Käydään hetki pienen pojan joulussa vuodessa 1990. Katsoin silmät kirkkaina postista tullutta Anttilan joulukuvastoa. Selasin jokaista sivua tarkasti ja pohdin, että haluan siitä lähes kaikki lelut. Otin kynän ja merkitsin huolellisesti lelukuvastoon kaiken haluamani. En ainakaan haluaisi vähemmän lahjoja kuin siskoni, saati heikompia lahjoja kuin naapurin Joonas.

Kovat paketit olivat toiveitteni lähtökohta eivätkä pehmeät paketit minua kiinnostaneet. Äitiäni ja isääni kuunnellen taittelin toiveeni huolellisesti ulkona olevan joulukuusen alle. Minulle kerrottiin, että tonttu on luvannut hakea toiveeni kuusen alta tulevana yönä – kuitenkin etukäteen varoittaen, että kaikkia toiveita joulupukki ei välttämättä voisi toteuttaa. Istuin illan ikkunassa toivoen, että näen vilauksen tontusta. Vilaustakaan en nähnyt, vaan tonttujen toiminta jäi pienelle pojalle edelleen mysteeriksi. Seuraavana aamuna kävin ensitöikseni tarkistamassa kuusen aluksen. Toden totta, toivelistani oli poissa, ja toiveeni oli matkalla Korvatunturille.  

Minulle joulu oli lapsena mielenkiintoisen jännityksen ja tarunhohtoisen tunnelman aikaa. Jouluviikko oli täynnä arvuuttelua, että ehtiihän pukki varmasti nyt valmistaa kaikki toivomani lahjat ja pääseehän se pukki varmasti aattona perille asti. Taisi jossain kohtaa pienen pojankoltiaisen korviin kantautua vanhemmilta varoitus ikkunan takana vahtivista tontuista. Jännitys kulminoitui aattoiltana, kun enoni juoksi ulkona lehmänkello kädessä ja raapi oksilla talon seiniä kuin joulupukin porot konsanaan.

Joulupukki oli osannut meille sinäkin jouluna, ja oli aika jakaa lahjat. Silmät kirkkaina kuulin aina sanat: ”Jyrkille”. Kuinka ollakaan lahjakasasta tuli iso – isompi kuin osasin kuvitella. Joulupukki ja tontut olivat toteuttaneet lähes kaikki toiveeni. Joulun tohinassa ja lapsen mielellä jätin kuitenkin vähimmälle huomiolle sen pehmeän kirjekuoreen käärityn paketin, jossa olivat mummoni kutomat villasukat, kylkiäisenä 100 markkaa ja viesti: ”Laita, Jyrki, säästöön tämä tulevaisuuttasi varten.”

Joulu meni, ja lahjojen uutuusarvo loppui jo loppiaiseen. Mummoni antama raha kuitenkin laittoi pienen pojan mietteliääksi. Oliko kuitenkin niin, että jouluna saamani pehmein paketti oli kaikista kovin?

Mummolta saatu satanen sytytti kiinnostukseni rahaan ja säästämiseen. Ei mennyt aikaakaan, kun pankkikirja vaihtui rahastosäästämiseksi. Toiveeni vaihtuivat vuosien kuluessa postimyyntikuvastoista ja isoista lahjakasoista muotoon ”lahjaksi voit kartuttaa säästövarojani”.

Isovanhempani ja vanhempani auttoivat minua säästötavoitteessani aina, kun heillä oli siihen mahdollisuus. He näkivät, että säästäminen kannustaa talouden oppimiseen ja ajatukseen hyvistä taloustaidoista. Ehkä enemmän innostuin ensin ajatuksena rahasta, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt säästämisen tavoitteellisuuden. Kaikkea ei saa heti. Säästövarojenkin pitää tehdä sinnikkäästi töitä kasvaakseen. Raha vei mennessään tätä poikaa. Säästämisestä ja sijoittamisesta tuli tapa, joka jatkuu edelleen.

Valitse omaan tilanteeseesi sopivin tapa säästää

Mummoni ei ollut pörssihai. Ei tainnut vielä tuolloin olla sijoittaminen ensisijainen miete pihapiirissä keskellä ei mitään. Sen tiedän, että pellot ojineen ja metsät puineen olivat talouskirjoissa viimeisen päälle. Aika lienee tässäkin jo kohdellut vaurastumista eri tavalla ja meitä jokaista eri keinoin, omalla tyylillään. Lapselle sijoittaminen on tullut entistä tutummaksi yhä useammassa perheessä.

Omistatko runsaasti voitollisia pörssiosakkeita? Voittojen kotiuttamisen sijaan voit siirtää lahjakirjalla omistuksiasi järkevästi jälkipolville. On ollut hienoa havaita, että erilaiset tavat sijoittaa ovat jo kohdelleet seuraavia jälkipolvia viisaammin. Lapsille ostetaan tai siirretään veroedullisesti lahjakirjalla usein niin sanottuja kansanosakkeita. Näin saadaan aikaiseksi oivallinen vaurastumisen kivijalka, kun nuori aikuinen alkaa tekemään itsenäistä osakekauppaa ja jatkaa varojensa hoitoa. 

Vaikka itsekin lapsena halusin olla oman kirstuni vartija, on hyvä kuitenkin muistaa, että lapsen edunvalvojina vanhemmat päättävät säästämisen tavan ja kohteet. Vanhempien kannattaa varmistaa, että lasten säästöt hyötyvät korkoa korolle -ilmiöstä ja varojen tuottavasta sijoittamisesta eri sijoitusinstrumenttien kautta. Lapselle voi valita kohteeksi tutun rahastosäästämisen pankin laajasta rahastovalikoimasta, arvo-osuustilin tai osakesäästötilin osakekauppaa varten tai vaivattoman vakuutussijoittamisen.

Säästämisen tärkein päätös on aloittaminen - mitä muuta tulisi muistaa?

  • Säästäminen ei vaadi isoja pääomia. Jokainen meistä säästää ja sijoittaa mahdollisuuksiensa mukaan.
  • Voit aloittaa lapselle säästämisen haluamallasi summalla ja mahdollistaa näin lapsellesi tai lapsenlapsillesi pesämunan.
  • Lahjoittaminen on oivallinen tapa siirtää varoja jälkipolville. Voit lahjoittaa veroedullisesti jopa 138 euroa kuukaudessa tai 4 999 euroa kolmen vuoden välein.
  • Säästämisessä aika on rahaa. Jo 50 euron kuukausisäästöllä lapsellasi on 18-vuotiaana yli 10 000 euron säästövarat.
  • Säästämisessä kannattaa muistaa korkoa korolle -ilmiö; aika ja tuotto ovat parhaat ystävät keskenään. Edellä mainitulla 50 euron kuukausisäästöllä ja kuuden prosentin tuotolla saavuttaa 18 vuodessa lähes 20 000 euron rajapyykin.
  • Millainen lopputulema olisikaan, jos vanhemmat ja isovanhemmat säästäisivät lapselle samaan säästökohteeseen? Jos säästömäärä olisi 200 euroa kuukaudessa ja tuotto laskennallisesti kuusi prosenttia vuodessa, olisi 18-vuotiaalla jo lähes 80 000 euron säästövarat.

Itse olen kokenut säästämisen opin yhtenä tärkeimpänä elämisen oppina ja kasvuna oman talouden asiantuntijuuteen. Mahdollista sinäkin omin keinoin lapsillesi toiveikkaampi tulevaisuus ja anna lahjaksi joulun kovin paketti – säästämisen ilo.  

Toivon sinulle ja läheisillesi rauhaisaa joulun aikaa ja myötätuulta markkinoille vuodelle 2024!

Millainen ratkaisu palvelee sinun lapsesi tulevaisuutta parhaiten? 

Ota yhteyttä suoraan Pohjolan OP:n säästämisen ja sijoittamisen palveluiden asiantuntijoihin - saat tukea pohdintaasi!‍