Perhepankkiiri pitää huolta asiakkaan lähipiirin raha-asioista
Asiakkuusasiantuntija Hanna Rantala huolehtii OP Private -asiakkaiden lähipiirin raha-asioista. Työhön kuuluu paljon mielenkiintoisia asioita, mutta mielenkiintoisinta ovat erilaiset ihmiset.
Iloisa, eloisa ja valoisa. Näin Hanna kuvaili itseään, kun hän haki viime keväänä nykyiseen työtehtäväänsä. Nämä ominaisuudet yhdistettynä pitkään kokemukseen erilaisissa finanssialan tehtävissä ovat loistava pohja työhön OP Private -asiakkaiden perhepankkiirina.
- Toimin yhteyshenkilönä asiakkaidemme lähipiirin pankki-, sijoitus- ja Pohjolan vakuutusasioissa. Kaikki asiakkaiden lähipiirin pankkiasiat hoituvat näin kätevästi yhden asiantuntijan kautta. Se on asiakkaille turvallista ja vaivatonta, Hanna sanoo.
Yhteyshenkilön kautta lähipiirin käytössä ovat kaikki osuuspankin asiantuntijaverkostot. Hanna hoitaa itse asiakkaiden sijoitusasiat.
Perhepankkiirin tehtävä on OP Privatessa uusi, ja sen ajatuksena on vahvistaa kokonaisvaltaista huolenpitoa asiakkaiden talouteen liittyvissä asioissa.
- Olemme tehneet tätä työtä ennenkin muun työn ohessa, mutta nyt panostamme entistä enemmän asiakkaidemme tärkeiden ihmisten asioiden hoitamiseen.
Asiakkaan innostuminen palkitsee
Hanna on työskennellyt osuuspankissa 13 vuotta eri tehtävissä, ja sitä ennen 22 vuotta toisessa pankissa. Hän aloitti peruspankkipalveluista, ja on ollut sen jälkeen monipuolisesti eri tehtävissä sijoituksen, rahoituksen ja vakuutusten parissa.
Perhepankkiirina Hannalla on asiakkaita laidasta laitaan ikääntyvistä vanhemmista täysi-ikäistyviin nuoriin, jotka vasta aloittelevat pankkiasioiden hoitamista ja säästämistä.
- On kiva kohdata erilaisia asiakkaita erilaisissa elämäntilanteissa. Se tekee tästä työstä todella mielenkiintoista. Tykkään opastamisesta, ja on palkitsevaa kun näen, että asiakas innostuu ja haluaa aloittaa säästämisen tai sijoittamisen.
Nopean toiminnan nainen
Hanna on aktiivinen ja ennakoiva ihminen, jota on vaikea saada kiinni hoitamattomista asioista. Joululahjatkin hän ostaa jo tammikuussa.
- Pidän lupauksistani kiinni ja teen asiat mieluummin tänään kuin huomenna. Ennakointi poistaa stressiä. Saan paljon palautetta siitä, että vastaan sähköposteihin heti ja hoidan asiat eteenpäin.
Merkityksellisen asiakassuhteen luominen on Hannalle tärkeää. Se pitää sisällään laajasti talouteen ja varallisuuteen liittyviä asioita, mutta ennen kaikkea ymmärrystä siitä missä asioissa asiakas tarvitsee neuvoja ja tukea.
- Asetun asiakkaan asemaan ja hoidan heidän raha-asioitaan niin kuin omianikin hoidan. Tyytyväinen asiakas on onnistumiseni mittari.