Yhdistykset ja seurat, tervetuloa mukaan tekemään hyviä tekoja pohjoiseen!
Pohjolan OP on avannut jälleen sponsorointi- ja yhteistyökumppanuushaun vuodelle 2026. Tekoja pohjoiseen -haun kautta alueen yhdistyksillä ja seuroilla on mahdollisuus hakea tukea toiminnalleen. Hakuaika päättyy vuoden lopussa, ja hakemuksen voi jättää sähköisesti pankin nettisivuilla.
Pohjolan OP:n perustehtävänä on edistää omistaja-asiakkaidensa ja toimintaympäristönsä kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Pankin menestys luo vakautta ja vaurautta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että koko yhteisö.
Menestyksensä myötä pankilla on mahdollisuus tukea monipuolisesti liikuntaa, urheilua, kulttuuria sekä paikallisesti vaikuttavia hakkeita ja tapahtumia koko toimialueellaan Pohjois-Suomessa. Vastuullisuus Pohjolan OP:lla onkin hyviä tekoja pohjoiseen.
– Vastuullisuus ei ole meille vain sana. Se on tekoja, joiden avulla tuemme konkreettisesti pohjoissuomalaisia yhteisöjä koko laajalla toimialueellamme Pohjois-Suomessa, sanoo markkinointijohtaja Teija Helkomaa.
Pohjolan OP:n sponsorointikumppanuudet voivat olla joko vuoden mittaisia tai pidempiä ja laajempia yhteistyösopimuksia. Tavoitteena on, että kumppanuus tuottaa lisäarvoa sen yleisölle tai esimerkiksi seuran harrastajakunnalle.
– Sponsoroitava yhdistys tai seura hyötyy kumppanuudesta ensisijaisesti rahallisen tuen muodossa, mutta myös muiden lisäresurssien myötä. Kumppani voi esimerkiksi saada mahdollisuuksia näkyä markkinoinnillisesti ja viestinnällisesti entistä laajemmin tai kehittää omaa toimintaansa monipuolisemmaksi, Teija Helkomaa listaa.
Lasten ja nuorten hyvinvointi edelleen tärkeä teema
Kuluvan vuoden aikana pankki on tukenut yli sataa pohjoissuomalaista yhteisöä yhteensä 400 000 eurolla. Teija Helkomaa iloitsee erityisesti siitä, että tuki on mahdollistanut yli 22 000 lapsen ja nuoren harrastamisen.
– Lasten ja nuorten hyvinvointi on meille sydämen asia. Haluamme olla mukana rakentamassa tulevaisuutta, jossa jokaisella on mahdollisuus harrastaa ja kasvaa turvallisessa ympäristössä, Helkomaa painottaa.
Vuoden 2026 haussa painotetaan erityisesti yhdistyksiä ja seuroja, jotka tukevat lasten ja nuorten harrastustoimintaa, opastavat senioreita ja muita erityistä tukea tarvitsevia asiakkaita turvallisessa pankkiasioinnissa tai auttavat toimialueemme nuoria työllistymään. Nämä teemat nousivat tärkeimmiksi Pohjolan OP:n omistaja-asiakkaille suunnatussa Kaikkien aikojen tekoja -kyselyssä syksyllä 2025.
– Omistaja-asiakkaamme kokevat nämä teemat tärkeiksi, ja siksi ne ohjaavat myös meidän valintojamme, kun teemme päätöksiä sponsori- ja kumppanuussopimuksista ja lahjoituksista, Helkomaa sanoo.
Vastuullisia, arvojen mukaisia ja vaikuttavia kumppanuuksia
Pankissa toivotaan hakemuksia laajasti, niin pieniltä kuin suurilta toimijoilta.
– Otamme mielellämme vastaan myös lahjoitusehdotuksia, jotka tukevat vastuullisuustyötämme ja arvojamme. Meillä on selkeät linjaukset, jotka varmistavat, että tuki kohdistuu mahdollisimman vaikuttavasti ja vastuullisesti koko toimialueellemme, Teija Helkomaa summaa.
Kumppanuuspäätökset pankki tekee tammikuussa 2026, ja kaikki hakijat saavat vastauksen sähköpostitse.
