Kolmen pankin yhdistymisen taustalla ovat samat syyt kuin aiemmissa pohjoisten osuuspankkien yhdistymishankkeissa. Vuonna 2023 yhdistyivät Oulun, Tornion ja Pohjolan Osuuspankit. Vuonna 2025 puolestaan yhdistyivät Hailuodon, Posion, Sallan, Tyrnävän, Utajärven, Ylitornion ja Pohjolan Osuuspankit.

– Finanssialan kasvaneet sääntely- ja viranomaisvaatimukset edellyttävät pankeilta aiempaa enemmän osaamista, järjestelmiä ja resursseja. Kun yhdistämme voimavaroja, voimme täyttää nämä vaatimukset tehokkaasti ja käyttää samalla enemmän aikaa ja osaamista asiakkaiden palvelemiseen. Kolmen onnistuneen yhdistymisen jälkeen näemme selvästi, että valittu suunta on ollut oikea, Pohjolan OP:n toimitusjohtaja Keijo Posio sanoo.

Pohjolan OP yhdistää tutun paikallisen palvelun ja Pohjois-Suomen vahvan finanssiosaamisen. Posion mukaan myös tämä yhdistyminen tehdään ennen kaikkea asiakkaiden hyödyksi.

– Me haluamme on rakentaa sellaista pohjoista, jossa ihmiset ja yritykset voivat luottaa tulevaan ja menestyä. Siksi tarkastelemme kaikkea asiakkaan näkökulmasta. Nyt voimme tarjota asiakkaillemme aiempaa enemmän osaamista ja laajemmat palvelut paikallisuudesta tinkimättä. Samalla autamme ihmisiä ja yrityksiä tekemään parempia taloudellisia päätöksiä.

Posion mukaan paikallisuus on edelleen pankin tärkeimpiä vahvuuksia.

– Vaikka olemme kasvaneet, paikallisuus on säilynyt vahvana ja asiakastyytyväisyys on parantunut. Tutut asiantuntijat, yhteisöllisyys ja vastuullisuus ovat menestyksemme perusta myös tulevaisuudessa, hän toteaa.

Yhdistyvien pankkien työntekijät jatkavat yhdistymisen jälkeen vanhoina työntekijöinä. Samalla suurempi pankki tarjoaa henkilöstölle aiempaa monipuolisempia uramahdollisuuksia ja uusia mahdollisuuksia kehittää omaa asiantuntijuuttaan.

Yhdistyminen ei vaikuta asiakkaiden nykyisiin palveluihin tai palveluverkostoon eikä edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä.

Muutama fakta Pohjolan OP:sta

  • Pohjolan Osuuspankki (eli Pohjolan OP) on pohjoisen oma pankki, jonka omistavat sen yli 170 000 omistaja-asiakasta. Se on Suomen toiseksi suurin osuuspankki.
  • Pankin toimitusjohtaja on Keijo Posio.
  • Yli 550 asiantuntijaamme tarjoaa parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen asiakkaan valitsemassa kanavassa: OP:n digipalveluissa, puhelimessa tai kasvotusten.
  • Pankilla on 28 konttoria, joista pohjoisin on Utsjoella ja eteläisin Pyhännällä: Enontekiö, Hailuoto, Ii, Ivalo (Inari), Kemi, Kemijärvi, Kempele Zeppelin, Kittilä, Kolari, Muhos, Muonio, Haukipudas (Oulu), Oulu Ideapark, Oulu Isokatu, Pello, Posio, Pyhäntä, Ranua, Rovaniemi Koskikatu, Salla, Savukoski, Sodankylä, Tervola, Tornio, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki ja Ylitornio.
  • Tutustu pankkiin osoitteessa op.fi/pohjolan.