Myyntipäällikkö Hannu Hietala OP Koti Pohjoisesta Oulusta tunnistaa tilanteen. 

– Asuntokauppaan liittyvä epäröinti on täysin ymmärrettävää. Silti juuri nyt markkinoilla piilee mahdollisuuksia niille, jotka uskaltavat katsoa tilannetta pidemmällä aikavälillä, hän neuvoo.

Ostotoimeksianto avaa ovia piilossa oleviin koteihin

Yksi keino vastata asuntomarkkinoiden haasteisiin on ostotoimeksianto, joka kääntää perinteisen asunnonhausta tutun asetelman päälaelleen. Ostotoimeksiannossa välittäjä etsii ostajan puolesta aktiivisesti juuri tämän toiveisiin sopivia koteja – myös sellaisia, jotka eivät ole julkisesti myynnissä.

– Ostotoimeksianto sopii erityisesti ostajalle, joka tietää tarkasti, millaista kotia etsii. Sen avulla voimme löytää kohteita, joita ei muuten koskaan tulisi vastaan, kertoo OP Koti Pohjoisen myyntipäällikkö Heidi Laukkanen Rovaniemeltä.

Kokonaisuus ratkaisee myös silloin, kun harkitset myyntiä

Myös oman kodin myynti epävarmassa asuntomarkkinassa herättää huolta. Moni pelkää, ettei asunnosta saa enää samaa hintaa kuin muutama vuosi sitten. Kokonaiskuvaa tarkastelemalla tilanne voi kuitenkin kääntyä eduksi.

– Markkinat toimivat aina molempiin suuntiin. Vaikka myyntihinta olisi alempi, uuden kodin ostohintakin saattaa olla maltillisempi. Tämä voi tarkoittaa sitä, että asiakas voi nykytilanteessa päästä hankkimaan paremman kodin pienemmällä hinnanerolla kuin silloin, kun asuntomarkkinat käyvät kuumina, Hietala muistuttaa.

Ensiasunnonostajalle harvinainen mahdollisuus

Nykyinen markkinatilanne tarjoaa erityisen kiinnostavan hetken ensiasunnonostajille. Asuntoja on nyt tarjolla runsaasti, ja hinnat ovat monin paikoin aiempaa maltillisempia. Pitkällä aikavälillä oma koti on edelleen yksi keskeisimpiä varallisuuden rakentamisen keinoja.

– Lähtökohtaisesti oman asunnon ostaminen on kannattavaa aina, kun elämäntilanne kaipaa muutosta asumiseen. Asuntojen hinnat ovat nyt paljon alhaisemmalla tasolla kuin muutama vuosi sitten, ja siksi esimerkiksi juuri ensiasunnon ostajille aika on otollinen, Pohjolan Osuuspankin pankinjohtaja Juhani Korhonen sanoo.

Hän muistuttaa, että ASP-järjestelmä (ASP, asuntosäästöpalkkio) uudistuu 1.6.2026.

– Muutokset parantavat entisestään ASP-järjestelmän ehtoja ja ensiasuntoon säästämistä. Suosittelen lämpimästi ASP-säästämistä ja ensiasunnon ostamista ASP-lainan avulla.

Lisätietoa ASP-tilistä ja ASP-säästämisen muutoksista

Oikeat kumppanit tuovat turvaa

Vaikka asuntokaupat vaativat rohkeutta, oikeat ja asiantuntevat kumppanit tekevät niistä selkeämpiä ja turvallisempia.

– Me pankissa pohdimme aina yhdessä asiakkaidemme kanssa, millainen ostopäätös on eri elämäntilanteissa turvallinen. Samalla autamme heitä suojautumaan mahdollisilta yllätyksiltä, kuten korkotason muutoksilta tai muilta elämän mukanaan tuomilta haasteilta, Korhonen tähdentää.

Miten haen asuntolainaa Pohjolan OP:sta? 

Hae lainaa kätevästi verkossa. 

Kiinnostaako asunnon ostaminen tai myyminen? 

Ota yhteyttä OP Kotiin.