Musiikki kuului John Storgårdsin elämään jo lapsena. Nimenomaan kuului, sillä hän oli viidestä lapsesta nuorin ja koko perhe, vanhemmat mukaan lukien, harrastivat musiikkia. 

Vanhemmat ovat kertoneet, että vauva-Johnin sai hiljaiseksi soittamalla tiettyä musiikkia.

– Erityisesti letkajenkka oli kuulemma sellainen, viulutaiteilija nauraa.

Sitä, miten juuri viulu valikoitui kaikkien soittimien joukosta, Storgårds ei enää muista.

– Olin 4- tai 5-vuotias kun olin kai saanut päähäni jostain mustavalkoisen television konsertista, että haluan viulun. Se tuli joululahjaksi enkä koskaan sen jälkeen miettinyt soittimen vaihtoa.

Storgårds kiistää olleensa mikään musiikin lapsitähti.

– Kävin viulutunneilla, mutta en mitenkään erityisesti satsannut soittamiseen lapsena. Teini-iässä alkoi tuntua, että tämä voisi olla se tie, jolle ammatillisesti lähden. Olin mukana Sibelius-Akatemian nuoriso-osastossa ja sain kesäkurssien kautta kosketusta orkesterissa soittamiseen. Ne olivat suuria kokemuksia. Siinä ymmärtää musiikin voiman ihan uudella tavalla, kun on itse keskellä soivaa tilannetta.

Lappi näkyväksi kansainvälisillä areenoilla

Pohjolan Osuuspankki palkitsi Storgårdsin helmikuussa 10 000 euron arvoisella Helmi-palkinnolla. Palkinnon perusteluissa nostettiin esiin Storgårdsin 30-vuotinen ura Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana ja kapellimestarina.

– Olin 32-vuotias, kun aloitin Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana. Työhöni kuuluu paitsi useiden projektien ja konserttien johtaminen, myös melkein koko kauden ohjelmiston suunnittelu konsertteineen ja vierailijoineen. 

Storgårdsin työ ei kuitenkaan rajoitu pelkästään Rovaniemelle.

– Johdan orkestereita ympäri maailman, eri mittaisina periodeina. Lisäksi toimin Suomessa myös Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina, Englannissa BBC Philharmonic Orchestran ylikapellimestarina ja syksyllä aloitan Ottawassa Kanadan kansallisorkesterin musiikillisena johtajana.

Palkinnon perusteluissa Storgårdia kiitettiin Suomen ja Lapin tekemisestä näkyväksi kansainvälisillä areenoilla.

– Olen luonnonläheinen ihminen. Elämäni kaikki kesät olen viettänyt Länsi-Uudenmaan ulkosaaristossa. Lapin maisemissa on samaa karua avaruutta. Se tuntuu kotoisalta. 

Storgårds viettää paljon aikaa maailman metropoleissa, hotelleissa ja ihmisvilinässä.

– Rovaniemelle on aina hyvä palata. Täällä rytmi ja oleminen on rauhallisempaa.

Orkesterisoittaminen on joukkuepeliä

Odotukset johtamisesta ovat muuttuneet kolmessa vuosikymmenessä myös klassisen musiikin maailmassa.

– Ennen vanhaan oli tyypillisempää, että kapellimestari oli tiukka auktoriteetti. Tunnelma ei ollut silloin paras mahdollinen, ja tietty jäykkyys on jopa kuultavissa vanhoilta levytyksiltä, kokenut muusikko on huomannut.

Storgårds on vapaa-ajallaan innokas penkkiurheilija ja ajattelee, että joukkueurheilussa ja orkesterisoittamisessa on lopulta paljon samoja piirteitä.

– Kaikilla soittajilla on huippukoulutus. Heillä on mielipiteitä ja näkemyksiä teoksista, joita soitetaan. Johtajan tehtävä on saada koko porukka kehittymään samaan suuntaan ja tuntemaan, että teemme tätä hommaa yhä paremmin, yhdessä. Kun kaikilla on sama flow, soitto lähtee lentoon.

Storgårds nauttii nyt, 62-vuotiaana, työstään enemmän kuin koskaan.

– En enää hermoile turhia. Vuosikymmenten kokemus näkyy siinä, että tiedän tismalleen, mitä teen. Toivottavasti tämä vaihe kestää vielä pitkään, että saan olla terve ja nauttia työstäni.

Lue lisää Pohjolan OP:n Helmi- ja Taitaja-palkinnoista.‍