Perinteisen lompakon lähtölaskenta on alkanut - Turussa voi maksaa kahvilaostokset kasvoilla
Lisää aiheesta
OP:n innovaatioyksikkö Lab on kehittänyt reilun vuoden ajan sovellusta, jonka avulla kuluttajan on mahdollista maksaa ostoksensa kasvotunnistuksella. Nyt Kasvomaksu by Pivo on kuluttajien ulottuvilla ja ensimmäisten joukossa meillä Turussa, Antell Puutorin kahvilassa.
-Kasvomaksu by Pivo on erittäin nopea ja mukava maksutapa, koska siinä asiakas ei itse asiassa maksa, vaan hyväksyy veloituksen tallennetulta maksukortiltaan. Asiakas käynnistää kasvojentunnistuksen kahvilan kassalla olevasta tabletista yhdellä kosketuksella ja hyväksyy veloituksen toisella kosketuksella. Mitään maksuvälinettä ei tarvitse kaivaa esiin, eikä laittaa maksamisen jälkeen takaisin piiloon. Voisi sanoa, että toimme ”über-kokemuksen” mobiilimaailmasta kaupan kassalle, iloitsee kasvomaksupilotin jalkautumisesta Sami Karhunen OP Labista.
Ennen kasvomaksupilotin aloittamista asetettiin projektille tiettyjä oletuksia ja oppimistavoitteita. Haluttiin selvittää muun muassa sitä, tuntuuko kasvojentunnistusta hyödyntävä maksunvahvistaminen pelottavalta tai turvattomalta. Positiivinen yllätys oli, että lähes kaikki pilottiin osallistuneista pitivät palvelua nopeana, helppona ja sujuvana eikä palvelu ollut kenenkään mielestä pelottava tai sekava.
-Olemme pyrkineet tekemään maksukokemuksesta mahdollisimman mukavan, iloisen ja kepeän niin sovelluksen ilmeen kuin tekstien avulla. Itse palvelun käyttöönotto tapahtuu lataamalla sovelluskaupasta "Kasvomaksu by Pivo" -sovellus puhelimeen. Se opastaa kasvomaksun käyttöönotossa askel askeleelta. Asiakas tallentaa maksukortin tiedot mobiilisovellukseen ja luo mobiilisovelluksen avulla kasvoistaan yksilöllisen kasvokartan. Kasvokartta ja maksukorttitiedot tallennettaan henkilötietojen ja maksutietojen käsittelyyn erikoistuneeseen tietoturvalliseen, suojattuun ja valvottuun tietojärjestelmään, Karhunen kertoo.
Turvallista maksamista
Maksaminen on turvallista ja Suomessa erityisen turvallista. Kasvomaksu by Pivo -palvelu on niin ikään erittäin turvallinen.
-Käyttämämme 3D-monikameran harhauttaminen on tällä hetkellä hyvin vaikeaa ja lisäämme siihen uusia turvakerroksia lyhyin väliajoin palvelua jatkuvasti kehittäessämme, Karhunen kertoo tunnistustavasta.
Kasvomaksu by Pivo -palvelussa maksu on ensivaiheessa rajoitettu 30 euroon. Lisäksi jokaisesta tehdystä kasvomaksusta lähetetään välittömästi ilmoitus maksajan mobiililaitteeseen. Käytännössä vaivalloisen naamion valmistamisen jälkeen saavutettava rikoshyöty on maksimissaan 30 euroa. Näin toimiva henkilö syyllistyy identiteettivarkauteen ja vakavaan maksuvälinepetokseen.
-Palvelun harhauttaminen ja väärinkäyttäminen edellyttävää tarkkaa naamioitumista, rikoshyöty on muita maksutapoja pienempi, rikos vakavampi ja rikoksen epäonnistumisen ja kiinnijäämisen riskit ovat korkeat. Toisena esiintyminen ei ole sen hauskempaa harmitonta huvittelua kuin tavaroiden piilottamiseen povariin ja hipsiminen kassan ohi. Kaikki rikokset ja rikoksen yrityksen ilmoitetaan luonnollisesti poliisille, Karhunen muistuttaa.
Kasvomaksamisesta arkipäivää
Kasvomaksamisessa ollaan pisimmällä Kiinassa, jossa se on yleistymässä kauppojen kassoilla, itsepalvelukassoilla sekä automaateilla. Suomessa ja Pohjoismaissa OP on ensimmäinen toimija, joka on lanseerannut kasvojentunnistusta hyödyntävän maksupalvelun tässä laajuudessa.
-Uskon, että biometrisen tunnistamisen hyödyntäminen sekä maksamisessa että kulun- ja pääsynhallinnassa tulee olemaan arkipäivää seuraavan 2-3 vuoden aikana. Esimerkiksi Los Angelesin lentokentällä on mahdollista poistua Yhdysvalloista ja kävellä sisään lentokoneeseen näyttämättä passia tai lentolippua ja tämäkin palvelu perustuu kasvojentunnistamiseen, Karhunen kertoo kasvomaksun sovelluksista maailmalla.
Kasvomaksaminen tulee käyttöön kesän aikana seitsemässä Antell -kahvilassa ympäri Suomen. Samalla tehdään jatkokehitystyötä liittyen laitteiston paketointiin ja rakennetaan laajamittaisen levityksen mahdollistavia tukiprosesseja. Ei siis mene pitkään, kun kasvomaksaminen arkipäiväistyy myös Suomessa.
-Turku on hieno kaupunki ja olen otettu mahdollisuudesta lanseerata Kasvomaksu by Pivo ensimmäisenä tässä kauniissa kesäkaupungissa! Nyt turkulaisilla on tuhannen taalan paikka osoittaa edelläkävijyyttä ja rientää testaamaan kasvomaksamista ensimmäisten joukossa Suomessa. Kahvilassa kyllä autetaan, jos vaikka sovellukseen liittyen nousee esiin kysymyksiä, Karhunen rohkaisee ja vilauttaa hymyn kassan vieressä olevalle kasvomaksutabletille. Sämpylä ja smoothie tuli kuitatuksi näin helposti.
Antell Puutori tarjoaa heinäkuun ajan itse tehdyn smoothien eurolla, kun maksat ostoksesi Kasvomaksulla.
Lisää tietoa Kasvomaksu by Pivo -palvelusta täältä.