OP Oulu, Pohjolan Osuuspankki ja OP Tornio mahdollistavat 260 kesätyöpaikkaa pohjoisessa – Oulun alueella tarjolla kesätyöseteli 120 nuorelle
Oulun, Pohjolan ja Tornion Osuuspankit mahdollistavat tulevana kesänä kesätyöpaikan yhteensä 260 nuorelle pohjoissuomalaisissa yrityksissä tai yhdistyksissä.
Toukokuun alussa fuusioituvat OP Oulu, Pohjolan Osuuspankki ja OP Tornio starttasivat käytännön yhteistyön jo hieman etuajassa nuorten kesätyökampanjan tiimoilta. Kampanjassa nämä kolme osuuspankkia mahdollistavat yhteensä 260 nuorelle kesätyöpaikan pohjoissuomalaisissa yrityksissä tai yhdistyksissä.
– Nuorten työllistymismahdollisuuksien tukeminen on myös lähellä osuuspankin omistaja-asiakkaiden sydäntä. Syksyllä 2022 toteutimme Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn, jossa teema nousi yhtenä suosituimpana, johon omistaja-asiakkaat toivovat osuuspankin vastuullisuustyön painottuvan. Monelle 15–20-vuotiaalle kampanjan kautta saatu kesätyö on ensimmäinen kokemus työelämästä. Samalla nuoret oppivat työnhaun taitoja sekä oman talouden hallinnan taitoja, kun saavat kesätyöstä ensimmäisen palkkansa, sanoo OP Oulun toimitusjohtaja Keijo Posio.
OP Oulun alueella on tarjolla kesätyöseteleitä yhteensä 120 nuorelle. Nuorten kesätyösetelin hakuaika on 1.3.–31.3.2023.
Seteliä voivat hakea pankin toimialueella (Oulu, Kempele, Ii, Muhos, Lumijoki ja Pyhäntä) asuvat OP Oulun 15–20-vuotiaat omistaja-asiakkaat. Kesäsetelit arvotaan hakijoiden kesken, ja hakijan omistaja-asiakkuuden on oltava voimassa arvontahetkellä. Kesätyösetelin arvo on 400 euroa.
Setelin arvonnassa voittaneet nuoret hakevat itse työpaikan pankin toimialueen yrityksistä ja yhdistyksistä.