Muuta evästeasetuksiasi

Osuuspankkilaisuus on kulkenut Jesse Alioravaiselle, 35, verenperintönä: hänen isopappansa oli aikanaan perustamassa Tornion Osuuspankkia, ja mummo on tehnyt uransa pankin pääkirjanpitäjänä.

”Pankinjohtajana toiminutta isopappaa en koskaan edes tavannut, mutta mummolta olen saanut kiinnostuksen talouteen ja kannustusta pankin luottamustehtäviin”, Alioravainen hymyilee.

Torniolainen Jesse Alioravainen on ollut kiinnostunut taloudesta jo nuorena ja on myös työnsä puolesta paljon tekemisissä pankin kanssa. Edustajistossa toimiminen on auttanut ymmärtämään pankin liiketoimintaa.

Tornion keskustassa asuva Alioravainen toimii rakennus- ja kiinteistösijoitusalan yrittäjänä. Kiinnostus pankin toimintaan tulee siis myös työn kautta. Siksipä Alioravainen innostui, kun eräs pankin virkailija vuonna 2016 vihjasi, että pankin edustajistoon kaivattaisiin uusia, nuoria ehdokkaita.

”On tärkeää, että pankin edustajisto kuvastaisi pankin asiakkaita mahdollisimman laajasti, eli että mukana olisi kaiken ikäisiä ihmisiä erilaisista taustoista. Taisin tuolloin olla aivan nuorimmasta päästä. Minut otettiin todella hyvin vastaan. Yksi tärkeimmistä asioista, joita edustajistossa toimiminen on itselleni antanut, ovatkin juuri verkostot. Olen tutustunut ihmisiin, joihin en välttämättä muuten olisi koskaan tutustunut.”

Vastuullisuuskysymykset lähellä sydäntä

Oululaista Aino-Kaisa Mannista, 36, voisi tituleerata yhteiskuntavaikuttamisen ammattilaiseksi. Manninen oli jo 16-vuotiaana mukana perustamassa kotikaupunkiinsa Amnesty Internationalin paikallisryhmää ja aloitettuaan opiskelut Oulun yliopistossa jatkoi vaikuttamista opiskelijoiden ainejärjestössä, Oulun ylioppilaskunnassa ja Suomen ylioppilaskuntien liitossa. Nyt Manninen on vanhempainvapaalla ja toimii Oulun kaupungin varavaltuutettuna (vihr.).

”Lähdin ehdolle edustajistoon syksyllä 2017, kun olin aika vasta liittynyt Oulun Osuuspankin omistaja-asiakkaaksi”, Manninen kertoo. Mannista kiinnosti edustajiston työskentelyssä paitsi uuden oppiminen, myös mahdollisuus tuoda omaa osaamistaan edustajistoon.

Oululaisella Aino-Kaisa Mannisella on useita luottamustehtäviä. Viimeisimpänä hän on perustanut Oulun jalankulkijat -yhdistyksen, jonka tarkoituksena on edistää jalankulkua liikkumismuotona sekä vaikuttaa kävelijöille parempaan ja turvallisempaan yhdyskuntasuunnitteluun.

”Minua kiinnostavat erityisesti sosiaaliseen ja ympäristövastuullisuuteen liittyvät kysymykset. Ilmastonmuutos ja luontokato huolettavat, ja haluan olla mukana seuraamassa, miten talous voi kasvaa kestävyyden raameissa. Välillä tuntuukin, että yritysmaailma on näissä kysymyksissä jopa politiikkaa edellä. Rahoituksen ohjaamisella on merkittävä rooli”, Manninen miettii.

Vaikka Mannisella on useita luottamustoimia, hän näkee kerran vuodessa kokoontuvan edustajiston työn kevyenä. ”Työ on helppoa, kun asiat menevät hyvin ja hallinto toimii. Olen kuitenkin ottanut periaatteekseni esittää vähintään yhden kysymyksen joka kokouksessa.”

Pohjolan OP on omistajiensa näköinen pankki

Omistaja-asiakkaiden keskuudestaan valitsema edustajisto käyttää pankissa ylintä päätösvaltaa sille kuuluvissa asioissa. Edustajisto muun muassa hyväksyy pankin tilinpäätöksen ja tekee merkittävimmät pankin toimintaa koskevat päätökset.

Vuodesta 2020 alkaen sekä Alioravainen että Manninen on nimetty Osuuspankin hallintoneuvostoon, jonka tehtäviin puolestaan kuuluu muun muassa valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan toimintaa.

Jo edustajistokausillaan molemmat pääsivät läheltä seuraamaan Pohjolan OP:n kasvua ja useiden pienempien pankkien fuusioitumisen valmistelua.

”On ollut kiinnostavaa päästä kurkistamaan pankkimaailmaan ikään kuin toiselta puolelta pöytää. Edustajiston työ opetti ymmärtämään syvällisemmin pankin liiketoimintaa. Silmäni ovat avautuneet myös sille, mitä oikeasti tarkoittaa, että Pohjolan OP on omistaja-asiakkaidensa omistama pankki. Esimerkiksi palveluista kiinni pitäminen on OP:lle tärkeää myös täällä pienemmillä paikkakunnilla”, Alioravainen on huomannut.

Alioravainen työskentelee myös taloyhtiöiden hallituksessa ja näkee pankin hallintoneuvostossa ja taloyhtiömaailmassa yhtäläisyyksiä. ”Molemmissa luottamustoimissa haluan huolehtia siitä, että kaikkien omaisuus on turvassa.”