Tour de Pohjolan OP: Pankkilaiset pyöräilevät rahaa pohjoissuomalaisten nuorten mielenterveystyölle
Pohjolan OP:n henkilökunta tempaisee pyöräilemällä Pohjois-Suomen nuorten mielenterveystyölle 12.–29.9.2023. "Jokaisella kilometrillä on merkitystä, ja tavoitteena on saada kokoon 60 000 euron lahjoitus", kertoo pankin hallituksen puheenjohtaja Taija Jurmu.
Nuorten mielenterveysongelmat ovat merkittävästi lisääntyneet, ja avun saanti on vaikeutunut. Pohjolan OP:n edustajiston keskuudessa virisi kesällä keskustelua siitä, miten pankki voisi tukea oman alueensa mielenterveystyötä.
– Osuustoiminnallisena yrityksenä osuuspankki haluaa toimia ihmisläheisesti ja kantaa yhteiskuntavastuuta arvojensa mukaisesti. Moni nuori tarvitsee nyt apua ja toivoa tulevaisuuteen, ja siksi haluamme tehdä konkreettisia toimia. Erityisen tärkeää se on taloudellisesti haastavina aikoina kuten nyt, Pohjolan OP:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Tiina Rajala muistuttaa.
Pankissa on kesän aikana jalostettu ajatusta pankin panostukseksi pohjoissuomalaisten nuorten mielenterveystyöhön.
– Tämä on tärkeä ajankohtainen nosto ja samalla osoitus siitä, miten pystymme yhdessä vaikuttamaan koko laajan toimialueemme hyväksi, pankin hallituksen puheenjohtaja Taija Jurmu jatkaa.
Reitti etenee pohjoisesta etelään
Pankkilaiset pyöräilevät 12.–29.9.2023, ja jokaisella pyöräillyllä kilometrillä on merkitystä. Tour de Pohjolan OP alkaa Kittilästä tiistaina 12.9., ja viimeinen etappi pyöräillään Pyhännällä perjantaina 29.9. Henkilöstö voi valita pyöräilyyn 10, 20 tai 30 kilometrin etapin ja käyttää siihen 3–4 tuntia työaikaa. Jos pyörää ei omista, kymmenen kilometrin matkan voi vaihtoehtoisesti myös kävellä tai juosta.
– Mitä enemmän henkilökunta liikkuu, sitä isommaksi lahjoituspotti kasvaa. Tavoitteena on saada kokoon 60 000 euron lahjoitus nuorten mielenterveyden hyväksi. Julkistamme lahjoituksen kohteen Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2023, Taija Jurmu sanoo.