”Tapaanko jatkossakin tutut työntekijät oman kotiseutuni konttorilla? Entä saanko apua puhelimitse suoraan pohjoisen ihmisiltä?” Näin moni Pohjola OP:n asiakas kyseli, kun uutinen Pohjolan Osuuspankin, Oulun Osuuspankin ja Tornion Osuuspankin yhdistymisestä tavoitti heidät.

Pohjolan OP paakuva.jpg

Susanna Jarva Pyhännältä, Merja Salo Torniosta ja Riitta Törmänen Muoniosta iloitsevat siitä, että he työskentelevät nyt yhdessä. ”Vahva ylpeys omasta kotiseudusta yhdistää meitä kaikkia ja saa tekemään hartiavoimin töitä pohjoisen eteen. Olemme lähellä asiakasta varten.”

– Me emme häviä minnekään. Samat, tutut ihmiset tekevät jatkossakin töitä kotiseudultaan käsin. Nykyisten asiakkaiden käytössä olevat palvelut säilyvät ennallaan, eikä muutos edellytä asiakkailtamme mitään toimenpiteitä, vakuuttaa jo 40 vuotta osuuspankilla työskennellyt Riitta Törmänen, joka toimii tällä hetkellä Muonion, Kittilän ja Enontekiön asiakkuusjohtajana.

Pitkän uran osuuspankilla tehnyt Törmänen on ehtinyt näkemään pankkialan monet muutokset. Monivaiheisen uran tehnyt asiakkuusjohtaja kokee nykyisen pankkien yhdistymisen pohjoisessa vain positiivisena asiana, niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin.

– Pystymme tarjoamaan pankki- ja vakuutuspalvelut sekä laki-, yritys- ja varallisuudenhoidon palvelut saman katon alta entistä laajemmin. On hienoa päästä olemaan mukana asiakkaan kenties elämän merkittävimmissä hetkissä, liittyi se sitten oman kodin hankintaan, yrityksen perustamiseen tai vaikkapa ensimmäisen lapsen pankkitilin avaamiseen, Törmänen listaa hymyillen.  

Kohti sujuvampaa arkea

Yhdistymisen myötä Pohjolan OP on tällä hetkellä kooltaan Suomen toiseksi suurin osuuspankki ja erittäin merkittävä finanssialan tekijä. Pankin 250 000 asiakasta palvelee noin 350 tuttua työntekijää, jotka ovat siirtyneet pankin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

– On ollut hienoa saada uusia, osaavia työkavereita ympärille. Meillä on aivan mahtava porukka kasassa. Kun toimimme saman katon alla, pystymme tarjoamaan entistä monipuolisempaa osaamista asiakkaillemme, kertoo Torniosta käsin asiakkuusasiantuntijana työskentelevä Merja Salo, joka nimeää lempilajikseen rahoituksen.

Tällä hetkellä Pohjolan OP:lla on toimipaikkoja yhteensä 21, joista eteläisin sijaitsee Pyhännällä ja pohjoisin Utsjoella. Kaikki toimipaikat jatkavat toimintaansa kuten tähänkin asti.

– Asiakas voi aina valita sopivimman asiointikanavan itselleen. Kun toinen haluaa tulla käymään paikan päällä lähikonttorissa ja hoitaa pankkiasiat kasvotusten, saattaa toinen suosia mieluummin verkkoneuvottelua tai puhelimitse hoidettavaa yhteydenpitoa. Molemmat tavat käyvät mainiosti, Salo kommentoi.

Pohjolan OP:n toimihenkilöt ovat tavoitettavissa kätevästi suorista puhelinnumeroista, jotka löytyvät uuden pankin verkkosivuilta. Yhteydenpidosta on pyritty tekemään mahdollisimman sujuvaa.

– Myös Chat-palvelumme ja verkkoviestit OP-mobiilin tai verkkosivujen puolella ovat entistä suositumpia viestintätapoja. Ne ovat saaneet erityisen paljon kehuja helppokäyttöisyydestä ja nopeudesta, Salo lisää.

Digiopastusta matalalla kynnyksellä

Siitä saakka, kun ensimmäiset pankkikortit otettiin käyttöön, ovat Osuuspankin asiantuntijat opastaneet asiakkaitaan erilaisten digitaitojen pariin. Vuosien varrella asiakkaita on perehdytetty esimerkiksi verkkopankin ja OP-mobiilin käyttöön niin asiakaskohtaamisissa kuin digiopastuksissa.

Nyt viimeisin matalan kynnyksen pankkipalvelu, Senioriluuri, on otettu käyttöön kaikilla Pohjolan OP:n toimialueilla. Se on tarkoitettu yli 65-vuotiaille ja erityistä tukea tarvitseville Pohjolan OP:n asiakkaille. Se tarjoaa vaihtoehtoisen ja helpon tavan hoitaa arjen pankkiasioita. Asiakas voi soittaa suoraan numeroon 010 2535 222 arkipäivisin klo 9.30–16.30.

– Koska kaikilla asiakkailla ei ole käytössään pankkitunnuksia eikä tarvittavia digitaalisia asiointivälineitä, olemme halunneet varmistaa pankkiasioinnin sujuvuuden mahdollisimman helpolla ja turvallisella tavalla, kommentoi Pyhännän asiakasneuvoja Susanna Jarva, joka on viihtynyt jo yli viisi vuotta osuuspankin palveluksessa ja opastaa asiakkaita soittamaan Senioriluuriin.

– Liputan Senioriluurin puolesta täysin. Se on todella pidetty palvelu, joka auttaa madaltamaan kynnystä käyttää digipalveluita pankkiasioinnissa, Jarva lisää hymyillen.  

Lähellä, asiakasta varten

Yksi Pohjolan OP:n tärkeimpiä tavoitteita on tukea pohjoisen elinvoimaisuutta sekä edistää kotiseutujen ihmisten ja yritysten kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.

– Nyt, kun olemme suurempi organisaatio, pystymme huolehtimaan siitä, että asiantuntijuus kehittyy ja opimme toisiltamme. Yksin kaikkea ei voi hoitaa, vaan pystymme ohjaamaan asiakkaan tarvittaessa parhaan asiantuntijan luo. Esimerkiksi suurimpien yritysasiakkaittemme asioita hoitavat asiantuntijoista koostuva tiimit, Salo kommentoi.

Haluamme olla omalta osaltamme tukemassa pohjoisen elinvoimaisuutta.

Niin Jarvan, Salon kuin Törmäsenkin mukaan kaikista mahtavinta omassa työssä on olla mukana asiakkaiden unelmien ja suunnitelmien toteuttamisessa.

– Työmme suola ovat paikalliset asiakkaat sekä mahtava työyhteisö, joka auttaa jaksamaan. Sen vain tuntee, kun jokainen meistä on valmis tekemään töitä saman tavoitteen eteen. Olemme täällä asiakkaitamme varten, elämän joka hetkessä.

Meille saa soittaa – Suorat yhteystiedot asiantuntijoillemme löydät täältä.

Tutustu Pohjolan OP:n aukiolo- ja palveluaikoihin täältä.