampusaluetta ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.
Kahden merkittävän hankkeen valmistumista Kupittaalla päästään juhlimaan jo tämän vuoden loppumetreillä: Monen turkulaisen odottama palloiluhalli avaa ovensa kaupunkilaisille. Turku Science Parkin sydämeen aukeaa Turun seudun innovaatioita, liiketoimintaa ja tutkimusta esittelevä vierailuja innovaatiokeskus Joki.
Uudessa vierailukeskuksessa voi tutustua myös OPn toimintaan ja tulevaisuudennäkymiin. Jos mielessä pyörivät innovaatioiden sijaan arkiset pankkiasiat, kannattaa kulku suunnata OP BioCityyn, joka palvelee asiakkaita Kupittaan ytimessä.
Ensi vuonna Kupittaan alueen monipuolista palvelutarjontaa täydentää myös laajasti henkilö- ja yritysasiakkaita palveleva Pohjola Sairaala.