Raha ja juridiikka ovat aina muodostaneet tiiviin liiton, ja siksi lakipalvelut ovat kuuluneet Pohjolan OP:n palveluihin vuosikymmenten ajan. Kaikki eivät silti ensimmäisenä suuntaa oman pankkinsa juristin juttusille lakiasioissa. Tänä päivänä on helppo hakea tietoa netistä, ladata mallipohjan vaikkapa testamentille ja naputella siihen omat tietonsa.

Maallikolle ei kuitenkaan välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, miten tarkat muotovaatimukset juridisia asiakirjoja koskevat ja miten ne vaikuttavat asiakirjojen pätevyyteen.

– Suurin riskin on ajatella, että ”kyllä tämä varmasti välttää”. Jos muotovaatimukset eivät täyty, asiakirjat voivat olla kokonaan pätemättömiä, Pohjolan OP:n Lakipalvelut-yksikön asiakkuusjohtaja Kristiina Stranius painottaa. – Itse tekemällä säästetty summa voi yllättäen kääntyä isoiksi kuluiksi ja pettymyksiksi, kun ei esimerkiksi saa haluamaansa henkilöä hoitamaan asioitaan, edunvalvontavaltakirjaa ei voida vahvistaa voimaan tai testamentti onkin pätemätön.

Ennakoiva neuvonta auttaa välttämään sudenkuopat

Pankilla ja asiakkaalla on usein takanaan pitkä suhde, joka tarjoaa juristille hyvän pohjan alkuneuvotteluihin asiakkaan kanssa. Juristi käy keskustellen läpi asiakkaan tarpeet ja toiveet niin, että mahdollisiin ongelmakohtiin päästään kiinni etukäteen.

– Ennakoiva neuvonta on tärkeää, sillä juridiikka ei ole ”kopioi ja liitä” -työtä. Esimerkiksi testamentin tai edunvalvontavaltakirjan pitää vastata juuri kyseisen asiakkaan elämäntilannetta ja tarpeita, Stranius muistuttaa.

– Kun tiedämme asiakkaan kokonaistilanteen, voimme tarjota asiakkaalle ratkaisun. Juuri asiakkaan tarpeisiin laadittujen asiakirjojen avulla hän voi parhaalla mahdollisella tavalla varautua tulevaisuuteen, estää riitojen syntymisen ja säästää suuriakin summia. Elinaikaisilla toimilla saadaan usein järjesteltyä verohyötyjä myös jälkipolville.   

Pohjolan OP:n asiakkaana saat lakipalvelut helposti – myös etänä

Pohjolan OP:n Lakipalvelut-yksikön juristit tarjoavat palvelua koko toimialueelle 15 konttorissa tai etäyhteydellä. Alkuneuvottelun voi hoitaa verkossa, ja asiakirjat viimeistellään juristin kanssa.

– Paras hetki keskustelulle juristin kanssa ei ole kriisin hetkellä,  Stranius kuvaa. – Monet sanovat jälkeenpäin, että olisi pitänyt tulla aikaisemmin. Se kertoo siitä, että juridinen varautuminen tuo mielenrauhaa.

 

Lakiasioidesi turvana nyt ja tulevaisuudessa

Ole meihin yhteydessä, jos tarvitset esimerkiksi

  • edunvalvontavaltakirjan
  • testamentin
  • avioehtosopimuksen
  • avioero-osituksen
  • kauppa- tai lahjakirjan
  • perunkirjoituksen
  • jäämistöosituksen ja perinnönjaon
  • lainhuudon ja erityisen oikeuden rekisteröinnin
  • osakekirjan sähköistämisen

Hyödynnä omistaja-asiakkaan bonukset

Pohjolan OP:n omistaja-asiakkaana voit hyödyntää kertyneitä OP-bonuksiasi lakipalveluiden palkkioiden maksamiseen.

Varaa aika lakipalveluihin – palvelemme 15 konttorissa

  • Ota yhteyttä numeroon 010 253 5030* (ma-pe klo 9.30–12.30) ja varaa aika. Palvelemme vain ajanvarauksella, jotta asiantuntijamme pystyvät perehtymään juuri sinun asiaasi parhaalla mahdollisella tavalla.
  • Alkuneuvottelut voimme käydä etäyhteyksillä.
  • Allekirjoituksia vaativat tapaamiset hoidetaan juristin kanssa kasvotusten Oulun, Tornion tai Rovaniemen konttoreissa tai ottamalla juristiin etäyhteys Hailuodon, Ivalon, Kemijärven, Kittilän, Muonion, Posion, Pyhännän, Sallan, Sodankylän, Tyrnävän, Utajärven tai Ylitornion konttorista.

* Puhelun hinta: pvm/mpm. Hinta koskee myös jonottamista.

Omistaja-asiakkuus edellyttää osuuspankin jäsenosuusmaksun maksamista, useimmiten maksu on 100 euroa. Tutustu op.fi/omistaja-asiakkuus.  OP-bonuksia kertyy vain osuuspankin omistaja-asiakkaille ja niiden kertymä vahvistetaan vuosittain.