Sopivasti uudistuen kohti tulevaa
Turun Seudun Osuuspankin hallintoneuvosto nimitti kokouksessaan 18.8.2021 pankin uudeksi toimitusjohtajaksi varatoimitusjohtaja, KTM Petteri Rinteen. Nykyinen toimitusjohtaja, kauppaneuvos Olli-Pekka Saario siirtyy eläkkeelle 1.1.2022 lukien.
Varatoimitusjohtaja Rinne toteaa olevansa valinnasta innoissaan, mutta samalla nöyrin mielin. Johdettavakseen hän saa erinomaisessa kunnossa olevan pankin ja keskeiseksi tehtäväksi nouseekin varmistaa, että pankki kehittyy jatkossakin tasaisen myönteisesti toimialueen ja toimialan kehityksen mukana.
-Olen palvellut OP Ryhmää ja Turun Seudun Osuuspankkia eri tehtävissä runsaat 21 vuotta ja uskon tuntevani pankkimme ja toimialueemme varsin hyvin. Toimialueemme sekä pankin asiakkaiden ja henkilökunnan menestyksen ja hyvinvoinnin varmistaminen on keskeinen tehtäväni ja siinä asiassa haluan tehdä ehdottomasti parhaani jatkaakseni edeltäjieni ansiokasta työtä, Rinne toteaa.
Pankin hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Juha Salosen mukaan Rinne valikoitui toimitusjohtajaksi useiden hyvien hakijoiden joukosta juuri vahvan ja monipuolisen työkokemuksensa sekä toimialueen hyvän tuntemuksensa perusteella.
Toimitusjohtajan kapulanvaihto tulee tapahtumaan pikkuhiljaa ja sujuvalla yhteistyöllä syksyn 2021 aikana. Saario hoitaa tehtäviä täysipainoisesti tämän vuoden loppuun, mutta Rinne on jo päättämässä ensi vuotta koskevista asioista, kuten budjetista. Toimitusjohtajan pestiä vielä reilun kuukauden hyppysissään pitävä Saario kertoo jäävänsä levollisin mielin eläkkeelle ammattitaitoisen seuraajan löydyttyä. Päällimmäisenä Saariolle on jäänyt toimitusjohtajavuosista mieleen se, kuinka vaikeiden vuosien jälkeen kovalla työllä on noustu takaisin osuuspankkien parhaimmistoon.
- Siitä olen hyvin ylpeä ja samalla kiitollinen koko henkilökunnallemme, jotka ovat työllään tämän mahdollistaneet, Saario toteaa.
Keskiössä omistaja-asiakkaat ja toimialueen kehitys
Osuustoiminnallisuus motivoi Rinnettä edelleen. Hänen mukaansa OP Turun Seutu on olemassa omistaja-asiakkaitaan varten.
- Asiakkaidemme tarpeet ja odotukset palveluitamme kohtaan muuttuvat ja tähän meidän on kyettävä vastaamaan. Tähtäimessämme ovat monipuolisesti palveluitamme käyttävät, tyytyväiset omistaja-asiakkaat. Paikallisuus, sujuvuus, omistaja-asiakkuus ja asioinnin keskittämisestä syntyvät edut pyritään konkretisoimaan vetovoimaisiksi asiakashyödyiksi, Rinne kertoo.
Omistaja-asiakkuus on koko OP Ryhmän omaleimaisuustekijä, jolla voi sanoa olevan merkittävä vetovoima vastuullisuusvaatimusten lisääntyessä. Vastuullisuuden periaatteet ovat monelta osin luonnostaan osuustoiminnallisen yrityksen toiminnan ja päätösten kulmakivinä.
- Pankilla on liiketoiminnallisen roolin ohessa yhteisöllinen rooli. Olemme äskettäin päivitetyssä strategiassa entisestään nostaneet omistaja-asiakkuuden hyötykokemuksen merkitystä. Uudistamme parhaillaan omistaja-asiakkuuden sisältöä, jotta se vastaisi aiempaa paremmin asiakkaiden odotuksiin, Rinne tarkentaa.
Toimialueen hyvä työllisyyskehitys sekä monipuolinen elinkeinorakenne mahdollistavat pankin asiakaskannan kasvun myös tulevina vuosina. Seutukunnan väestökehityksellä tulee olemaan myös oma merkityksensä kasvumahdollisuuksille.
- Markkinaosuudella mitaten olemme alueen johtava rahoittaja ja sen kautta teemmekin pankkina osuutemme seutukunnan vireänä pysymiseen. Täällä on hyvä asua ja tänne syntyy uusia työpaikkoja, siitä hyödymme me kaikki, Rinne toteaa tyytyväisenä.